Näyttäisi siltä, että Turun pesässä ollaan lastentaudit tältä erää sairastettu ja nyt voivat terhakkaat Kuulapset valloittaa maailmaansa taas sirkein silmin. Kaukoemon osa on epäkiitollinen, vaikka samaan aikaan olen Elinalle kiitollinen siitä, että hän hoitaa minun pentujani kotonaan. Ei kissanpentuperheen elämä aina ole ruusuilla tanssimista ja siitä ovat Elina ja miehensä saaneet tuntumaa silmätippojen tiputtelurumban myötä. Onneksi vekarat ovat muuten pysyneet terveinä ja virkeinä. Vessaharjoittelua ja kiinteän ruoan maistelua muun muassa on kuulunut kasvavien villikoiden päiväohjelmaan. Minä katselen kuvia ja huokailen. Lasken päiviä siihen, kun näen ne jälleen. Enää ei tarvitse kauaa odottaa.
Mitä muuta sitten kuuluu? Myski pääsi palleistaan uuden vuoden aattona ja harjoittelee kastraatin eloa ja oloa. Ploffy ja Skye odottavat morsiantensa juoksujen alkua. PRA-geenitestaus kissalassamme on aloitettu ja ensimmäinen testattu (Myski) on ei-kantaja. Ensi viikon lauantaina osallistun SUROKin assarikursille ja haen samalla Nyytin (W. Bellatrix) meille kotiin pentujaan loppusuoralla odottamaan. Laskettu aikahan on 27.1. ja balineesivauvoja on tilauksessa. Ihanaa, lumipalloja! Edellisistä meillä kotona syntyneistä tuleekin 7kk. Kumpa vain kaikki menisi hyvin.
Päivityksen kuvassa Neptunuksen kuut 5 viikkoa. Kuva Elina V. ja lisää löytyy.. No tiedättehän te jo! ;D
P.S. Sijoituskotia pk-seudulta/Itä-Uudeltamaalta etsin tabbytyttö Curlille (kuvassa vasemmanpuolimmaisin). Pentujen luovutus ajoittuu vasta maaliskuun alkuun, mutta kannattaa olla ajoissa liikkeellä. ;)
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Hei me kasvetaan!
Lähettänyt Unknown klo 21.10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti