Balineesipennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa. Kaikki muut paitsi Arancio eli Ransu. Viikko ennen PIROKkia lähti ensimmäinen. Arcobalenon pikku ballit käytiin perjantaina eläinlääkärille vilauttamassa, niin saatiin hälle akkuraatimpi ell todistus, oikealla nimellä, sukupuolella ja maininnalla palluraisten (jotka tulevat lähtemään) näköhavainnolla.
Kutsumanimeä on uudessa kodissa ahkerasti haettu, mutta Nemiksi nimi jää, vaikka se tyttöpennulle "odotusaikana" annettiinkin. Ei Nemi-nimi miestä pahenna, tuhahtaa Punavuoren ruskeanaamio ja kehrää Riitta-mamin kainalossa.
Seuraavat lähtijät olivatkin kauas Pohjois-Pohjanmaalle, Oulunsaloon muuttaja Herakles (Agapornis) ja tuohon nurkille Tuusulaan ampaissut neiti Kilpinen, Animatrix, joka sai uudelta emännältään Twilight-saagan inspiroiman kutsumanimen Esme. Onnea uuteen kotiin kumpaisellekin!
Tuonne PIROK-merkinnän kommenteihin oli Anonyymi kauniisti pyytänyt linkitystä blogeihin, joihin tekstissä viittaan. Näin olen yleensä toiminutkin. Nyt on vain viime päivien energiatasot olleet sillä käyrällä, ettei pysty ei kykene. Siksi vastaisen jaksamattomuuden varalle lisään blogin sivupalkkiin linkkilistan VICkien blogeille. V.I.C. on lyhenne Very Important Catistä ja varastan termin julkeasti Kelmikerhon nettisivuilta (kiitti Eija!), on sitä tosin joku muukin saattanut joskus käyttää. ;)
V.I.C. -osiosta löydät siis bloggaavat Willicon kissat. Myös ne, jotka eivät sitä enää ole (esim. sijoituskotinsa omistukseen jo siirtyneet sijoituskissat, jotka eivät ole omia kasvattejani, kuten Temppukissojen Nexu.)
Tätä kirjoittaessani yksi V.I.C. kohtaa toisen toivottavasti romanttisissa merkeissä. Jännittävästä yhdistelmästä lisää, kun tiineys varmistuu.
Kun en nyt kuvaa tähän keksi, niin laitetaampa linkki Tampereen kissemisnäyttelystä. Allekirjoittaneen silmänmuljauttelut olisivat kyllä saaneet jäädä näyttämättä, muuten aikas hauska pätkä. Klikkaa tästä.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Pennut muuttaneet ja yhden pienen toiveen toteutus
Lähettänyt Unknown klo 19.30
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hirmuisesti onnea menestyksestä Tampereella ja kaikkea hyvää balineesipienokaisille uusiin koteihinsa :D
Huolehtivatko assistentit tosiaan noinkin paljon siitä, että kissat ovat pöydällä omalla vuorollaan? Meille on nimittäin näyttelysäännöistä jäänyt sellainen kuva, että kissa pitää tuoda pöydälleen sekunnilleen omalla vuorollaan, tai muuten jotain hirveää tapahtuu... Hyvä tietää, ettei se ihan oikeasti mene noin, joskin tuollaista uhkakuvaa on varmasti ihan tarpeellista pitää yllä että kissat tosiaan tuotaisiin pöydälle oikeaan aikaan... Toivottavasti tälläiset mainitsemasi myöhästelijät olisivat sukupuuton partaalla ;)
Kiitos T&M. :)
Kyllähän se sääntöjen mukaan niin menee, ettei kissaa tarvitsisi sen isommin huudella ja kuulutella, mutta asiakaspalvelua tuo assarointikin jollain tasolla on, että koitetan auttaa näytteilleasettajaakin parhaamme mukaan.
Naapuripöydän assaari (nelosen ihminen hänkin) tosin huikkasi, että jos orpo kissa menee paneeliin ja voittaa siellä, HÄN tulee kissan hakemaan. Hurttia huumoria hassussa tilanteessa.
Tulipa monta kin-tavua ja kirjoitusvirhettä...
Lähetä kommentti