Uusi vahinko

Torstai-iltana Rosa soitti minulle töihin "Koira puri kissanpentua, se vuotaa verta! Mitä mä teen?!" Vuoron lopussa olin juuri lähdössä kotiin, joten neuvoin selvittämään haavojen sijainnin ja tukkimaan verenvuodon. Kotimatka kesti vuoden.

Kotona löysin tytön ja pennut olohuoneesta, loukkaantunut yksilöityi Brandon Leeksi ja tilanne näytti pahalta. Pennun vastusteluista huolimatta tutkin sen, vasemmasta silmästä vuosi verta ja koitin löytää puremaa, mutta ainoat reiät pennussa olivat haava oikeassa poskessa ja pikku naarmu leuassa. Soitin päivystävälle eläinlääkärille, jonka kanssa juteltuani päädyin seuraamaan tilannetta yön yli kotona - päänsisäiselle verenvuodolle kun ei ell olisi mitään voinut tehdä kuitenkaan.

Yö oli pitkä ja katkonainen. Joka kerta herätessäni olin varma pennun hiipuneen pois, mutta se taisteli: eli ja hengitti. Sisäinen verenvuoto muutti oikean posken palloksi ja minua hirvitti silmään ja aivoihin kohdistuva paine. Aamun tunnit matelivat. Niiden aikana koitin saada pikkuiselle Sadun joskus meille tuomaa Puppy Boosteria (Hyi yäk, Brandon pani tosissaan vastaan ja pahalle se haisi minunkin nenääni) ja puhdistaa veristä nassua Brandonin rimpuillessa vastaan koko pikku kehollaan ja kaikilla 18:lla terävällä kynnellään. Kahdeksalta kiedoin vauvan fleeceen ja työnsin pusakkani sisään, lähdimme eläinlääkärille.

Eläinlääkäriin pääsimme ilman ajanvarausta. Pentu suoraan tutkimuspöydälle, Brandon sai kipulääkettä, sekä antibiootti-injektion. Yhdessä saimme kasvot puhdistettua ja siinä vastaanoton kirkkaissa valoissa huomasin myös yöllisen turvotuksen jo laskeneen. Vuotava silmä peilattiin ehjäksi, kitalaki ja leuat, alaleuan pientä haavaa lukuunottamatta olivat vahingoittumattomat. Sitkeä sissi sai toipilasruokaa ja antibiootit mukaansa, sekä positiivisen ennusteen. Koiran ja kissan kokoerosta johtuen vammat olisivat voineet olla paljon pahemmatkin. Molemmat Brandonin nähneet eläinlääkärit olivat nähneet pahempiakin puremavammoja ja sitä mieltä, että pennulla oli käynyt tuuri. Olin samaa mieltä, olletikin, että vaara ei vielä ollut ohi.

Tätä kirjoittaessani vaikuttaa siltä, että pentu on pelastunut elämälle. Missään vaiheessa se ei ole antanut periksi. Se on ollut jäntevä ja vastustanut niin lääkkeenottoa kuin muita hoitotoimenpiteitä pontevasti. Toipilas käyttää paljon aikaa nukkumiseen (lämmin patteri on siihen paras paikka), mutta seuraa myös ympäristöä ja sisaruksiaan, ihan fyysisestikin. Ruokimme sitä ruiskulla, sillä lautaselta se ei vielä (nenänielussa kulkevasta tulehduseritteestä johtuen?) saa yrityksestä huolimatta syötyä. Kolaus on ollut kova ja parantuminen vie aikansa, mutta suhtaudun positiivisesti, sillä ruokahalu on hyvä ja pentu on vahva ja elinvoimainen.

Koiria ei tapahtumasta voi syyttää, ei edes meitä ihmisiä. Vahinko on aina monen syyn summa. Koiraeläin puolustaa ruokaansa, sen tapa komentaa pentuja on fyysisempi kuin kissan. Koiralla oli luu (ei pitänyt olla, mutta oli), kissanpentu pääsi suljetun oven takaa samaan huoneeseen (joka on joskus koittanut estää viiden kissanpennun vyöryn ovesta, tietää, että tämä on mahdollista). Mistään verilöylystä, saalisvietistä, pennun raatelusta ja riepottelusta ei ollut kyse. Yksi hampailla vahvistettu ärähdys. Erona viime kevääseen on se, että tällä kertaa pentu selvisi.