Otsikon kysymys on viime aikoina pyörinyt enenevissä määrin päässäni. Minulta kysytään kissoja kasvatukseen, sijoitukseen. Sijoituskissojen haltijat aloittelevat omaa kasvatustaan, siitosrajoituksista keskustellaan ja neuvotellaan aika ajoin... On alkanut tuntua siltä, että haluan vetää hommaa pienemmälle. Suuresta määrästä kasvatuskissoja on hyvä valita sukua jatkavat (Kaikki sijoituskissat eivät välttämättä koskaan tee ensimmäistäkään pentuetta - ja minähän lähes poikkeuksetta sijoita naaraat kahta pentuetta vastaan.), eikä tule kiusausta pennuttaa naarasta, jonka terveys tai emo-ominaisuudet epäilyttävät, kun muutakaan ei ole. Suuren kissamäärän mukana tulee myös suuri työmäärä ja vastuu. On paperihommia jos jonkunlaista, terveystarkastusta, siitostestejä, näyttelyitä. Kuluja, kuluja, kuluja. Jotka lähes poikkeuksetta lankeavat - oikeutetustikin - kasvattajalle. On myösvsuunnaton määrä sosiaalisuutta. On oltava kontaktissa, pidettävä yhteyttä, kasvatinomistajien ja sijoituskotien kanssa soitellaan ja viestitellään. Blogia pitävien sijoituskissojen kuulumisia voi seurata helposti myös blogista, mutta entäpä kun blogi ei päivity? Se on taas luuria kouraan ja soitellaan. Kissankasvattajalle, joka pitää sidosryhmiinsä yhteyttä myös puhelimitse, kertyy useiden kymmenten eurojen - sanon suoraan päälle satasen - puhelinlasku kuussa. Ja tämän lisäksi vielä sosiaalinen kanssakäyminen muiden kasvattajien kanssa. Tiedän, että kun näin kirjoitan, saan sen kuulostamaan taakalta. Sitä se ei ole - vaikka on se joskus sitäkin, meillä kissankasvattajillakin kun on työ, perhe ja yksityiselämä - se on rikkaus ja se tulee kasvattamisen, elämänvalinnan mukana. Se ihanaa, tukalaa, riemastuttavaa ja hullua. Mutta missä minä eksyinkään aiheesta?
Ai niin siinä, kun kasvatukseen myymiseen ja luovuttamiseen liittyy niin paljon lisää kaikkea mahdollista. Jo yksi aivan perusasia: hinta tuottaa minulle aivan mahdottomasti päänvaivaa. Olen viime vuonna kokonaan luopunut näyttelytasoisten pentujen myynnistä. Virheetön kasvattini kyllä saa sertinsä alemmista, luultavasti ylemmistäkin luokista, mutta BIS-kilpailuun sillä on harvoin, jos koskaan asiaa. Kymmenen pentuetta olen kasvattanut saldona yksi knikkihäntä, nolla napatyrää, lattarintaa ja rintalastakoukkua ja yksi lievästi karsastava kissa. Knikkihännällä on Premior-titteli ja se kilpailee nyt IP-luokassa. Jos omistaja tekee valinnan olla viemättä tervettä kissaa, jonka ulkomuodossa ei ole huomauttamist, näyttelyyn, se on hänen valintansa. Minulla on tällaiselle kissanpennulle ihan sama hinta, kuin sille, jonka omistaja haluaa tuoda kissaansa esiin näyttelyiden kautta. Molempien kauppasopimukseen raksin kohdan lemmikki. Mutta kasvatustasoinen! Sillä toki pitää olla eri hinta kuin lemmikkitasoisella. Vai pitääkö? Jos luotan ihmiseen niin paljon, että haluan antaa kasvatustyöni tuloksen hänen työstettäväkseen, niin enkö silloin voi myös myydä hänelle kasvatuskissaa lemmikkipennun - sen näyttelytasoisen hinnalla? Asia erikseen on luotanko ja haluanko. Yksin on paha kenenkään kasvattaa, mutta joskus tuntuu, että helpointa olisi vain laittaa lappu luukulle: Ei kasvatukseen. Työstäisi sitten vain omassa rauhassa omaa materiaalia. Ei omaan kasvatukseen jäävät myisi lemmikeiksi. Tästä älköön nyt kukaan vetäkö hernettä nenään, en tiedä miten voisikaan, mutta kaikki on aina mahdollista. Autan mielelläni uusia (minua uudempia tai toisesta rodusta pitkäkarvaitämaisten pariin siirtyviä), mutta koitan aina pohtia myös, moniko saman linjan kanssa askartelee ja kuinka järkevää ylipäänsä on myydä/jättää monta kissaa samasta emosta/isästä/pentueesta kasvatukseen. Vaikka miettiessäni sitä, millaisia omistajia kasvateilleni toivon, tulin keksineeksi sloganin: Willicon - epätavallisia kissoja tavallisille ihmisille. Extraordinary cats for ordinary people., on kasvatukseni motiivi perin itsekäs. Kasvatan jokaisen pentueeni siitä lähtökohdasta, että saan siitä jalostusmateriaalia itselleni. Minä me myself and I. Mulleminulle.
1 kommenttia:
Me, Myself and I, Aika osuvasti :D Kyllä varmaan sama motiivi on niillä kasvattajilla, jotka haluaa kasvattaa kissoja eikä teettää vaan pentuja teettämisen ilosta :D En mä ollut aiemmin asiaa tältä kantilta hoksanut edes miettiä, mutta nyt kun sanoit, niin näinhän se on. Aina kun mä jotain yhdistelmää mietin (vaikkei niitä vielä ole ollut) ja tulevaisuuden suunnitelmia pohdin niin päällimäiset ajatukset on: Mitä MINÄ voin tästä saada jatkoon :) Jossa taustalla tietenkin ajatukset mitä ominaisuuksia toi tuo tälle ja mitä tästä linjasta voi saada tohon linjaan yhdistettynä yms. Sorry pitkä kommentti, mutta musta tää oli hyvä oivallus/miete ja hyvä kun joku sanoo sen ääneen :)))
Lähetä kommentti