Onnittelut merkkipäivän johdosta keskiviikkolapset! :) (Kuinka huomaavaista emoilta ajoittaa synnytyksensä samaan viikonpäivään, niin ei ole kasvattajalla niin paljoa muistamista ;).)
Nexun nelikko ensiesittelyssä, pahoitteluni kuvien kehnosta laadusta. Ilman salamaa liikkuvan pennun kuvaaminen on haastavaa, eikä sadan kuvan ottamiseen per pentu riitä kuvaajan, pennun, saati emon kärsivällisyys.
Tiku
Taku
Goljat
Nunnu
Pehmokarvat ovat imuttaneet ahkerasti maitobaarissa ja viikossa lähes tuplanneet syntymäpainonsa. Kaikki, paitsi Goljat, joka syntymällä 112 gramman painoisena asetti itselleen melkoisen tavoitteen. No lujaa mennään silti ja tasaseen. Tämän päivän samikset ovat pienimmät: Taku ja Nunnu 191 grammallaan. Goljatia kirii Tiikeri tyttö, joka vielä eilen jäi alle 200 gramman, mutta tänään jo ylitti sen.
Hyvinvoiva tabbysakki nauttii pesärauhasta makuuhuoneessa, kun baliviisikko puolestaan temmeltää olohuoneessa niin että heikompia hirvittää. Kahdeksan viikon ikäinen itämaisrodun kissa ehtii ja pääsee jo vaikka mihin. Se osallistuu (mm. lattianpesuämpäri on syytä tarkastaa), on vokaalinen ja sosiaalinen (voi, minkä kuoroesityksen saan töistä palatessani), eikä pelkää mitään.
Meillä painitaan, saalistetaan, hypitään ja juostaan rallia. Kiipeilypuista vain Catmaxin ylimmät tasot ovat valloittamatta, mutta they'll get there. Ruoka maittaa ja sitä saan kantaa selkä vääränä (Thank God for Zooplus!) ja pianhan saan jo alkaa varailla tyypeille ensimmäistä ell aikaa.
Balien varaustilanne ei ole viime viikosta muuttunut, tytöt ja ruskeatabbynaamiopoika (aivan ylisuloinen tyyppi muuten!) ovat vielä omaa kotia vailla. Itämaisista otan vastaan tiedusteluita, vaikka tässä vaiheessa on vielä epäselvää, kumman tytöistä sijoitan ja jääkö muista kolmesta mahdollisesti vielä siitoskäyttöön toinenkin kissa, tyttö vai poika? Ellei näihin vikoja ilmaannu, toivoisin kissojen pääsevän näyttelyistä kiinnostuneisiin koteihin, toki hyvä koti ja virikkeellinen ympäristö on tärkeintä.
Nimipähkäilyt ovat käynnissä. Isän nimestä inspiroituneena suuntaan nimimatkan tällä kertaa Italiaan ja sieltä on jo muutama kiva löytynytkin. Valmiit nimet ilmoitan, kun kaikilla on sellainen. Vielä saa ehdotella mukavankuuloisia fraaseja ja substantiivejä. ;)
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Nexun nelikko 1 viikkoa, B:t jo kahdeksan
Lähettänyt Unknown klo 15.12
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
ihanat vaavat <3 Suukkoja emolle :)
Emo ja pennut kaikki pussattu. Kyllä Nexu on ihana ja hieno emo. <3
Suloisia oravanpoikasia :)
Ihania! Tytön nimiä italiaksi: Che Bella, Cara Mia. Poikia: Carlo tulee ekana mieleen. Jos siis haluat tehdä tästä C-pentueen. Puhun himpun myös italiaa, joten jos haluat lisää fraasiehdotuksia, heitä vaikka meilillä!
Tällaiset sivut on kyllä vaarallisia ;) Pitäisi kieltää laissa moiset blogit suloisuutensa vuoksi :D Ja tuo siitoskolli... huoh...
Lähetä kommentti