Kokoonpano muuttui vielä kerran. Alunperin olin siis aikeissa ilmoittaa sijoituskissani Ploffyn ja Bellatrixin (Nyyti), mutta Ploffyn perheen lomamatkasta johtuen sain vaihdettua jo ilmoitetun kissan paikalle kasvattini Hugon (Hur Maa). Sunnuntaille vain, lauantai oli jo täynnä siinä vaiheessa kun heräsin ilmoittautumaan.
Toissapänä kävi sitten aksidentti Nyytin kodissa, kun oli vierailijoita ja siinä tohinassa oli uteliaan kisuneidin häntä jäänyt oven väliin. No eläinlääkärikeikkahan siitä seurasi ja sen verran pahasti oli käynyt, että jatkoakin seuraa. Luonnollisesti osallistuminen sunnuntaille peruuntuu. Mukana kissoista siis vain Hugo (kaikki peukut pystyssä, toista sertiä haetaan!) Itse haen uusia tapoja kokea näyttely assaroimalla ensimmäistä kertaa. Olkaahan kärsivällisiä. ;))
perjantai 30. heinäkuuta 2010
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Boldikset almost 9 viikkoa
Huomenna siis merkkipäivä. ;) Erkin ab-kuuri on historiaa ja miakkonen täysin oireeton. Steffillä on ab nyt päällä, sen sille viikonloppuna aloitin, kun yskiskeli. Ei siis rokotella tai pentuetarkasteta tälläkään viikolla.
Vihdoin sain oman prinsessan (ihmislapsonen) kesälaitumilta kirmaamasta kotiin ja saatiin ilman kissanpennun rääkkäystä kuviakin otettua. Lähetään liikkeelle pienimmästä
Erkki eli E Ric - varattavissa
Steffi eli Ste Pha Nie - optio, jää mahd. omaan kasvatukseen, jolloin sijoituskotia etsitään
Thor Ne - varattavissa
Brook Lyn (vas.) ja Rid Ge (oik.) - näistä pojista mielelläni sijoittaisin toisen. Jos sijoituskotina toimiminen kiinnostaa, ota yhteyttä!
Tiedustelut kaikista pennuista tervetulleita. Kasvatuskissoja myyn vain kasvattajanimen omistaville, muut pennut myydään leikkautussopimuksella.
Kurkunpääntulehduksen vuoksi en pysty nyt puhelintiedusteluihin vastaamaan, joten kyselyt sähköpostiin: willicon@surok.fi
Vihdoin sain oman prinsessan (ihmislapsonen) kesälaitumilta kirmaamasta kotiin ja saatiin ilman kissanpennun rääkkäystä kuviakin otettua. Lähetään liikkeelle pienimmästä
Erkki eli E Ric - varattavissa
Steffi eli Ste Pha Nie - optio, jää mahd. omaan kasvatukseen, jolloin sijoituskotia etsitään
Thor Ne - varattavissa
Brook Lyn (vas.) ja Rid Ge (oik.) - näistä pojista mielelläni sijoittaisin toisen. Jos sijoituskotina toimiminen kiinnostaa, ota yhteyttä!
Tiedustelut kaikista pennuista tervetulleita. Kasvatuskissoja myyn vain kasvattajanimen omistaville, muut pennut myydään leikkautussopimuksella.
Kurkunpääntulehduksen vuoksi en pysty nyt puhelintiedusteluihin vastaamaan, joten kyselyt sähköpostiin: willicon@surok.fi
Hauki
Ei ole ollut helppoa tämän pikkuviikarin kanssa, voin kertoa. Jäpikäinen siis syntyi mustalla hännällä. Sen sisko kuoli neljän päivän ikäisenä tehohoidosta huolimatta. Viime maanantaina se sai hengitystieinfektion, johon ensimmäiseen neljään päivään ei tuntunut antibiootilla olevan vaikutusta. Lisänä pienipainoisuus, silmätulehdus ja se hiivatin häntä, jonka pois putoamista odotimme ensimmäiset kaksi viikkoa! Ei ole ollut helppoa, mutta periksikään ei ole annettu. Jätkää on lisäruokittu emonmaidonvastikkeella ja kun se alkoi vastustella sen antoa niin pontevasti, että oli pakko antaa periksi, ostin sille eläinlääkäriltä hyväksi toteamaani toipilasruokaa: Royal Canine Recoverya.
Ukkelin painonkehitykessä kävi taas notkahdus tuon flunssan myötä, mutta nyt taas nousee paino ja lujaa. Ukkeli piipertää pitkillä kintuillaan kuin hämähäkki isompien puolisisarustensa seassa, tapailee jo leikkiä, pesee itseään, tutkimusmatkailee. Sen vaikeista ensiviikoista johtuen olen luopunut ajatuksesta jättää poika jatkoon. Mielestäni jalostuseläimen tulee alusta asti olla vahva ja terve ja vaikka pienellä avulla pikkukissasta varmasti saadaan aivan hurmaava hurinaattori jollekin sylinvaltaajaksi, löytyy variantti Willicon balineesikasvatuksen jatkoon Kookoksen viisikosta.
Tässä kuvia.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Anis
Tämmöinen ihana neiti meille nyt sitten viime viikon torstaina muutti. Prinsessa on meille jo ennen astutusta varattu puheilla "Jos syntyy kasvatustasoinen valkoinen balineesityttö." ja viimeisenä tuosta pentueesta uuteen kotiin lähti, kun on mullakin noiden pikkuvaavojen kanssa tohinaa riittänyt.
Aniksen kasvattaja on siis Mira Pennala, FI*Nicator ja sen vanhemmat Willicon Sur Maa eli Iines Akun ja Kookoksen 16.3.2009 syntyneestä pentueeta, sekä Hämynhäivän kissalan puolantuontikolli Monty Python di Gattinata.
Neitokaisen lopullinen sijoituspaikka ei ole meillä, vaan sopivan sijoituskodin löydyttyä luovutan ihanaisen omaa kotiaan sulostuttamaan. Kahden pentueen sijoitussopimus on kuitenkin määrä tehdä ja noiden pentueiden myötä Anis aikanaan tuo oman panoksensa Willicon foreign white- ja balineesikasvatukseen.
Mitäpä osaan tytöstä näin lyhyen tuntemisen perusteella kertoa? Reipas, mitäänpelkäämätön, suloinen, kaunis ja kehräävä. Aivan valloittava tapaus. Keskiviikkona Anista tuleekin jo omakotiehdokas katsomaan. Toivottavasti neiti hurmaa itselleen omat ihmiset. :))
kuva: Mira Pennala
Eläinlääkäri on ystävä ja uusi perheenjäsen
Näyttelyviikonlopun jälkeisenä maanantaina tarkkailin huolestuneena pikku-Erkkiä. Tyyppi niiskutti ja vaikutti hieman oudolta muutenkin. Tiistaina totesin, että jooei, eläinlääkärikeikkaahan tilanne vaatii. Rohinaa ja väsyä, ukkeli oli kipeä. Oireet kuultuaan ell kuitenkin lupasi soittaa antibioottireseptin lähiapteekkiin, saisin toki tulla asemalle pentua näyttämäänkin, mutta päätin vain noutaa tropit apteekista, niin saisin kuurin mahd. pian päälle. Pentuetarkastus oli kuitenkin nurkan takana.
Melko nopeasti tilanne antiloopilla korjaantuikin. Kuurihan ukulilla on päällä vieläkin, mutta vointi jo selvästi viime viikoisesta kohentunut. Leikkii, telmii, syö ja kehrää. Pentuetarkatuksen yhteydessä saa ell sitten samalla jälkitarkastaa.
Toinen sairastapaus on tomera pikku Hauki, joka on pesäpennusta muuttunut lattialla honteloilla jaloillaan isompien ja emojen perässä kipittäväksi hämähäkkikissamieheksi. Se on hitaan alun jälkeen kerännyt lisämaidon tuella jopa 15 grammaa lisäpainoa päivässä (mistä olen ylen onnessani!) ja alkaa jo tuntua käteenkin siamilaiskissanpennulta; ei surkealta, laihalta linnunpoikaselta. Eilen sen turinaa jo kuuntelin ja tänä aamuna soitt ellille. Näyttämässä käytiin ja 218 grammaista ipanaattoria stetareilla kuunnellessaan eläinlääkäri totesii, että ministetari olis hyvä olemassa.
No rohinat kuitenkin onneksi kuuluivat enemmän tuolta nenänielun suunnasta, eivät keuhkoista ja hetken eläinlääkinnän Pharmacaa selailtuaan Annica määräsi Synuloxia p.o. annoksella 1,2 tippaa 2x päivässä. Käytännössähän tuo menee niin, että 1 tippa aamulla ja kaksi illalla. Kuurin aloitin heti kotiin päästyämme. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että se tehoaa.
Vielä on erikseen mainittava Hauen hännän kuulumiset, joita Facebookissa statuksissani aina välistä kertoilenkin: Häntä on kasvanut mittaa ja siihen on kasvanut karvaa, niin että musta ja karvaton osa on ollut 1,5 cm hännän kärjestä, loput normaalia sininaamiosiamilaisen häntää. :) Kärjestä on ollut puolen sentin pätkä kuivaa, koppuraisempaa ja tuohon tarttuivat tänä aamuna eläinlääkärimme sormet ja - Se jäi hänelle käteen! Hetken mulla teki pahaa, mutta sitten huomasin, että sehän oli vain kova kuori, jonka alta paljastui terveen näköinen, punertava iho! Ell meinasi, että siihen ei välttämättä karvaa kasva, mutta minä olin taas onnellinen ja helpottunut. Saapa nähdä, minne Hauen jännän hännän kertomuksen käänteet vielä johtavatkaan, tämä nyt uusimpana uutisointina.
Uudesta perheenjäsenestä ja hänen hakureissustaan kerron seuraavassa merkinnässä ettei tule ylipitkää kirjoitusta. Kyseessä on kuitenkin aiemmissa päivityksissä moneen kertaan mainittu Nicator My Fair Lady, "lapsenlapsemme" Anis.
Melko nopeasti tilanne antiloopilla korjaantuikin. Kuurihan ukulilla on päällä vieläkin, mutta vointi jo selvästi viime viikoisesta kohentunut. Leikkii, telmii, syö ja kehrää. Pentuetarkatuksen yhteydessä saa ell sitten samalla jälkitarkastaa.
Toinen sairastapaus on tomera pikku Hauki, joka on pesäpennusta muuttunut lattialla honteloilla jaloillaan isompien ja emojen perässä kipittäväksi hämähäkkikissamieheksi. Se on hitaan alun jälkeen kerännyt lisämaidon tuella jopa 15 grammaa lisäpainoa päivässä (mistä olen ylen onnessani!) ja alkaa jo tuntua käteenkin siamilaiskissanpennulta; ei surkealta, laihalta linnunpoikaselta. Eilen sen turinaa jo kuuntelin ja tänä aamuna soitt ellille. Näyttämässä käytiin ja 218 grammaista ipanaattoria stetareilla kuunnellessaan eläinlääkäri totesii, että ministetari olis hyvä olemassa.
No rohinat kuitenkin onneksi kuuluivat enemmän tuolta nenänielun suunnasta, eivät keuhkoista ja hetken eläinlääkinnän Pharmacaa selailtuaan Annica määräsi Synuloxia p.o. annoksella 1,2 tippaa 2x päivässä. Käytännössähän tuo menee niin, että 1 tippa aamulla ja kaksi illalla. Kuurin aloitin heti kotiin päästyämme. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että se tehoaa.
Vielä on erikseen mainittava Hauen hännän kuulumiset, joita Facebookissa statuksissani aina välistä kertoilenkin: Häntä on kasvanut mittaa ja siihen on kasvanut karvaa, niin että musta ja karvaton osa on ollut 1,5 cm hännän kärjestä, loput normaalia sininaamiosiamilaisen häntää. :) Kärjestä on ollut puolen sentin pätkä kuivaa, koppuraisempaa ja tuohon tarttuivat tänä aamuna eläinlääkärimme sormet ja - Se jäi hänelle käteen! Hetken mulla teki pahaa, mutta sitten huomasin, että sehän oli vain kova kuori, jonka alta paljastui terveen näköinen, punertava iho! Ell meinasi, että siihen ei välttämättä karvaa kasva, mutta minä olin taas onnellinen ja helpottunut. Saapa nähdä, minne Hauen jännän hännän kertomuksen käänteet vielä johtavatkaan, tämä nyt uusimpana uutisointina.
Uudesta perheenjäsenestä ja hänen hakureissustaan kerron seuraavassa merkinnässä ettei tule ylipitkää kirjoitusta. Kyseessä on kuitenkin aiemmissa päivityksissä moneen kertaan mainittu Nicator My Fair Lady, "lapsenlapsemme" Anis.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Muska
Viikonlopun näyttelyssä oli Pekka Savolaisen kameran etsimeen osunut tuttu tabby. Willicon Magia d'Inverno, eli Nunnu eli Muska.
Kiitokset Ullalle ja perheelle prinsessan tuomisesta näytille. :)
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Lasten 6vk 2pv kuvat
Julkaistaan nyt ennen kuin täyttävät 7 viikkoa. ;)
Willicon Ste Pha Nie
Willicon E Ric
Willicon Thor Ne
Willicon Brook Lyn
Willicon Rid Ge
Willicon Ste Pha Nie
Willicon E Ric
Willicon Thor Ne
Willicon Brook Lyn
Willicon Rid Ge
EX1 CACIB,EX1, EX1 CACIB, EX1, EX1
Siinäpä tuo viikonlopun saldo. CACIBit kuuluvat tuoreelle CH:lle Nexulle, joka näiden kahden sertin myötä otti aimo spurtin IC:tä kohti. Kuluvan kuun aikanahan Nexu tekee lomareissun Norjaan, josta toivomme kolmannen sertin pätkähtävän.
Muut menossa ja pakahduttavassa kuumuudessa mukana olijat olivat sijoituskissani, Nexun ja Pekon tyttö Muska (Willicon Magia d'Inverno OSH n 22), sekä balineesipoika Pate (W. Bela Lugosi) Jessen ja Kookoksen pentueesta. Muska sai lauantaina Stephe Bruinilta arvostelun, josta ei excellenttiä puuttunut. Kuvio ja profiili olivat superia ja häntäkin piiitkä. "Jalostukseen.", minulle teroitettiin moneen kertaan. :))Sunnuntaina Muskan helteestä (?) vaalennut väritys herätti hämmennystä Yan Roca-Folchissa ja hän kuopaisikin kissan kainaloonsa ja kävi naapuripöydässä arvostelleelta Henry Hornellilta varmistamassa, että kissa todellakin oli ruskea, eikä suklaa. Seisoin pöydän vieressä arvostelua kuuntelemassa (sunnuntaina Muskan oma emäntä Ulla jo uskaltautui kissan esittämään ja hienosti se meni toim. huom.) ja kerroin, että sinisen isän ja suklaaemon lapsia tosiaan oli neljä, kaksi mustaa ja kaksi suklaata ja syntyesään mustat olivat päivänselviä mustia.
Kuten sanottu, väri emmitytti, mutta muu kritiikki oli positiivista. Taas oli hännässä sopivasti mittaa, kissa oli pitkä ja elegantti. Leukaa toivottiin lisää ja (ylläriylläri) korvia alemmaksi. No nuohan on ne kaksi perinteistä: korvat alas ja pitempi häntä. Kiva jos toinen kelpaa. Minulle kelpaa korvatkin. :)
Sunnuntaiksi "vaatteetpäälläsaunaan" tulivat siis myös Willicon Bela Lugosi BAL n 21 ja omistajansa Sanna. Pate on vielä kesäkuun Hyvinkäästä kasvanut ja komistunut. Sen häntä on ihan mieletön puuhka! (toteaa rimpuloihin leikkaamattomien naaraiden hipsuhäntiin tottunut) ja muutenkin olomuoto kasvattajan silmää miellyttävä ja kyllä tuomarikin siitä kehuttavaa löysi. Patehan on lupautunut Nexun seuraavan pentueen isäksi, eli tuon Nexun Norjan loman jälkeen katsellaan kissatreffit sopivaan saumaan ja sitten jäädäänkin odottamaan pitkäkarvapentuetta, johon on mahdollista syntyä tabbyjä ja tabbynaamiopentuja väreissä ruskea ja suklaa (Yllärisiniset ja -lilat mahdollisia, mutta ne sitten olisivat kyllä nimenomaan ylläreitä, emme usko Nexun kantavan diluutiota) Lisää asiasta, kun on ajankohtaisempi. ;)
Molempina päivinä kaikki kissamme tulivat kutsutuksi TP-valintoihin, mutta lyhytkarvat veivät NOMit. Sunnuntaina emme jo aamusta asti stressaantunutta Nexua edes vieneet, vaikka se kahteen eri otteeseen valintaan kutsuttiin. Kissan hyvinvointi on TP-valinnoissa moukumista tärkeämpää.
Kiitokset kaikille kavereille mukavasta, joskin lämpötilan vuoksi uuvuttavasta viikonlopusta. Onnittelut kaikille TP-valinnoissa pärjänneille (mm. Nexun sisko Iiris lauantaina NOM!) ja BIS-titteleitä napsineille. Kuvia taas jälkijunassa, kunhan kameralliset ehtivät kuvat käsitellä ja gallerioihinsa lisätä.
Muut menossa ja pakahduttavassa kuumuudessa mukana olijat olivat sijoituskissani, Nexun ja Pekon tyttö Muska (Willicon Magia d'Inverno OSH n 22), sekä balineesipoika Pate (W. Bela Lugosi) Jessen ja Kookoksen pentueesta. Muska sai lauantaina Stephe Bruinilta arvostelun, josta ei excellenttiä puuttunut. Kuvio ja profiili olivat superia ja häntäkin piiitkä. "Jalostukseen.", minulle teroitettiin moneen kertaan. :))Sunnuntaina Muskan helteestä (?) vaalennut väritys herätti hämmennystä Yan Roca-Folchissa ja hän kuopaisikin kissan kainaloonsa ja kävi naapuripöydässä arvostelleelta Henry Hornellilta varmistamassa, että kissa todellakin oli ruskea, eikä suklaa. Seisoin pöydän vieressä arvostelua kuuntelemassa (sunnuntaina Muskan oma emäntä Ulla jo uskaltautui kissan esittämään ja hienosti se meni toim. huom.) ja kerroin, että sinisen isän ja suklaaemon lapsia tosiaan oli neljä, kaksi mustaa ja kaksi suklaata ja syntyesään mustat olivat päivänselviä mustia.
Kuten sanottu, väri emmitytti, mutta muu kritiikki oli positiivista. Taas oli hännässä sopivasti mittaa, kissa oli pitkä ja elegantti. Leukaa toivottiin lisää ja (ylläriylläri) korvia alemmaksi. No nuohan on ne kaksi perinteistä: korvat alas ja pitempi häntä. Kiva jos toinen kelpaa. Minulle kelpaa korvatkin. :)
Sunnuntaiksi "vaatteetpäälläsaunaan" tulivat siis myös Willicon Bela Lugosi BAL n 21 ja omistajansa Sanna. Pate on vielä kesäkuun Hyvinkäästä kasvanut ja komistunut. Sen häntä on ihan mieletön puuhka! (toteaa rimpuloihin leikkaamattomien naaraiden hipsuhäntiin tottunut) ja muutenkin olomuoto kasvattajan silmää miellyttävä ja kyllä tuomarikin siitä kehuttavaa löysi. Patehan on lupautunut Nexun seuraavan pentueen isäksi, eli tuon Nexun Norjan loman jälkeen katsellaan kissatreffit sopivaan saumaan ja sitten jäädäänkin odottamaan pitkäkarvapentuetta, johon on mahdollista syntyä tabbyjä ja tabbynaamiopentuja väreissä ruskea ja suklaa (Yllärisiniset ja -lilat mahdollisia, mutta ne sitten olisivat kyllä nimenomaan ylläreitä, emme usko Nexun kantavan diluutiota) Lisää asiasta, kun on ajankohtaisempi. ;)
Molempina päivinä kaikki kissamme tulivat kutsutuksi TP-valintoihin, mutta lyhytkarvat veivät NOMit. Sunnuntaina emme jo aamusta asti stressaantunutta Nexua edes vieneet, vaikka se kahteen eri otteeseen valintaan kutsuttiin. Kissan hyvinvointi on TP-valinnoissa moukumista tärkeämpää.
Kiitokset kaikille kavereille mukavasta, joskin lämpötilan vuoksi uuvuttavasta viikonlopusta. Onnittelut kaikille TP-valinnoissa pärjänneille (mm. Nexun sisko Iiris lauantaina NOM!) ja BIS-titteleitä napsineille. Kuvia taas jälkijunassa, kunhan kameralliset ehtivät kuvat käsitellä ja gallerioihinsa lisätä.
perjantai 9. heinäkuuta 2010
11 päivää vanha Hauki
Näissä näkee, että tulee kameran ominaisuudet vastaan. Häntäkuvista tulee ilman salamaa epätarkkoja ja salaman kanssa - no, salamoituja. Tarkempaa kuvaa ei ole tarjolla, mutta siinä se Hauen häntä on ja jöpöttää. Ja ukkeli itte. Ei kylläkään oo ihan noin säälittävän ja reppanan näkönen livenä, silmiäänkin aukoo välillä ja panee ne sit taas vauvakiinni. Kyl siitä kissamies kasvaa. Aikaa ja evästä, rakkautta ja substraalia vaan.
Lisää vauvaelämää
Kaiken jännityksen, pelon ja ikävän jälkeen tuntuu onnelliselta, kun rauha on taas hetkeksi (?) laskeutunut laumaamme ja päivät soljuvat eteenpäin ilman punnituksia suurempaa draamaa.
Jouduimme muuttamaan kissafarmin olohuoneesta saunan pesuhuoneen puolelle, kun villiviikarit Thorne etunenässä eivät enää kertakaikkiaan pysyneet leikkikehässään ja koirien takia heidän ei ole mahdollista vapaasti jalotella, joten yhtenä iltana ennen yövuoroon lähtöä humpsista vaan, siirtyi koko leiri kylppäriin.
Kahden emon lapset ovat suurimman osan ajasta kiinnittyneinä Lolan vatsapuolelle, mistä superäidillinen Lola on vain mielissään. Kookoksen emo-ominaisuudet ovat hyvät, mutta se hoitaa tarpeelliset ja muuten ottaa etäisyyttäkin lapsiin. Lola voisi vaikka hautautua niihin. Se on suuresta lapsilaumasta vain onnensa kukkuloilla ja toisin kuin Kookos, joka pentujen imetyksestä riutuu aina luurangoksi syöttipä sille mitä tahansa, Lola säilyttää kissamaiset muotonsa myös imettäessään. :)
Hauki saa päivä päivältä lisänimiä. Se on Nyyppä, Paavo, Tiitiäinen eli Tiittis... Lisäruokimme sitä kolmesti päivässä. Oikeastaan kastelemme sitä maidolla, sillä homma menee suunnilleen niin, että antaessamme sille maitotilkan (ruiskulla) suuhun, se huutaa WÄÄ!, jolloin maitotippa tippuu sen rinnuksille ja ruokkijan reisille. Toinen tippa - WÄÄ! ja taas kastutaan. Kahden millin maitolutrauksen jälkeen emo nuolee poikansa puhtaaksi ja Hauki mönkii tyytyväisenä emon maitobaariin. Paino nousee hitaasti, mutta varmasti ja jahka päästään kahteen- kolmeensataan grammaan, luulen, että jätämme tuon lisämaitosirkuksen pois ohjelmistosta.
Niin surkeaa kuin pienen haltiaprinsessapennun menettäminen olikin, uskon, että Nyypästä kasvaa vahva veijari, kun se urheasti pönöttää itseään viisi viikkoa vanhempien pentujen kanssa ja nyt jo ilman ihmisen apua puolustaa paikkaansa. Isompien pentujen suhtautuminen on hellyttävää ja viimeksi tänään sydämessä läikähti lämpimästi, kun pikku-Erkki huolehtivan isoveljen tavoin puhdisti pesässä Paavoa.
Erkki on muuten melkoinen pakkaus! Isoine korvineen tämä joukkueen kääpiö on mielenpainuva ilmestys ja luonteeltaan sulaa kultaa. Siitä joku saa rasittavuuteen asti syliinpunkevan kattimuksen itselleen. Toinen viiden koplasta erottuva on Thorne, jonka lookissa on myös jotain uniikkia. Se on varsinainen escape artist ja houdini ja pelkkää kehräystä koko mies! Kahdesta isosta äijästä Brooklynistä ja Ridgestä minun on vaikein erottaa kumpi on kumpi, onneksi kynsilakkamerkki auttaa. Ja Steffi nyt on Steffi. Ainut tyttö, what can I say? Korvat ovat pystymmät kuin osalla porukasta, mutta aika näpsäkkä pakkaus.
Ihanaa on nauttia vauva-arjesta ilman eloonjäämisjännityksen piinaa. Helpotuksesta huokaisut jätän edelleen taikauskoisena pois, mutta nautin, oi nautin niin näistä vauvoista ja emoista! Kun nyt vain aurinko hieman maltillisemmin porottaisi, saattaisin nauttia kesästäkin.
P.S. Uusia kuvia otan tänään. Lupaan! :)
Jouduimme muuttamaan kissafarmin olohuoneesta saunan pesuhuoneen puolelle, kun villiviikarit Thorne etunenässä eivät enää kertakaikkiaan pysyneet leikkikehässään ja koirien takia heidän ei ole mahdollista vapaasti jalotella, joten yhtenä iltana ennen yövuoroon lähtöä humpsista vaan, siirtyi koko leiri kylppäriin.
Kahden emon lapset ovat suurimman osan ajasta kiinnittyneinä Lolan vatsapuolelle, mistä superäidillinen Lola on vain mielissään. Kookoksen emo-ominaisuudet ovat hyvät, mutta se hoitaa tarpeelliset ja muuten ottaa etäisyyttäkin lapsiin. Lola voisi vaikka hautautua niihin. Se on suuresta lapsilaumasta vain onnensa kukkuloilla ja toisin kuin Kookos, joka pentujen imetyksestä riutuu aina luurangoksi syöttipä sille mitä tahansa, Lola säilyttää kissamaiset muotonsa myös imettäessään. :)
Hauki saa päivä päivältä lisänimiä. Se on Nyyppä, Paavo, Tiitiäinen eli Tiittis... Lisäruokimme sitä kolmesti päivässä. Oikeastaan kastelemme sitä maidolla, sillä homma menee suunnilleen niin, että antaessamme sille maitotilkan (ruiskulla) suuhun, se huutaa WÄÄ!, jolloin maitotippa tippuu sen rinnuksille ja ruokkijan reisille. Toinen tippa - WÄÄ! ja taas kastutaan. Kahden millin maitolutrauksen jälkeen emo nuolee poikansa puhtaaksi ja Hauki mönkii tyytyväisenä emon maitobaariin. Paino nousee hitaasti, mutta varmasti ja jahka päästään kahteen- kolmeensataan grammaan, luulen, että jätämme tuon lisämaitosirkuksen pois ohjelmistosta.
Niin surkeaa kuin pienen haltiaprinsessapennun menettäminen olikin, uskon, että Nyypästä kasvaa vahva veijari, kun se urheasti pönöttää itseään viisi viikkoa vanhempien pentujen kanssa ja nyt jo ilman ihmisen apua puolustaa paikkaansa. Isompien pentujen suhtautuminen on hellyttävää ja viimeksi tänään sydämessä läikähti lämpimästi, kun pikku-Erkki huolehtivan isoveljen tavoin puhdisti pesässä Paavoa.
Erkki on muuten melkoinen pakkaus! Isoine korvineen tämä joukkueen kääpiö on mielenpainuva ilmestys ja luonteeltaan sulaa kultaa. Siitä joku saa rasittavuuteen asti syliinpunkevan kattimuksen itselleen. Toinen viiden koplasta erottuva on Thorne, jonka lookissa on myös jotain uniikkia. Se on varsinainen escape artist ja houdini ja pelkkää kehräystä koko mies! Kahdesta isosta äijästä Brooklynistä ja Ridgestä minun on vaikein erottaa kumpi on kumpi, onneksi kynsilakkamerkki auttaa. Ja Steffi nyt on Steffi. Ainut tyttö, what can I say? Korvat ovat pystymmät kuin osalla porukasta, mutta aika näpsäkkä pakkaus.
Ihanaa on nauttia vauva-arjesta ilman eloonjäämisjännityksen piinaa. Helpotuksesta huokaisut jätän edelleen taikauskoisena pois, mutta nautin, oi nautin niin näistä vauvoista ja emoista! Kun nyt vain aurinko hieman maltillisemmin porottaisi, saattaisin nauttia kesästäkin.
P.S. Uusia kuvia otan tänään. Lupaan! :)
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Hauen häntä
Vähän itsekseenkirjoittelulta bloggaaminen tuntuu itse kustakin välillä. Kirjoittelen nyt itelle muistiin, vaikkei näitä muut lukisikaan. Vieläkään ei meinaa jaksaa kuvia ladata, olen aikamoisen finaalissa kaiken tämän huolehtimisen kanssa, eikä sikamainen helle sitä auta.
Hauki (Rek. nimeksi tulee se Facessa jo eka päivänä pähkämöity Täältä Tulee Hauki) siis tosiaan syntyi mustalla hännällä ja mustana on hännänpää pysynyt, vaikka muualta on väri vaalennut. Tulehtuneelta ei häntä vaikuta, kuolioituneelta kylläkin. CatVetiin olen asian tiimoilta ollut yhteydessä ja heidän ohjeillaan mennään. Eli niin kauan kuin on kuiva ja siisti, ei antibiootteja aloiteta. Myöskään ei ole tarvetta häntää eläinlääkärin toimesta poikki napsaista - se putoaa itsestään, kun on sen aika.
Häntää päivittäin tarkkailleena arvelen, että aika on lähellä, sen verran kuivan rapsakaksi on hännän loppupää käynyt ja jahka tuo pois putoaminen tapahtuu, jää Hauelle (myös Nyypäksi puhuteltu. Rakkaalla lapsella, tiedättehän...) n. 2/3 häntää vielä jäljelle.
Väri on nöpösellä suloinen. Olen miettinyt, ovatko muut sininaamioni olleet noin liloja missään vaiheessa, mutta varhainen pigmentoituminen puhuisi yhä tummemman naamiovärin puolesta.
Hauki (Rek. nimeksi tulee se Facessa jo eka päivänä pähkämöity Täältä Tulee Hauki) siis tosiaan syntyi mustalla hännällä ja mustana on hännänpää pysynyt, vaikka muualta on väri vaalennut. Tulehtuneelta ei häntä vaikuta, kuolioituneelta kylläkin. CatVetiin olen asian tiimoilta ollut yhteydessä ja heidän ohjeillaan mennään. Eli niin kauan kuin on kuiva ja siisti, ei antibiootteja aloiteta. Myöskään ei ole tarvetta häntää eläinlääkärin toimesta poikki napsaista - se putoaa itsestään, kun on sen aika.
Häntää päivittäin tarkkailleena arvelen, että aika on lähellä, sen verran kuivan rapsakaksi on hännän loppupää käynyt ja jahka tuo pois putoaminen tapahtuu, jää Hauelle (myös Nyypäksi puhuteltu. Rakkaalla lapsella, tiedättehän...) n. 2/3 häntää vielä jäljelle.
Väri on nöpösellä suloinen. Olen miettinyt, ovatko muut sininaamioni olleet noin liloja missään vaiheessa, mutta varhainen pigmentoituminen puhuisi yhä tummemman naamiovärin puolesta.
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Sabrina teininoita, ongelmanratkaisua ja luonnekuvauksia
Lolan lapset ovat todellakin olleet suuritöisin pentueemme tähän saakka. Jo odotusaikana jännitin, miten synnytys tulee sujumaan, synnytyksen jälkeen olen pari kertaa jo huokaissut helpotuksesta - molemmilla kerroilla liian varhain.
Lolalla itsellään emonvaistot ovat jyllänneet todella kovaa. Niin isosti, ettei emoilu omille pennuille ole tahtonut millään riittää, vaan viisi viikkoa vanhempia Koksun pentujakin on pitänyt singahtaa auttaamaan pienestäkin vingahduksesta. Pentujen leikkikehä vetää nuorta emoa puoleensa magneetin lailla. Milloin vain mietin, minne lienee Lolanen on mennyt, leikkikehästä sen löydän - Kookoksen pentuja imettämästä. Se oman pennun hoito vain meinaa siinä sivussa unohtua. Se (Hauki) kun on paljon pienempi, ei niin äänekäs eikä vaativa. Ja sitä on vain yksi. :/
Kiinnostavammaksi omassa pesässä olon olen saanut siirtämällä välillä jonkun Kookoksen pennuista Lolan pentupesään toiseksi pennuksi. Ja homma toimii. Hetken malttaa Loli emoilla. Pestä ja imettää omaansakin, mutta minun täytyy istua vieressä. Jos lähden johonkin, seuraa emo minua. Vessaankaan en saa mennä yksin.
Vaan ei pidä käsittää väärin: Kyllä Lola pennustaan huolehtii. Suurempi volyymi vain vetää sitä puoleensa. Siksipä tänä aamuna taas kerran tavoittaessani Lolin pentuaitauksesta, nostin Hauen joukon jatkoksi. Isompia ja vahvempia pentuja sai toki vahtia ja nostella pikkuisen päältä ja sivuilta liian innokkaasti tönimästä pois, mutta jei! Se toimi!
Eikä aikaakaan kun Kookoskin saapui yhdeltä kuuluisista kahvipausseistaan tilannetta tarkastamaan ja todettuaan olosuhteet siedettäviksi, kävi pentukasan viereen kyljelleen sekin. Kahden emon pesä ja pennut, onko suloisempaa? *rakkaus* Ennen kaikkea sydäntä lämmittää sisarusorvoksi jääneen pennun mahdollisuus sisarusten pehmeisiin kylkiin ja naapuritassujen akuhierontaan.
Kuvia on tulossa, kamerassa on vielä varmaan viimeiset kuvat Murustakin, en ole saanut aikaiseksi niitä purkaa.
Luonnekuvauksia, tai lähinnä havaintoja 5,5-viikkoisista alla kahden pennun verran (jatkuu myöhemmin)
Thor Ne: Oppi enimmäisenä kehräämään. Lähestyy ihmistä empimättä suoraan, kehräten. Sylissä heittäytyy ragdolliksi, hymyilee irvityksennäköisesti, kehrää kehrää ja puskee.
E Ric: Edelleen joukkueen pienin. Ja syystä että sitä kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin ruoka. Kuten vaikka ihmiset. Huwjan suloisen näköinen pikkuheppu. Lyhyt karva, isot korvat. Seikkailija, kiipeilijä ja masurapsutusten ystävä.
Muokkaus: Jäi ehkä kuitenkin tekstistä epäselväksi kuka se teininoita Sabrina on. No se on Lola, teiniäiti oikeammin. Huitelee omilla teillään ja jättää lapsen kasvattajan hoidettavaksi. ;))
Lolalla itsellään emonvaistot ovat jyllänneet todella kovaa. Niin isosti, ettei emoilu omille pennuille ole tahtonut millään riittää, vaan viisi viikkoa vanhempia Koksun pentujakin on pitänyt singahtaa auttaamaan pienestäkin vingahduksesta. Pentujen leikkikehä vetää nuorta emoa puoleensa magneetin lailla. Milloin vain mietin, minne lienee Lolanen on mennyt, leikkikehästä sen löydän - Kookoksen pentuja imettämästä. Se oman pennun hoito vain meinaa siinä sivussa unohtua. Se (Hauki) kun on paljon pienempi, ei niin äänekäs eikä vaativa. Ja sitä on vain yksi. :/
Kiinnostavammaksi omassa pesässä olon olen saanut siirtämällä välillä jonkun Kookoksen pennuista Lolan pentupesään toiseksi pennuksi. Ja homma toimii. Hetken malttaa Loli emoilla. Pestä ja imettää omaansakin, mutta minun täytyy istua vieressä. Jos lähden johonkin, seuraa emo minua. Vessaankaan en saa mennä yksin.
Vaan ei pidä käsittää väärin: Kyllä Lola pennustaan huolehtii. Suurempi volyymi vain vetää sitä puoleensa. Siksipä tänä aamuna taas kerran tavoittaessani Lolin pentuaitauksesta, nostin Hauen joukon jatkoksi. Isompia ja vahvempia pentuja sai toki vahtia ja nostella pikkuisen päältä ja sivuilta liian innokkaasti tönimästä pois, mutta jei! Se toimi!
Eikä aikaakaan kun Kookoskin saapui yhdeltä kuuluisista kahvipausseistaan tilannetta tarkastamaan ja todettuaan olosuhteet siedettäviksi, kävi pentukasan viereen kyljelleen sekin. Kahden emon pesä ja pennut, onko suloisempaa? *rakkaus* Ennen kaikkea sydäntä lämmittää sisarusorvoksi jääneen pennun mahdollisuus sisarusten pehmeisiin kylkiin ja naapuritassujen akuhierontaan.
Kuvia on tulossa, kamerassa on vielä varmaan viimeiset kuvat Murustakin, en ole saanut aikaiseksi niitä purkaa.
Luonnekuvauksia, tai lähinnä havaintoja 5,5-viikkoisista alla kahden pennun verran (jatkuu myöhemmin)
Thor Ne: Oppi enimmäisenä kehräämään. Lähestyy ihmistä empimättä suoraan, kehräten. Sylissä heittäytyy ragdolliksi, hymyilee irvityksennäköisesti, kehrää kehrää ja puskee.
E Ric: Edelleen joukkueen pienin. Ja syystä että sitä kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin ruoka. Kuten vaikka ihmiset. Huwjan suloisen näköinen pikkuheppu. Lyhyt karva, isot korvat. Seikkailija, kiipeilijä ja masurapsutusten ystävä.
Muokkaus: Jäi ehkä kuitenkin tekstistä epäselväksi kuka se teininoita Sabrina on. No se on Lola, teiniäiti oikeammin. Huitelee omilla teillään ja jättää lapsen kasvattajan hoidettavaksi. ;))
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Suru löysi meidät taas
Toissailtana huomasin tytön olevan vetämätön, outo. Kummissani voinnin muutoksesta nostelin sitä, nipistelin, tyrkin emon nisille. Aamulla Muru oli flegu ja viileä. Pakkasin emon ja molemmat pennut kantokassiin ja kiirehdin bussipysäkille. Jo matkalla eläinlääkäriin sain hänet kiinni ja ilmoitin olevamme tulossa.
Vastaanotolla ell kuunteli pennun, puisteli päätään ja sanoi, ettei hyvältä vaikuta. Voitaisiin kuitenkin yrittää lämmittää ja nesteyttää ja niin tehtiin. Tietoisena siitä, että ennuste on huono palasin kotiin Lolan ja molempien pentujen jäädessä vastaanotolle. Yhdentoista jälkeen ell soitti ja kertoi huonot uutiset: Pieni oli aluksi tehohoidosta virkistynyt, alkanut liikkua ja miukua, mutta sitten ripuloi ja heti perään vielä veriripulit. Viiden päivän ikäisen kohdalta peli oli sillä pelattu ja kuten arvasinkin, pentu ehti kuolla, ennenkuin pääsin vastaanotolle asti.
Äkillinen suolistotulehdus oli eläinlääkärimme arvio. Avattavaksi en pientä enkelipentua lähettänyt. Suukotin sitä ja kastelin sen kyynelin, käärin takaisin liinaan, johon se oli eläinlääkärisä kääritty ja jätin joukkotuhkaukseen toimitettavaksi. Lolan ja enkelipennun veljen kannoin kotiin.
J.K. Kissayhteisö on elänyt voimakkaasti surussa mukana ja olen saanut paljon osanottoja ja kauniita sanoja mm. Facebook-kommentteina. Lainaan niistä tähän yhden ja kiitän samalla kaikkia.
"Pieniä olivat vielä tassunjälkesi, mutta kosketit niillä niin kovin hellästi rakkaitasi. Hyvää matkaa Muru"
Vastaanotolla ell kuunteli pennun, puisteli päätään ja sanoi, ettei hyvältä vaikuta. Voitaisiin kuitenkin yrittää lämmittää ja nesteyttää ja niin tehtiin. Tietoisena siitä, että ennuste on huono palasin kotiin Lolan ja molempien pentujen jäädessä vastaanotolle. Yhdentoista jälkeen ell soitti ja kertoi huonot uutiset: Pieni oli aluksi tehohoidosta virkistynyt, alkanut liikkua ja miukua, mutta sitten ripuloi ja heti perään vielä veriripulit. Viiden päivän ikäisen kohdalta peli oli sillä pelattu ja kuten arvasinkin, pentu ehti kuolla, ennenkuin pääsin vastaanotolle asti.
Äkillinen suolistotulehdus oli eläinlääkärimme arvio. Avattavaksi en pientä enkelipentua lähettänyt. Suukotin sitä ja kastelin sen kyynelin, käärin takaisin liinaan, johon se oli eläinlääkärisä kääritty ja jätin joukkotuhkaukseen toimitettavaksi. Lolan ja enkelipennun veljen kannoin kotiin.
J.K. Kissayhteisö on elänyt voimakkaasti surussa mukana ja olen saanut paljon osanottoja ja kauniita sanoja mm. Facebook-kommentteina. Lainaan niistä tähän yhden ja kiitän samalla kaikkia.
"Pieniä olivat vielä tassunjälkesi, mutta kosketit niillä niin kovin hellästi rakkaitasi. Hyvää matkaa Muru"
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Huoli
Lolan pennut ovat kyllä työllistäneet monella tasolla kasvattajaa, eniten kuitenkin henkisellä, kun niiden terveys on huolettanut, ensin yhden pennun osalta, sitten toisen.
Poikahan syntyi "mustalla hännällä," jonka värin katsoin ensin vaalenevan siniseksi, sitten valuvan hännänkärkeen. Pentujen ensimmäisen elinpäivän iltana kuitenkin seurasin huolestuneena pennun vatsapuolen väriä, joka oli selvästi tummempi kuin vaalealla ja terveen vaaleanpunaisella siskolla. Kasvattajaystävältä (Kiito Senja!) sain neuvon ottaa aamulla yhteys CatVetiin, jossa on uusin tieto erityisesti kissojen eläinlääkintään liittyen. Aamulla pennut olivat tomeria ja pojan väri jo parempi, mutta soitin toimintaohjeet silti, olinhan yöllä hautonut mielesäni kuolion ja verenmyrkytyksen mahdollisuuksiakin.
Oleellista pennun voinnin seurannassa on painonseuranta ja arvatkaapa, sanoiko "uskollinen" vaakamme(sana syystä lainausmerkeissä - laite on ollut kaikkea muuta kuin sitä!) sopimuksen irti juuri tuona aamuna?! Aluksi tosin luulin vain pariston loppuneen ja kun erinäisten vaiheiden jälkeen pääsin kaupunkiin ja takaisin paristoa ostamaan vain todetakseni, ettei laite pelaa siitä huolimatta, meinasi itku päästä. Ei kuin seuraavalla bussilla takaisin kaupunkiin ja iltaseitsemältä pääsin upouudella vaa'alla pentuja punnitsemaan. Yes! Paino noususuunnassa! :D
Ihmetystä ahneisiin maitorohmuihin tottuneessa kasvattajassa aiheutti toinenkin seikka: pennut tykkäsivät nyhjätä emon mahakarvoissa, kainalossa ja takajalkojen välissä, eivät niinkään maitobaarissa ja niimpä ekana aamuna syntymästä, oli paino (silla epäluotettavalla vaa'alla punnittuna) pudonnut 3 grammaa molemmilla, mikä ei ole paljon, mutta tuon kokoisessa eläimessä huolettaa silti.
Myskin kasvattajalta sain hyvän vinkin antaa maitotömpsyt molemmille. Onneksi oli Royal Canin emonmaidonvastiketta kaapissa. Milli per nenä ja johan heräsivät untamot tissittämään! Koska huoli erityisesti pojan painonnoususta oli todellinen, jatkoin maitotömpsyjen (1-1,5ml per nenä) 2-3 kertaa päivässä. Ei liikaa, että täyttyisivät liämaidosta, tukihoidoksi vain. Ja painot nousivat hyvin, pojalla nopeammin kuin tytöllä, mutta molemmilla paino oli noususuhdanteinen. Pennut olivat terveitä ja hyväkuntoisia ja eilen jo uskalsin hymyillä, huokaista helpotuksesta. Huokaisin liian aikaisin. :(
Poikahan syntyi "mustalla hännällä," jonka värin katsoin ensin vaalenevan siniseksi, sitten valuvan hännänkärkeen. Pentujen ensimmäisen elinpäivän iltana kuitenkin seurasin huolestuneena pennun vatsapuolen väriä, joka oli selvästi tummempi kuin vaalealla ja terveen vaaleanpunaisella siskolla. Kasvattajaystävältä (Kiito Senja!) sain neuvon ottaa aamulla yhteys CatVetiin, jossa on uusin tieto erityisesti kissojen eläinlääkintään liittyen. Aamulla pennut olivat tomeria ja pojan väri jo parempi, mutta soitin toimintaohjeet silti, olinhan yöllä hautonut mielesäni kuolion ja verenmyrkytyksen mahdollisuuksiakin.
Oleellista pennun voinnin seurannassa on painonseuranta ja arvatkaapa, sanoiko "uskollinen" vaakamme(sana syystä lainausmerkeissä - laite on ollut kaikkea muuta kuin sitä!) sopimuksen irti juuri tuona aamuna?! Aluksi tosin luulin vain pariston loppuneen ja kun erinäisten vaiheiden jälkeen pääsin kaupunkiin ja takaisin paristoa ostamaan vain todetakseni, ettei laite pelaa siitä huolimatta, meinasi itku päästä. Ei kuin seuraavalla bussilla takaisin kaupunkiin ja iltaseitsemältä pääsin upouudella vaa'alla pentuja punnitsemaan. Yes! Paino noususuunnassa! :D
Ihmetystä ahneisiin maitorohmuihin tottuneessa kasvattajassa aiheutti toinenkin seikka: pennut tykkäsivät nyhjätä emon mahakarvoissa, kainalossa ja takajalkojen välissä, eivät niinkään maitobaarissa ja niimpä ekana aamuna syntymästä, oli paino (silla epäluotettavalla vaa'alla punnittuna) pudonnut 3 grammaa molemmilla, mikä ei ole paljon, mutta tuon kokoisessa eläimessä huolettaa silti.
Myskin kasvattajalta sain hyvän vinkin antaa maitotömpsyt molemmille. Onneksi oli Royal Canin emonmaidonvastiketta kaapissa. Milli per nenä ja johan heräsivät untamot tissittämään! Koska huoli erityisesti pojan painonnoususta oli todellinen, jatkoin maitotömpsyjen (1-1,5ml per nenä) 2-3 kertaa päivässä. Ei liikaa, että täyttyisivät liämaidosta, tukihoidoksi vain. Ja painot nousivat hyvin, pojalla nopeammin kuin tytöllä, mutta molemmilla paino oli noususuhdanteinen. Pennut olivat terveitä ja hyväkuntoisia ja eilen jo uskalsin hymyillä, huokaista helpotuksesta. Huokaisin liian aikaisin. :(