Suru löysi meidät taas

Toissailtana huomasin tytön olevan vetämätön, outo. Kummissani voinnin muutoksesta nostelin sitä, nipistelin, tyrkin emon nisille. Aamulla Muru oli flegu ja viileä. Pakkasin emon ja molemmat pennut kantokassiin ja kiirehdin bussipysäkille. Jo matkalla eläinlääkäriin sain hänet kiinni ja ilmoitin olevamme tulossa.

Vastaanotolla ell kuunteli pennun, puisteli päätään ja sanoi, ettei hyvältä vaikuta. Voitaisiin kuitenkin yrittää lämmittää ja nesteyttää ja niin tehtiin. Tietoisena siitä, että ennuste on huono palasin kotiin Lolan ja molempien pentujen jäädessä vastaanotolle. Yhdentoista jälkeen ell soitti ja kertoi huonot uutiset: Pieni oli aluksi tehohoidosta virkistynyt, alkanut liikkua ja miukua, mutta sitten ripuloi ja heti perään vielä veriripulit. Viiden päivän ikäisen kohdalta peli oli sillä pelattu ja kuten arvasinkin, pentu ehti kuolla, ennenkuin pääsin vastaanotolle asti.

Äkillinen suolistotulehdus oli eläinlääkärimme arvio. Avattavaksi en pientä enkelipentua lähettänyt. Suukotin sitä ja kastelin sen kyynelin, käärin takaisin liinaan, johon se oli eläinlääkärisä kääritty ja jätin joukkotuhkaukseen toimitettavaksi. Lolan ja enkelipennun veljen kannoin kotiin.

J.K. Kissayhteisö on elänyt voimakkaasti surussa mukana ja olen saanut paljon osanottoja ja kauniita sanoja mm. Facebook-kommentteina. Lainaan niistä tähän yhden ja kiitän samalla kaikkia.

"Pieniä olivat vielä tassunjälkesi, mutta kosketit niillä niin kovin hellästi rakkaitasi. Hyvää matkaa Muru"