Hilman perhe

Kaiken tämän pentupäivitysten häsmäkän keskellä on jäänyt kertomatta se seikka, että Hilman lapsuudenkodin perhe - siis kasvattaja, isä, äiti ja sisko kävivät meillä kylässä perjantaina. Hilpun kasvis Piia on vanha ystäväni ja kun esitin kutsun tulla tervutytteliä itse kuvaamaan ja katsomaan - mun koirakuvani kun on mitä on ja päivitystahtikin päätähuimaava - ei mennyt montaa aikaa, kun Piia kilautti ja kysäisi, sopiskos tulla pikkuiippusta katsomaan. Sopi tietenkin!
Niimpä pe-iltapäivänä Piia pöräytti pihaan koira-autollaan, jossa varmaan riitti naapureille katsomista. Koiria, mustia, harmaita ja punaisia kahdessa kerroksessa! Niin Viiran, Bonon ja Näpän lisäksi mukana olivat Piian kaksi tuontia: Mini ja Jana, sekä "erilainen nuori", mustuainen l. groenendaelnarttu Sisu.

Harmaa ja sateinen päivä verotti lenkkeilyhinkua, mutta ulos silti suuntasimme ottaen mukaan vain Bonon, Viiran ja 2/4 Ketunpolun W-pentueesta. Lähipellollamme Piia urhoollisesti koetti saada kuvaa liikkuvasta maalista ja muutama otos onnistuikin. Parhaiten kuitenkin ehkä perhepotretit, joissa nelikko seisoi/istui vesisateessa (ja -lätäkössä) skeittiradan kaiteeseen kytkettyinä.

Piian tuliaiset, iso muovikassillinen lihaisia hirvenluita ja lohiölykapselit kulutettiin suurella ilolla viikonlopun aikana (No luista on muutama vielä jäljelläkin, lohiöljykapselit - siis kokonaisen purkillisen niitä! - rohmusi koira nimeltä Kukalie minun lauantai-iltavuorossa ollessani...), Aloesta ja kynttilästä varmaan iloa riittää pidempäänkin. ;)

Alla kuva mulle kovastipaljon rakkaasta ja tärkeästä Ketunpolun W-perheestä: vasemmassa reunassa Hilma, sitten Viira-äippä <3, isukki Bono ja supersievä sisko Näpsä. Huomaako muutkin, kuinka yksi tytöistä on ilmetty isänsä, toinen äitinsä?

kuva Piia Salonen

Nimet julki

Kotisivujani päivittävän Johannan (kiitti J!) ripeyden ansioista pikkuprinssien ja -prinsessojen nimet ovat jo pentusivulta luettavissa. Viehtymyksemme vampyyreihin, noituuteen ja gotiikkaan ylipäänsä kuultaa nimivalinnoissa läpi ja sehän vain sopii.

Saa kommentoida. :)

Pigmenttiä

Pienten pigmentti alkaa kehittyä, korvankärjet ja nenät saada väriä. Kaksi pojista (kolmonen ja viitonen) on myös selvästi muita vaaleampia. Kuvia en tällä kertaa laita, kun en viitsi vastasyntyneitä kuvaamisella kiusata, eikähän mulla olisi fotosessioon aikaakaan - työt kun jälleen kutsuvat. Varmaan viimeistään alkuviikosta laitan silti uusia kuvia näkyviin. Luultavasti paljastan samalla naperoiden nimetkin. Ne oli jo ennen syntymää päätetty, mutta menivät uusiksi, kun esikoinen ei brassiteemaa loppupeleissä kelpuuttanutkaan ja vaikka minä olen se pääpiru ja -enkeli pentueiden takana, on kasvattaminen pakostakin koko perheen harrastus ja siten myös lasten mielipiteet tulee nimeämisissä huomioida.

Kompromissejahan se tarkoittaa ja nimiä fiilataan ja höylätään, joskus väsymiseen asti, kunnes molemmat (Rosan kanssa niitä siis sorvataan, Arton ehdotukset ovat vielä nelivuotiaan ehdotuksia) ovat niihin kaikkiin edes semisti tyytyväisiä. Nyt on kuitenkin kovan väännön jälkeen taas viisi nimeä valmiina. Bellatrix on minun kädelleni kakkinut tytteli (jeps, tommosen tempun ehti jo 1. elinpäivänään tekemään, melkoinen triksteri ;)!), toisen tytön nimen sai Rosa yksin päättää. Pojista kahden nimet on yhdessä ideoitu, kolmas on alkuperäiseltä nimilistalta peräisin.

Vaan otsikkoon palatakseni. Millainen kokemus enemmän naamiopentuja nähneillä? Onko suklailla ja liloilla vielä näin varhain (2-3 pv syntymästä) väriä edes korvissa? Voisivatko vaaleammat olla tabbyjä vai ovatko ne ehkä muuten vain vaaleampia? Tämä värintulon odottelu on varsinainen kuninkuuslaji, jossa kärsivällisyys on hyve ja maltti valttia. Niin mañana mañana, että voisi luulla spanskien sen keksineen. No en kuitenkaan oikeasti ole tämän kanssa tulisilla hiilillä, mutta kristallipallo olisi toki kiva omistaa.

Kuva eilisaamulta

Kaikki viisi kuvassa. Ja tyttöhän tuo poikatyttöni Bellatrix on. Naperot syövät ja pulskistuvat, löhöilevät kuumavesipullolla lämmitetyssä pesässä ja syövät lisää. Kookos on... kissaemo - siis täydellinen äiti ja luonnollisesti onnensa kukkuloilla jälkikasvuaan hoivatessaan. :)

Ensimmäiset kuvat

Eilisiltana otettuja kaikki. Ekassa kuvassa kaksi ensimmäisenä maailmaan ehtinyttä: Beatriz ja Berenice/Benjamim.

Pennut syntyivät

Eilisiltana Kookos otti varaslähdön vauvomiseen ja vuorokausilla 64 pyöräytti reiluun tuntiin viisi reipasta, mutta pienikokoista balineesipentua minun avustuksellani. Kaikki meni kuin oppikirjoissa. Emo informoi minua synnytyksen edistymisestä maukumalla ja vahti myös, etten livistä kesken urakan. Selvästikin Kookos pitää vauvaruljanssia meidän kahden yhteisenä projektina - mitä se luonnollisesti onkin. Naperoita näyttäisi vasussa olevan 3+2, mahdollisesti 4+1. Sukupuolijakauma varmistunee lähipäivinä, nyt on tärkeintä pikkuninjojen imuttaa äidinmaitoa kitusiinsa ja kasvattaa rasvaprosenttia. Hännänalusia ehtii kasvattajalle esittelemään myöhemminkin.

Kuvia laitan, kun ehdin kamerasta koneelle siirtämään. Me voimme kaikki hyvin ja synnytykseen osallistui koko perhe, joskin tapahtumista turhan kiinnostuneet poikakissat siirsimme saunaosastolle pois jaloista heti polttojen alettua.

Kiitokset kaikille tuttaville reaaliaikaisesta tsempityksestä ja onnitteluista Facebookissa ja kiitokset Teijalle, joka minulle tämän huikean osaavan emokissan, pentueen ainoan tyttöpennun myi Lucianpäivänä 2007. Parempaa äitiä ja synnyttäjää ei hevillä löydä! :))

Tuli hännän alla

Tässä lauantaita istuimme. Mummu tuli käymään, lähtivät Arton kanssa yhtä matkaa - Arto oli kutsuttu synttäreille. Lähtökahvit keitimme - siis teetä ja laitoin pöydän kauniiksi kynttilöillä, liköörikonvehdeilla. Kun lähtijät lähtivät, korjasin pöydän ja siirryin olohuoneeseen Farmville-farmiani netissä hoitamaan, kun äkkiä sieraimet tavoitti hälyttävä tuoksu: palaneen käry! Ensitarkastus keittiössä: liedet kiinni, leivänpaahdin kaapissa, kynttilät paloivat rauhallisesti pöydällä. Joku sähkölaiteko kärysi?!

Tyttö riensi apuun hajun alkulähdettä paikallistamaan ja Rosa huomasikin ehdottaa, josko joku kissoista olisi ottanut osumaa kynttilöihin. Joo! Se se varmasti olikin. Kroppatarkastus siis kissaeläimille. Kookoksen ja Akun vetäytyessä saunan lauteille tarkastusta pakoon, en voinut kuin todeta, että liekeissä ne eivät ainakaan olleet. Istuin sohvalle ja Myski tuli siihen kehräämään, hur hur.. Kissaa silittäessäni tunsivat sormet jotain asiaankuulumatonta hännässä. Kakkaako? No ei - vaan kärvähtäneitä häntäkarvoja joista yhä levisi palaneen haju.

Olipahan onni onnettomuudessa mukana, sillä karvojen lisäksi ei muuta kärventynyt. Samalla tapaus oli hyvä muistutus kaikille meille joulun alla kynttilänvalosta nautiskelijoille, että kissa ja kynttilä voivat yhdessä aikaansaada ison vahingon - eikä vähiten kissalle itselleen. Turvallisia kynttilänvalobrunsseja, -päivällisiä ja muita nautintoja lemmikeille ja heidän ihmisilleen. Ollaan varovaisia tulen kanssa!

Voi Hilma

Miksi sää mun sohvani söit?

Eilisiltana tulin iltavuorosta kotiin ja pikkuhiljaa paloiksi nakerrellun vanhan sohvanraadon täytteiden tyhjennysoperaatio oli saatu päätökseen. Kahdenistuttavan nahkasohvan vasemmanpuolinen istuintyyny oli superloni- ja vanupaloina lattialla ja kun olin siivousoperaation saanut päätökseen, istuin lapsen päiväpeitteellä paikattuun sohvaan ja mietin, kuinka mitenkään voisin laittaa sohvia syövää koiranpentua eteenpäin. Vastaus on: en voi.

Kun nyt sitten viimein olisi Hilmalle kaksikin potentiaalia ottajaa, alleviivaa kodinvaihtaja, ettei aiokaan lähteä minnekään. Mielipiteitähän saa hauvalla aina olla, mutta ongelmakäytöstä, joksi sohvien syöminen kaiketi lasketaan? - mieluummin ei.

Olisi niin helppoa sanoa, että ei sitten, kaikki jäävät kotiin, mutta ellei Hilma lähde, Lupen kai sitten on mentävä, sillä näiden kahden välillä se suurin skisma on. Ja siitäkin huolimatta, että kiusaaminen on meillä kielletty, on kahden (Kolmen! - Ei Wiccakaan ole kuin viisivuotias.) nuoren koiran aktivoinnissa oma hommansa ja ainakaan minun työtahdilla se ei mahdollistu.

Hm. Mitä muuta tässä voi tehdä, kuin jälleen kerran katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jääkö sohvan ehjempi puolisko kenties ehjäksi ja kuinka Hilmasta kiinnostuneet uutiseen suhtautuvat. Tämä voisi olla hyvä aika myös kaivaa esille komeroon hautautuneet Kongit, josko juuston jäystäminen kumipumpulasta olisi hauskempaa kuin sohvan teurastaminen.

Kookoksen synnytykseen on päiviä kuusi ja synnytyspesä vieläKIN kuntoon laittamatta. Jospa sen ennen töihin lähtöäni virittelisin...

Laumajärjestyksestä

Nythän on niin, että meidän laumassa nuo mustilot tölvivät pikku-Hilmaa ja tilanne on jatkunut jo aika kauan. Pieni tervu on saanut osumaa, venttiä nenään ja muualle ja koska kiusaaminen ei ole loppunut, se on saanut jatkua (Ei nyt ihan näin, mutta olisin voinut olla tehokkaampi sikailun kitkemisessä.). Hilmalle on nyt sijoituskoti etsinnässä ja pari mukavantuntuista yhteydenottoa on tullutkin - katsotaan, mitä ne poikivat.

Viikonloppuna vierailleen koirankasvattajaystäväni havainnoitua laumaani heräsin kuitenkin terästäytymään tuon kiusaamisen karsimisen suhteen. Lupe on Hilman kimpussa _koko_ajan_. Ilman syytä, silkasta kiusaamisen ilosta (Kun se voi!) Viime yönä, aamukolmelta se katsoi asiakseen körmyyttää sängyn vieressä nukkuneen Hilmiksen ja nyt ammutaan sitten jo kovilla. Minun suunnastani, nimittäin.

Tyypit (Wicca ja Luau) ovat jo aikaa sitten menettäneet sohva-, sänky- ja nojatuolioikeutensa. Silittämispyyntöjä, eikä ruokailun yhteydessä tungeskelua suvaita. Ruokakuppi lähtee Lupelta taivaaseen, heti kun nenä nousee (anorektikkobullymme pätee kuppia vahtimalla) ja kahta metriä lähemmäs ruokailevaa Hilmistä ei ole asiaa. KAIKKI Hilmaan kohdistuva tökkiminen ja töniminen on kielletty ja joka yrityksestä saa palautetta. Oikeasta käyttäytymisestä puolestaan saa positiivista huomiota.

Kun tämänaamuisen aamuruoan jälkeen Wicca toisten kuppien vaanimisen sijaan vetäytyi suoraan keittiön pöydän alle, tiesin viestin menneen perille. Mun kaveria ei kiusata! Lupe - kiusaajista pahempi - on vielä epäilevällä kannalla, mutta ilmeistä huomaan sen työstävän asiaa kuumeisesti pikku päässänsä. Laumarauhan palautus on alkanut and this time I mean business!!!

P.S. Kollipojan ja entisen kollin mistermittojen alkaessa olla uhattuna, olen siirtänyt Kookoksen ruokailupisteen kylppäriin, suljetun oven taakse. Vielä ei rouvakissalle ole auennut, mitä hienoa yksin syömisessä on ja muutaman hiukopalan maisteltuaan, se avaakin oven ja tulee kolmanneksi pyöräksi poikien kupille norkkumaan. Saapa nähdä, koska se ymmärtää oman etunsa.

Pentupesän kuntoon laittaminen on yhä to do-listalla. Tässä alkuviikosta sen teen, ehtii Koo taas katselemaan, minne toivon sen vauvovan. Viime kerrallahan se valitsi minun sylini sopivimmaksi paikaksi. ;)

Kaksi viikkoa synnytykseen

Kehnoja vauvamasukuvatuksia tältä ja toissapäivältä. Veikkauksia pesueen koosta saa esittää. ;)



Alimmassa kuvassa erottamattomat - Aku ja Myski. Myski, tai oikeastaan Senja sai viime viikolla TICA:sta postia - tiedotteen siitä, että Alfan meriiteillä Myski valmistui Triple Grand Championiksi. Ei hassumpi yksivuotislahja. ;)

Odotettavissa sirkuskissoja

On aika paljastaa salaiset suunnitelmat ja se, kuka onkaan Nereidan tulevien pentujen isä. Tätä urosta haettiin kissojen ja koirien kanssa ja voi kuinka tyytyväinen olenkaan siihen, että juuri tähän aatelisen profiilin omaavaan vihreäsilmäiseen sinitäplähurmuriin sitten loppuviimeksi päädyin JA, että hänen emäntänsä Anne oli valmis sen varianttipentueen isäksi antamaan! Kyseessä on fantastisen komea velokatti: sinitäplikäs itämainen lyhytkarva Velokatin Pegoretti! <3





Eilen veimme Nexun emännän Elinan kanssa suklaapupusemme Piikkiöön ja vielä saman vuorokauden puolella tapahtui ensimmäinen astuminen. Laskettu aika itämaispentueelle olisi 12.1. ja nyt vain kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että ahkerat lemminleikit tuottavat toivotunlaisen tuloksen: vasullisen terveitä ja tomeria itämaisvariantteja. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuskin tämän kaksikon jälkikasvun ja heidän kotiväkensä elämästä puuttuu, niin toiminnallisia ovat sekä isä, että emo. Pekko esittelikin eilen kaappiakrobatiaa, kädentaitoja (kuinka ovet avataan ja suljetaan) ja ihastuttavia hurmauspyörähdyksiä. Nexu ei alkuun ollut kovinkaan ihastunut, mutta ihanasti kurisemalla kolli puhui kuin puhuikin naisensa itselleen myötämieliseksi.

Oli kyllä mukava reissu ja kotimatkalla lueskelin Elinan lokakuussa ilmestynyttä kirjaa Kissan aktivointi. Tämä onkin opus, joka lähtee aikanaan myös kaikkien Nexun pentujen mukaan. Mutta eipä kiirehditä asioiden edelle, sillä tästä alkaa ODOTUS... <3

Kuvat Pekosta Anne Rautio.

Halutaan apukäsi, toimiva kamera ja päivänvaloa

Piti sit eilen koittaa kuvata Hilmistä, kun edelliset kuvat on jostain kesäkuulta. Mentiin Ainin ja Naomin kanssa pellolle ajatuksena ensin kuvata ja sitten juoksuttaa koiria. Kuten alta näkee, ei tuo ensimmäinen osuus onnistunut, mutta laitan nyt todisteeksi kuitenkin, että yritetty on. Kun vaaleasta saadut "kuvat" oli tota plaatua, en mustaa edes yrittänyt kuvata.

Hilma-rakkaan kodinetsintä ei ole tuottanut montaakaan yhteydenottoa, enkä osaa olla siitä kovin surullinen - koira on mun ja se on ihana: siitä luopuminen tulee olemaan vaikeaa. Mutta edelleen siis yhteistyökykyinen sijoituskoti tälle tervuprinsessalle haussa.





P.S. Lähden tänään Helsingin ja Turun kautta Kaarinaan, jonne viemme Nexun astutettavaksi. Sulhasesta ja astutusreissusta kerron vaikka huomenissa...

Veikistellen

Kyllä jämpti on niin, ettei vauvamasun kuvauksista kissan kanssa kaksin tule yhtään mitään. Sitä ootellessa, että apua saataisiin, Kookoksen keikistelykuvia. On se masukin siellä. ;)