keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Tämä koira ei osaa seurata

... mutta se ei ole sen vika, totesi koulutusohjaaja Jukka, kun Willicon mamma Lupen kanssa BH-treeneihin osallistui. Totta puhui. En ole tuon nuorison kanssa mitenkään koulutussaralla kunnostautunut. Häpeäisin, jos osaisin. Tosiasia kuitenkin on, että on ollut aika haipakkaa, monenlaista touhua ja tohinaa, eikä kaikkeen vain aika riitä. Se on sitten ollut poissa koirien tottelevaisuuskoulutuksesta. Vaan oppimaanhan me kurssille mentiin ja nopeaoppinen rotu kuten belgi oppii asiat muutamalla toistolla. Kuten esim. Lupe: ikinä sille ei olla naksuteltu, mutta jo treenikerran loppupuolella se yhdisti koulutusohjaajan naksuttimen äänen syömiseen. Kyllä se seuraamisasiakin tästä korjaantuu, odottakaapa vain! ;D

Toissa viikonlopun jälkeen olen tehnyt töitä, töitä ja töitä. Tilipäivänä lyhensin velkani eläinlääkärille - tällä jengillä sitä piikkiä kertyy, vaikkei oikeasti sairaita oltaisikaan. Siitostestejä, pentuetarkastuksia, vuosihuoltoja, rokotuksia... Ja siihen vielä jos jotain päälle, niin pitkä pennihän siitä kertyy. Meillä onkin ell:llä oma mappi tietsikassa. Sieltä on myös helppo tarkastaa, mitä milloinkin on tehty.

Kissarintamalla elämme jännittäviä aikoja. Näinä päivinä olisi Kookoksen määrä kohdata punanaamioinen balineesisulhasensa Mummeli Twixinho Jesse ja jos kissarakkaus leimuaa, seuraava Willicon pentue syntyy jo marraskuun alkupuolella! Odotettavissahan olisi kilpikonnavärisiä tyttöjä (kaikki konnat mahdollisia, joskaan kaneli tuskin kuuluu valikoimaan), sekä klassisilla naamioväreillä (ruskea, sininen, suklaa, lila) varustettuja uroksia. Ja koska molemmat vanhemmat ovat pitkäkarvoja, ovat kaikki syntyvät pennut myös balineeseja! :)

Temppukissa Nexullekin on alustavasti pitkäkarvainen sulhanen sovittu ja jos vain kolli pysyy leikkaamattomana niin kauan, että kissahäitä ehditään viettämään, niin ensi vuoden puolella syntyy suklaita ja mahdollisesti lilojakin pitkätukkaitämaisia. Mutta mennään nyt kuitenkin yksi pentue kerrallaan ja pidetään peukkuja, että tämä tuleva yhdistelmä on toiveideni mukainen, sekä -tietenkin- että kaikki (astutus, odotus, synnytys etc.) menee hyvin. Over and out, Willicon matte lopettaa Kissasalkkareiden juonipaljastukset tähän ja kaappaa unimatin vielä hetkeksi kainaloon. Myskin myös. :)

1 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Nexun emo ja isoäiti ainakin ovat olleet loistavia synnyttäjiä ja pentujen hoitajia, eli sikäli olen hyvällä mielellä :-) Suunniteltu yhdistelmä on myös minun mieleeni, mutta saa nyt nähdä...