keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Odotusta ym.

Kun toisaalla elämä päättyy, toisaalla se on alussa vasta. Paten siskon Nyytin emoksi tuleminen lähestyy päivä päivältä. Pesää on tehty ja vaatimuksia esitetään. Missä on seuraneiti ja selänpesijä? Eikö löydy pehmeämpiä pehkuja? Maista ite ja sano sitten että se on hyvää jne. No kilpparit on. :sydän:

Turussakin käväisin viime viikonloppuna, vaikka matkanteko sinnepäin vastustikin: ensin hajosi bussi ja sitten juna, mutta perille pääsin ja oli se sen väärtti. O-vauvat ovat kasvaneet huiman paljon ja ovat iik, niin ihanassa riiviöiässä. Villasukan purijoita, vaanijoita, hyökkijöitä. Ja hengästyttävän suloisia sylimurmeleita.

Pentueesta jatkoon valitsemani Curli-tyttönen etsii ehkä sijoituskotia. Mahdollisesti vapaana on vielä täplätytötkin. Kunhan pennuista kiinnostuneet ehtivät vierailulle, aletaan tehdä päätöksiä kotien suhteen ja samalla selviää se, kenelle omaa kotia vielä etsitään. Uusimmat kuvat löytyvät Temppukissablogista. Viime viikonlopun saldoa Jan Nyströmin kamerasta löydätte linkin takaa (gallerian kolme ekaa potrettia on Nexun kasvattajan Nerea-tyttärestä). LINKKI KUVIIN


Hile Hippunen, eli Willicon Opera Diva Despina vielä omaa kotia vailla?
7 viikkoisen kuvasi Elina V.

1 kommenttia:

saila kirjoitti...

Voe mahdoton ja hyvät hyssykät miten on nättiä pentusia Nyströmin kuvissa <3
Jännityksellä odotan millaisia vauveleita Nyyti saa aikaiseksi, kilpparit on niin <3