Viime viikon alussa yksi Facebook-kavereistani kopioi Apula-ilmoituksen seinälleni. Myynnissä oli 1,5-vuotias sininaamio balineesinaaras, ilmoituksen kopioineen henkilön mukaan virolainen.
Hetken mielijohteesta kilautin ilmoittajalle. Lähinnä kai kiinnostuksesta, minkä kissojen jälkeläisiä Virosta tulee. Omien tietojeni mukaan kun siellä ei balineeseja ja itämaisia pitkäkarvoja ihan vilisemällä ole. Yllätys olikin melkoinen, kun kissan myyjä, vanha norjalaisten metsäkissojen kasvattaja, kertoi kissan alkuperämaaksi Latvian. Lyhyen keskustelun jälkeen lupasin lähteä kissaa seuraavana päivänä katsomaan, mutta sitten epäilykset ja epävarmuus täyttivät mieleni.
Päädyin rimpauttamaan kasvattajakaverilleni, Cleverkitty-kissalan Leenalle, joka oli heti valmis kissan toiseksi omistajaksi, tieten riskin, joka siihen sisältyi. Tuossa kohtaa vielä avoimia kysymyksiä olivat mm. saadaanko kissaa ikinä Suomen Kissaliiton rekisteriin ja onko siitä jalostuskäyttöön ylipäänsä (terveys, sukutaulu ym.) Myyjän kanssa sovittiin, että kissa noudetaan lauantaina.
Pari päivää myöhemmin sain soiton. Lauantai ei sopinutkaan myyjälle, voitaisiinko kissa noutaa aikaisemmin (tai myöhemmin, muitakin kotiehdokkaita on?) Itse olin jo valmis antamaan kissan mennä muille tarjokkaille, mutta Leena löysi kuin löysikin aikataulustaan tilaa noutokeikalle Keski-Suomeen ja niin kaupantekoajankohdaksi sovittiin perjantaiaamu.
Kun kissa ja raha olivat vaihtanut omistajaa, oli aika tarkastella hankintaamme. Taustatyö kissan latvialaisen kasvattajan löytämiseksi oli jo aloitettu.
Kyseessä oli likainen, laiha ja nälkäinen olento, jonka korvat olivat likaiset ja jonka vatsassa oli Leenan sanojen mukaan "jotain." Rekisterikirjan mukaan kissan piti olla sinitabbynaamio, mutta solid pointiksi sen saattoi todeta huonoistakin valokuvista. Yksi asia oli kissassa kohdallaan ja se oli ruoasta ja rakkaudesta kiitollinen, kyljeltä toiselle kehräten kierähtelevä hellyydenkipeä persoonallisuus. "Jos ei me mitään muuta olla tehty, niin ollaan tehty yksi piruparka onnelliseksi.", kuvaili Leena kylppärinsä asukkia. Sanat painuivat lähtemättömästi mieleeni.
Vatsan "jotain" mietitytti viikonlopun yli meitä molempia. Ensimmäinen, kaamea ajatus oli PENTUJA! Kaameaa se olisi ollut, koska kissalla oli juuri luovutusikään tulleet vahinkopennut ja koska omistajuuden siirryttyä me, Kissaliiton kasvattajasitomuksen allekirjoittaneet kasvattajat olisimme olleet lirissä. Olletikin, että Odrin rekisteröintiprosessi oli kesken ja monta muutakin epäselvyyttä oli vielä pöydällä. Kauppasopimus kissasta oli kuitenkin tehty ja allekirjoitettu. Ja eipä tuo kissankaan kannalta olisi ideaalitilanne ollut.
No masu ei tuntunut pentumasulta. Matoja??!, oli seuraava veikkaus. Aivan mahdollista, ettei madotuksista oltu huolehdittu, kun rokotuksetkin olivat päässeet vanhenemaan. Outo juttu tässä oli tuo mahan epäsymmetrisyys. Ja oikeastaan, tuumasi Leena kissaa tarkemmin tutkittuaan, se on nisien kohdalla. Nisätulehdus!!, arvasin. -Ei, ei se tunnu siltäkään. Viikonlopun pähkäilimme, mikä pikku (todellakin pikku!, vain himpun päälle kaksikiloisen) kissan vatsapuolen outouden mahtoi aiheuttaa. Ajatus nisäkasvaimista - niin harvinaisia kuin ne nuorilla kissoilla olivatkin - hiipi mieleeni.
Leena hoivasi tyttöämme, syötti sille isoja lautasellisia lihaa ja raksuja, pesi sen, puhdisti sen korvia. Minä sain raportteja useita kertoja päivässä. Olimme molemmat iloisia siitä, että tuli mitä tuli, olimme pelastaneet ihanan kissatytön kierrosta ja ties miltä kohtalolta.
Sovittiin, että jos kissan asiat saadaan järjestykseen, Leena mahdolliseati teettäisi sillä pentueen. Minä lupauduin laittamaan ilmoituksen Apulaan ja haastattelemaan sijoituskotiehdokkaat.
Maanantaina - siis tänä aamuna - koitti totuuden hetki. Itse olin selvillä nisäkasvainten hoitoennusteesta ja jo valmistautunut pahimpaan. Kissaan lujasti kiintynyt Leena miltei itki ajatellessaan lopetuksen mahdollisuutta.
Lääkärin tutkimisen jälkeen sain valita, halusinko kuulla hyvät vai huonot uutiset ensin. Valitsin hyvät. "Mulla saattaa olla sille koti tiedossa!", hihkui Leena. Ja ne huonot? - Kissalla oli nisien liikakasvu, hormonien aiheuttama tila, jonka hoito oli a) hormonipistokset b) sterilisaatio c) liikakasvun poisto, ellei se hormonipistosten ansiosta riittävästi pienentyisi.
Ai-van maailman parhaat uutiset!!!! Kun oli jo surrut nuoren elämän liian varhain päättymistä, ei se, ettei Odrista ollut kasvatuskissaksi, tuntunut lainkaan pahalta, ei niin miltään! We gambled and we lost. But we didn't lost. Pelastimme yhden surkean kissakohtalon elämälle. :)
Odrin hoito ja tarina jatkuu vielä ja jos mahdollinen kotiehdokas ei jostain syystä haluakaan kotia sille tarjota, on tälle rakastavalle hurpurkissalle onnellisen kissanelämän puitteet tarjoava loppuelämän koti hakusessa.
Lisätietoja Odrista ja paikasta, josta sen ostimme, saa sähköpostitse, kun niitä rohkeasti omalla nimellään kysyy.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti