Hunnilauma syö kaiken tiellensä osuvan ja jollain on lysti rahoitettavakin, Willicon-lauman matte siis käy töissä ja siitäpä bloginpäivitystahti kärsii. Vapaa-aika menee päätä pidellessä, räkäinvaasio pään onteloissa on ajoittain invalidisoiva. Lisäksi toisinaan (harvoin tosin) koen myös tarvetta päästä suureen maailmaan tuulettumaan ja niimpä tänä tiistaisena vapaapäivänäni suuntasin lentsua uhmaten pääkaupunkiimme Picasso-näyttelyn sen viimeisellä viikolla katsomaan.
Naperoiden kuvaaminen on siis jäänyt vähiin, seurustelu heidän kanssaan ei. ;)
Balineesivauvat ovat jo huwjan "isoja" kissoja. Ne kiipeävät ylös asti Catmaxissä, hyppäävät, leikkivät, riehuvat ja laajentavat reviiriään jokaisen oven taakse, minkä heidän emonsa suvaitsee avata (ja emohan suvaitsee!). Myski-mies on miukumaukujen kanssa kummissaan, kun kaikkialla miu'utaan ja toimivalle kollillehan se on yhtäkuin tanssiinkutsu. Miukumista säestää siis Myskin milloin mistäkin kurnahtava amoröösi "Kurr!" Vaan koitapa nyt tuollaista kiemurtelevaa voipaketin kokoista astua, sehän pistää leikiksi koko homman ja jos siitä otteen sattuukin hetkeksi saamaan, se huutaa äitiä apuun.
Myskille onkin jäähyjä sadellut. Myös eristystä lempeämpää kollituksenhoitoa on harrastettu mm. kenguruhoidon muodossa. Silloin kun Myski muutti meille, se vietti ensimmäiset päivänsä puseroni ja t-paidan välissä "kenguruhoidossa", josta käsin sen oli mukavaa ja turvallista tarkastella uutta ympäristöä. Bondasimme ja tuota bondingia hoidamme edelleen, vaikka täysikasvuinen kolli kenguruhoidossa vaatiikin enemmän tilaa kuin pikkukirppu puseronhihassa. Hupparin sisäpuoli on yhä Myskille rauhan, rauhoittumisen ja läheisyyden paikka ja tuota hyödynnän suuren miehen vaistojen tyynnyttämisessä.
Nexun nelikko Rosan huoneessa kasvaa ja kehittyy. Niiden nimiä on sorvattu, fiilattu ja höylätty apuvoimien kera, koska toki Elinan kanssa halusimme jotain ainutlaatuista ainutlaatuisten nimiksi laittaa. Lopputulos on nimet italiaksi neljän vuodenajan teemaan ja nuo nimet ovat:
Willicon Primavera Verde
Willicon Estate Incantato
Willicon Autunno Dolce ja
Willicon Magia d'Inverno
Suomeksi nimien merkitys on: vehreä kevät, lumottu kesä, lempeä syksy ja talven taika. :) Talven taika on Muumikirja Taikatalven italian kielinen käännös, muut nimet ovat Elinan ja Santun kanssa yhdessä ideoituja (ja tuokin ihan varta vasten netistä kaivettu). Taikalla a.k.a. Nunnulla on vasen silmä vähän rähminyt ja vaikka se tuskin tulehdusta on (kellään muulla ei sitä esiinny ja hänelläkin vain toisessa silmässä), pyysin tänä aamuna baleille rokotusaikaa varatessani varuiksi puhelinreseptin silmätippoja varten lähiapteekkiin. No toivotaan, että vaiva silti tipoitta tokenee.
Pentujen emo, Nexu, alkaa aktiivisena kissana kyllästyä näennäiseen toimettomuuteensa (Kyllä vauvojen hoitaminen normiemolle työstä käy.) ja on alkanut äänekkäästi vaatia hommia itselleen. Elinan kanssa juteltuani sovimme, että alan naksutella Nexulle yksinkertaisia harjoituksia ja voi kuinka tuo suklaaorava onkaan niistä fiiliksissä! Rajoituksen harjoitteille asettaa vain oma rajallinen mielikuvitus ja pelko siitä, että harjoitus kestää liian kauan, josta syystä pidän ne lyhyinä. Tarkoitus olisikin ottaa Elinan kirja (Kissan Aktivointi, Art House 2009) avuksi nyt kun yhteistyö todistettavasti pelaa. Kissablogien temppuhaasteisiin en kuitenkaan lähde, olisi noita pentujakin kuvattavana... ;)
torstai 28. tammikuuta 2010
Töitä, flunssaa, Picasso ja nimet
Lähettänyt Unknown klo 8.19
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jostain kumman syystä sun blogipäivitykset näkyy mulla tosi myöhässä. Ongelma on ilmeisesti se että olen merkinnyt "seuraavani" blogiasi. Suoraa linkkiä klikatessani näytti edelleen vanhan päivityksen. Vasta kun kirjoitin blogisi osoitteen uudelleen osoitekenttään, antoi uuden päivityksen!
No, onneksi nuo nimet eivät olleet minulle suuria arvoituksia ;)
^ Tuossakohan syy miksi minullakin tämä ja muutama muu blogi päivittyy hitaasti.
Mutta itse asiaan, todella nätit nimet! Kuulostavat kauniilta lausuttuina ja myös merkitykset ovat nättejä. Tunnelmanimet ;)
Kauniit nimet! Silmätulehdukseen kannattaa aina se tippakuuri varmuuden vuoksi antaa, ettei äidy pahemmaksi.
Lähetä kommentti