tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kahden kissan sijoituskoti?

Kasvattaja tarvitsee kasvatuskissoja. Koska kaikki kasvatuskissat eivät voi asua kasvattajan kotona, tarvitsee kasvattaja luotettavia sijoituskoteja. Tällä kertaa tuumasin kokeilla jotain erilaista: kahden toisilleen tarkoitetun jalostuskissan samaan kotiin sijoittamista. Tai ei tää nyt niin uusi idea ole. Periaatteessa Christalin luona asuvat Pandora ja Didier käyvät toisilleen. Niin myös Ninan murut Taavetti ja Jemmica. Näitä "pareja" ei ole kuitenkaan vielä pentusuunnittelmina lyöty lukkoon. Tämä olisi.


Nimittäin etsinnässä olisi nyt koti, johon tässä keväällä muuttaisi ruskeanaamio simskutyttö ja kesällä sitten toinen  jääkarhupojistani, valkoinen balineesinalle. Simskusta tehdään kahden pentueen sopimus, balineesin myyn omaksi alennetulla hinnalla, jotta voisin käyttää sitä yhden pentueen isänä - tämän sijoitukseen tulevan simskunaaraan pentueen. Pentujen syntymän jälkeen isä tulee leikata.


Löytyisiköhän tällaista kotia mistään Etelä-Suomen alueelta? Mieluisin sijainti minulle, autottomalle kasvattajalle, olisi pk-seutu/Itä-Uusimaa, mutta muutkin varteenotettavat huomioidaan. Ei halvan tai ilmaisen kissan ostajille, vaan itämaisista kiinnostuneelle lemmikki-/näyttelykodille. Kasvatuksestakin saa olla kiinnostunut, mutta ainakaan tästä pariskunnasta ei kasvatuksen aloituskissoja saa, sillä jalostusoikeus ei siirry omistusoikeuden myötä.


Published with Blogger-droid v2.0.4

0 kommenttia: