Kuinka kaikki meni kauhealla tavalla pieleen

Viikko sitten lauantaina vein naaraani, pitkän esikiiman jälkeen itse asiaan päässeen Esmen kollin luo. Pisnes as usual. Kynnet leikattu, paprut reilassa. Ja ei kun vauvoja tekemään. Koirahuushollissa muksimmaksi paikaksi arvioin kylppärin ja sinnehän hääpari suljettiin.

Kaverini, jonka luona kissahäitä vietettiin oli työtön ja siksi päivät kotona ja niin sain lähes ympärivuorokautista raporttia homman edistymisestä. Vaan eihän se oikein edistynyt. Kissakokematon kyllä kovin todisteli naaraan kiimaa ja arvaili päivää, jona viimeistään homma onnistuu. Minä tyydyin myötäilemään joo juu ja jaa.

Se, mikä hieman kummastutti, oli kun hän yhdessä vaiheessa sanoi naaraan kuolaavan. Häh? Kuinka niin kuolaa, onko se kunnossa? -On, on se kunnossa. Stressaa vaan.

Outoa, mutta okei jos kaikki kerran hyvin?

Reaaliaikainen raportointi jatkui sunnuntain ja maanantain. Tiistaina naputtelin töistä viestiä että voisin illalla tulla käymään. Ei sopinut, kiireitä. No harmi, mutta minkäs sille voi. Kissavauvain teon yrittäminen jatkui, mutten uskonut kissan tuolla menolla tiinehtyvän. Harmittelin blogiinkin tissiposkien sukupolvea. Kunpa olisin tiennyt asiain todellisen laidan.

Tiistai-iltana saan Facebookin kautta viestin. "Nyt huolettaa, kollin omistaja (Ei ole sama henkilö kuin jonka luona kolli asuu, kirj. huom.) soittaa sinulle." Ja soitti. Naaras oli alkanut haisemaan. Aikaisemmin päivällä kaverini oli sanonut kissan kuolaavan vaaleanpunaista. Tosi outoa. Verta? "Niin varmaan purrut kieleen", veikkasi kaveri. Nyt tila oli mennyt nopeasti huonoksi ja kylppäriin yksin eristettynä tapasin kipeän, vaahtosuisen ja voimakkaasti haisevan kissan. Heti soitto eläinlääkärille. Päivystysaikaa ja vastaajaan sanelin viestin. Puoli tuntia odottelua. Uusi soitto ja päätös lähteä Sipooseen ajamaan.

Sipoossa kissan tutkimus, arvaus: uusi viruskanta. Koska haju oli sama kuin koiran märkäkohdussa, ultrattiin. Ei löytynyt vikaa. Piikkiä kahdenlaista ja kotiutus antibiootin ja kipulääkkeen kera.

Esmen oma perhe tuli kissaansa Nikkilän ABC:ltä hakemaan. Toivoteltiin pikaista parantumista, mutta koska koko tapaus oli niin friikki, ehdotin sijoituskotia seuraavana päivänä kiikuttamaan kissan CatVetiin, varmuuden vuoksi.

Yöllä Esme vointi yhä paheni. Se ei syönyt, ei juonut, ei pystynyt ottamaan lääkkeitä. CatVetiin aika saatiin iltapäiväksi, mutta Esmen emäntä ei voinut sinne asti odottaa vaan vei rakkaan konnatyttönsä Mevettiin jo aamupäivästä. Rauhoituksessa tähystys paljasti kaamean totuuden. Myrkytys! Kissan elimistöön oli joutunut syövyttävää (pesu-)ainetta ja lopputuloksen ymmärtää jokainen. Säästimme Esmeä lisäkärsimyksiltä ja annoimme sen nukkua pois.

Miten tämä sitten oli mahdollista? Pesuaineiden säilytys lemmikkien ja lasten ulottumattomissa ei ole sanahelinää - kaappiin ja lukkojen taakse vain kaikki. Kokematonta kissanomistajaa ei ole uskominen, vaan on aina omin silmin todettava tilanne. Tämän tragedian olisi voinut välttää, mutta päät vadilla eivät tuo Esmeä takaisin, eivätkä poista sen kokemaa kärsimystä.

Maailma on yhtä persoonallista nokkosperhoskorvaa köyhempi ja tapahtuneesta toipuminen ottaa aikansa, täällä Willicon kotipesässä, jossa Esme sisaruksineen syntyi ja tietysti ennen kaikkea Esmen omassa kodissa, jossa kissaa hoidettiin ja rakastettiin perheenjäsenenä viimeiseen matkaan saakka. Haavat paranevat aikanaan, mutta opitusta läksystä korkeimman hinnan maksoi puolustuskyvytön.

Published with Blogger-droid v2.0.4