Mitä lapsille kuuluu?

Pikkubalineeseille siis. Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä :). Kersat ovat saaneet lisää elintilaa, kun kevythäkin ovet ovat auenneet ja saavat nyt reivata makkarissa mielensä mukaan. Koikkeliinit koipeliinit ottavatkin iloittelusta kaiken irti, varsinkin pojat.

Myös kiinteään ruokaan on tutustuttu. Pojat pistelevät kanaa ja kermaviiliä hyvällä ruokahalulla, tytöt hieman nirsoilevat vielä. Tummempi tytöistä on ollut vähän pakki sekaisinkin. Pyllynpesulla on käyty eilen sekä tänään, kun on vähän housuihin turahtanut. Virkeä mimmi on kuitenkin, syö ja touhaa. Peffapuoli märkänä se näyttää ihan pieneltä leijonakoiralta. Turkkia kun on kotitarpeiksi ja ylikin. Lakkais nyt vain masu riivaamasta.

Tyttöjen väriero on edelleen niin suuri, että siniseksi minä lopulta tuon toisen mustakorvani olen taipuvainen ajattelemaan. Viikonloppuna taas luvassa pennunpiinausta, kun katselen murua ja toista murua päivänvalossa ja koitan viisastua naamioiden väristä.

Pojat ovat vallan räyhäkkäitä veijareita kumpainenkin. Alusta asti syliin ja kohti punkenut Agapornis (creme) on edelleen samanmoinen. Kehräävä syliäijä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita taas ei Arancion elämästä puutu. Ukkeli raapii pesän seinää, kiipeää korkealle ja juoksee lujaa. Vielä Agapornistakin lujempaa. Se on riiviöiden aatelia, mutta aivan suloinen sylipupu sekin, kunhan touhuiltaan malttaa.

Oman koneen hajoaminen strategisesti viime viikonloppuna esti minua siirtämästä viikonloppuna otettuja kuvia nettiin. Jahka uuteen viikonloppuun päästään (ja saan uuden koneen käyttööni) on jo uusien kuvien aika.