Hyvästit ystävälle

Olin kirjoittanut koiran- ja kissanomistajan maailman iloista ja suruista: odotetusta pentueesta, jota ei sitten tullutkaan, pikkukissasta, jonka henkilöllisyys on yhä Suuri Salaisuus ja vuotiaasta vierasmaalaisesta koiranpennusta, jonka ostoa harkitsen, vaikkei mulla ole rahaakaan, kun Elämä jälleenkerran asetti mun pienet pähkäilyni, huoleni ja haaveeni mittakaavaan.

Sain eilen tiedon erään nettiystäväni äkillisestä poismenosta. Kissaihminen, koiraihminen, rempseä ja räiskyvä ihmisihminen (vaikkei sitä myöntänytkään) oli nukkunut maailmasta pois kotonaan kaksi päivää aiemmin. Sitä on vaikea uskoa ja hyväksyä. Lukiessani viimeisiä merkintöjä ja tunnelmia hänen blogistaan, tyhjensin pullon ranskalaista siideriä, vuoroin itkin ja vuoroin nauroin. Mikä tarinankertoja hän olikaan loppuun asti, mikä loistotyyppi, persoonallisuus!
... Ja kuinka loputtoman yksin voi ihminen olla, vaikka kulissit olisivat kunnossa, työ, harrasteet, ympärillä rakkaita - kaksi- ja nelijalkaisia.

Olo on ontto ja surullinen, edelleen hieman epätodellinen. Tänä Lucian päivänä sytytän kynttilän hänen muistolleen, eilen olin siihen vielä liian turta. Jää hyvästi, ystäväinen! Sateenkaarisillan toisella puolen sinä ja heiluvahäntäiset koirasi olette jälleen yhdessä.