Tilaa!

Pentujen kävelyharjoitukset vaativat tilaa ja kangashäkki käy ahtaaksi, sängyllä kävelyn harjoittelu ei ole turvallista, ei liioin isojen (mutta kilttien) koirien jaloissa. Ratkaisu mulla on ollut kokoajan tiedossa, joskus vain matka ulko-ovelta ulkovaraston ovelle tuntuu olevan liian pitkä. Tänään sisuunnuin ja kävelin tuon ainakin 20 askelta suuntaansa, roudasin koiria varten hankitun pentuaitauksen sisälle ja pystytin sen samantien liki vanhoille jalansijoille olohuoneeseen.

Siinä se nyt on - koiravapaa kävelynharjoittelualue. Aitahan ei koiria pidättele, mutta minä kyllä. Ipanoiden teppastelut olivatkin perheessämme illan viihdenumero, jota jokainen - ne tähän saakka vähemmänkin pennuista kiinnostuneet - kävi läheltä seuraamassa. Arton kanssa me istuimme aitauksessa kahdestaan, heti aidan toisella puolella pentujen olemassaolon tiedostanut vanha Taramamma tuijotti silmiä räpäyttämättä pieniä ihmeitä aina sopivan lähelle eksyneitä pupupeppuja aidan raosta haistellen, Wiccan olkkarin nurkasta urisemista uhkailuista huolimatta. Aku käväisi haistelemassa poikaansa Hannesta, joka (taas kerran!) otti ensimmäisenä tilan haltuun ja loikki sen jälkeen tiehensä, Lupe nuorin koira hyppäsi kerran aidan yli ja pysyi sen jälkeen irvistelyllä ja komentelulla nahoissaan, vaikka tiukkaa se teki. Kookos ja Myski seurasivat sirkusta on and off, katosivat välillä kuin vampyyrit yöhön ja palasivat taas seuraamaan pienten valkoisten puuhia.

Sillä aikaa kun minä kuvasin, mätti Myski selkäni takana "pikkusisaruksia" tassulla päähän. Kun huomasin tähän, huomasin Myskin ja siitä onnellistuneena Myssymies unohti kaiken muun ja kömpi syliin hurisemaan.

Aika erityista ja aika hauskaa oli. Leikkihetken jälkeen keräsin naperot pesään ja sinne ne jäivät nukkumaan. Josko huomenna maisteltaisiin vauvaruokia...