Uuden aika

Tällä kertaa uuden blogin. Töissä (työharjoittelussa) sitä näpräsin ja näpräilyn tuloksena syntyi http://www.williconcats.blogspot.com

Jatkossa kissalan uutiset siis siinä osoitteessa. Hyppää mukaan, jos kiinnostaa! :)

Surua, toivoa ja epätoivoa

Pennut täyttivät eilen kolme viikkoa. Kolmen viikon ikäisiä pesässä mönkii niitä enää kolme. Pentujen ollessa viiden päivän vanhoja, havaittiin Kreivin jäävän painossa sisaruksista jälkeen. Aloitettiin lisäruokinta, mutta jo seuraavana aamuna äkillisesti heikentynyt pentu jouduttiin lopettamaan. Eläinlääkäristä palattuaan Taika ilmoitti minulle aamupainot. Hali-pojan miinuspaino sai hälytyskellot soimaan ja koko pentue matkasi Porvooseen meidän omalle eläinlääkärille. Halille aloitettiin antibiootti, mutta kuten veljensä, sekin menehtyi tukihoidosta huolimatta. Päädyttiin aloittamaan suoja-ab koko jäljellä olevalle kolmikolle. Ensimmäisenä kuollut pentu toimitettiin Eviraan avattavaksi. Lääkehoidolla ja poikapentujen lisäruokinnalla (pentueen ainoa tyttö Jasmin ei ole sitä missään vaiheessa tarvinnut) saimme vekarat suojan puolelle. No.. ainakin kolmeviikkoisiksi. Pääsemme antamaan ensimmäisen madotuksen ja aloittamaan kiinteän ruoan. Nakeroista Prodigy on sisaruksiaan selvästi pienempi ja sen pitäisi pikkuhiljaa alkaa selviämään omillaan. Jasmin-sisko on pesueen selvästi temperamentikkain ja elinvoimaisin - oikea jätti! Legolas on pientä apua tarvinnut, mutta paino nousee jo mukavasti. Prodigyn suhteen huoli vielä varjostaa mieltä, mutta kirjoitan nämä kipeät asiat, että pystyn ajantasaisempaa tietoakin kertomaan. Tänään menen siis mukeloita Loviisaan treffaamaan. Kiusaamaan matolääkkeellä ja tunkemaan ruokaa suuhun. Ja nuuhkimaan, pusimaan ja nunnuttamaan sydämeni kyllyydestä. On ollut ikävä!! Taika on sijoituskotina tehnyt tärkeää työtä: valvonut, hoivannut, ruokkinut, lääkinnyt ja ennen kaikkea pitänyt minut jatkuvasti tilanteen tasalla. Pentueen kasvattaminen sijoituskodissa vaatii kasvattajalta ja sijoituskodilta läheistä yhteistyötä, lähes päivittäistä yhteydenpitoa ja valtavaa sitoutumista. Voitte uskoa, että kun kaksi veljestä kuuden päivän ikäisenä kuoli, Taika olisi halunnut tuoda loput pennuista meille kotiin. Kuitenkin pentueen siirtely on aina suuri riski ja siksi päätimme katsoa tilanteen loppuun sijoituskodissa. Kyse ei ollut osaamisen tai hoidon puutteesta, vaan siitä, että joskus vain pentuja kuolee. Se, että tämän faktan myöntää ja tiedostaa, ei tarkoita sen hyväksymistä, tai sitä, että viikatemiehen vaaniessa nostetaan tassut pystyyn. Edelleen jokaisesta pennusta kamppaillaan. Joskus minä voitan, joskus viikatemies. Kun viikatemies vierailee sijoituskodissa, on kasvattajan oltava vahva molempien edestä. Kyllä se itku tulee kuitenkin. P.S. Eviran avausraportti oli epämääräistä arvailua. Navan kautta on voinut päästä bakteereja elimistöön. Emo on voinut jättää imettämättä. No ei niissä olosuhteissa, joissa rotukissan pennut kasvavat: 24 tunnin tarkkailun alaisina puhtaassa, lämpimässä makuuhuoneessa, sturdipesän suojissa.

Kuvia pikkuisista ja työnimet

Kävin eilen tapaamassa Gislomin siamilaisia. Pesässä emot hoivasivat pentuja suurella antaumuksella antamatta minkään häiritä. Lapset olivat jänteviä ja reippaita kaikki. Ryppypyllyt tiirattiin monenmonta kertaa ja minun näkimilläni pesässä olisi neljä poikaa ja yksi mutkahäntäinen Siamin prinsessa. Täydellisiä kaikki, tietenkin!

Lapsilla on hyvä imu ja ne ovat kovia kakkimaan. Toiveikkaasti ne imuttavat myös apuemonsa nisiä, enkä ihmettelisi, vaikka Pulmu kehittäisikin maitoa - niin suurella emonrakkaudella ja väsymättä se vauvakissoja hoitaa. Sitä on ilo katsella! Tietenkin imuttajia ohjataan myös oikeaan osoitteeseen, Lululla maitoa tulee ja painot nousevat hienosti.

Väreistä on paha sanoa muuta kuin että vain yksi viidestä on tässä vaiheessa kirkkaan, häikäisevän valkoinen. Vitsailinkin, että ruskeanaamiot tarttuvat Pulmusta. Mikä ei siis ole lainkaan huono asia jos näin olisi. Ruskeanaamio siamilaisella on aina klassisen kaunis ja siitä safiirisilmät erottuvat upeasti. Mutta malttia, ei arvuutella värejä vielä, vaan annetaan viisikon kasvaa. Viikon päästä ollaan jo viisaampia.

Näkyy Blogger heittävän kuvat ihan hassuun järjestykseen, mutta yksityiskuvissa pennut ylhäältä alas järjestyksessä: Prodigy, Legolas, Hali, Jasmin ja Kreivi. Hali on valkoinen ja Jasmin tietenkin tyttö.

Pentuja!

Yhdestoista pentueemme näki eilen  päivänvalon emonsa sijoituskodissa Loviisassa. Pentujen vanhemmathan ovat elokuussa suloisesti pesineet Lulu ja Taavetti, eli valkoinen siamilaisneiti Delicatin Victricia ja ruskeanaamio balineesikoltiainen, vasta ensi kuussa 1-vuotta täyttävä "Teekakkonen", Willicon Chil Lai Lee.

Tämä pentueeni kasvaa Loviisassa, Taikan valvovan silmän alla, kahden siamilaisemon hellässä huomassa. "Emoja" on kaksi, koska Taikan luona asuu sijoituksessa myös toinen sijoituskissani, ihana ruskeanaamiotyttö Pulmu (Keskimaan Elea Duventoliel), jonka suhde Luluun on lähes symbioottinen. Kun Pulmu muutti Taikan luo, adoptoi Lulu sen lähes välittömästi ja tyttöjen suhde on niin läheinen, että synnytyksessä Pulmu toimi Lulun doulana, johon tämä ponnistusvaiheen aikana takertui.

Lulun pentujen myötä Pulmukin opiskelee emoilua. Onhan sen omatkin pennut suunnitteilla jo ensi vuodelle.

Kuvat vauvoista ja kahdesta emosta Taika S.