Voi Hilma

Miksi sää mun sohvani söit?

Eilisiltana tulin iltavuorosta kotiin ja pikkuhiljaa paloiksi nakerrellun vanhan sohvanraadon täytteiden tyhjennysoperaatio oli saatu päätökseen. Kahdenistuttavan nahkasohvan vasemmanpuolinen istuintyyny oli superloni- ja vanupaloina lattialla ja kun olin siivousoperaation saanut päätökseen, istuin lapsen päiväpeitteellä paikattuun sohvaan ja mietin, kuinka mitenkään voisin laittaa sohvia syövää koiranpentua eteenpäin. Vastaus on: en voi.

Kun nyt sitten viimein olisi Hilmalle kaksikin potentiaalia ottajaa, alleviivaa kodinvaihtaja, ettei aiokaan lähteä minnekään. Mielipiteitähän saa hauvalla aina olla, mutta ongelmakäytöstä, joksi sohvien syöminen kaiketi lasketaan? - mieluummin ei.

Olisi niin helppoa sanoa, että ei sitten, kaikki jäävät kotiin, mutta ellei Hilma lähde, Lupen kai sitten on mentävä, sillä näiden kahden välillä se suurin skisma on. Ja siitäkin huolimatta, että kiusaaminen on meillä kielletty, on kahden (Kolmen! - Ei Wiccakaan ole kuin viisivuotias.) nuoren koiran aktivoinnissa oma hommansa ja ainakaan minun työtahdilla se ei mahdollistu.

Hm. Mitä muuta tässä voi tehdä, kuin jälleen kerran katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jääkö sohvan ehjempi puolisko kenties ehjäksi ja kuinka Hilmasta kiinnostuneet uutiseen suhtautuvat. Tämä voisi olla hyvä aika myös kaivaa esille komeroon hautautuneet Kongit, josko juuston jäystäminen kumipumpulasta olisi hauskempaa kuin sohvan teurastaminen.

Kookoksen synnytykseen on päiviä kuusi ja synnytyspesä vieläKIN kuntoon laittamatta. Jospa sen ennen töihin lähtöäni virittelisin...