keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

POROK

Valtavaa huikeaa mahtavaa!! Sain tilaisuuden toimia ekaa kertaa pääassarina melkein synnyinkaupungissani (olen oululainen vm. 72) ja mukanani Ouluun matkusti kaksi lyhytkarvapoikaani: "tuleva ja menevä sulhasmies" - Soho ja Myski.

Ajatuksena oli Myskiä tänä vuonna enemmänkin näyttelyttää, mutta lauantaina Myski käytöksellään ilmaisi, etteivät misterkisat vieläkään ole sen mieleen. Jätin sen siis sunnuntaina kotiin. Ei oo pakko jos ei haluu.


Soho sen sijaan rentoili kuuman kosteassa Kempelehallissa molemmat päivät. TP-valinnoissa käytiin olemassa hyviä kakkosia kaksi kertaa, mutta olihan tuo pitkä matka käydä kakkosena olemassa. Ei sillä - hyville me hävittiin. Ekana päivänä voiton vei Hannan Toivo (Imladris Indil Hapci) ja sunnuntaina paikallisväriä (Oulun väri on suklaasavu?) edustanut Arkhitekton Truffle. Willicon-kasvatteja oli paikalla kolme. Teekakkosista Eben ja Damon ja Nightwish-pentueen täpläpoika Nipa Novio. Kaikki esiintyivät hienosti ja kävivät niin ikään TP-valinnoissa näytillä. Damon ja Nipa tosin vain sunnuntaina. Kovasti olivat pojat kasvaneet ja komeita nuoria kollinalkuja kaikki kolme. Siitoskäyttöön on kyseltävissä PRA-negatiivinen Nipa, joka siis asuu Oulussa.


Näyttelyhallia tuli juostua ympäri aika monta kilometriä. Assareina oli monta eka- tai tokakertalaista, mutta kaikki vetivät hienosti ja homma toimi kuin ammattilaisilla. Lauantain paneelissa meinasi tavallisen hien lisäksi pukata tuskanhien, kun kakkoskategoriaa oli arvostellut kuusi tuomaria ja assareita oli siinä vaiheessa seitsemän. Yhden kisulin kannoin sitten itsekin, vaikkei pitänyt. Paineensietokykyni ylittyi, kun avoimen naaraiden ollessa pöydällä, kahdelta kastraattiurokselta puuttui kantaja. No hyvin kaikki lopulta meni, pienellä sähläyksellä tilanteista selvittiin ja sain konkareilta hyviä neuvoja ja kannustavaa palautetta.

Sunnuntain paneeli sujuikin jo pienemmällä ressillä kaikilta osin. Kiitos siitä kuuluu POROKin reippaille vapaaehtoisille ja aivan mahdottoman taitaville ja työteliäille assareille.


Kokonaisuutena viikonloppu oli onnistunut. Jos ei nyt Soholle saatu mitä haettiin, niin saatiin hyvä kokemus kuitenkin; tehtiin päätös (Myski ei näyttele ennen veteraaniluokkia) ja itse leijailin vielä maanantainakin siitä fiiliksestä, minkä ekakertalaisena pääassaroinnista sain. Ihana näyttely, ihania kisssoja, aivan mahtava fiilis! Kiitos POROK! :) JA kiitos ystävät :))). Ilman teitä (ja ennenkaikkea Hanna sinua) tämä ei olisi ollut mahdollista.


Ensi vuonna uudestaan!


Published with Blogger-droid v2.0.4

2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Pikku korjaus, oltiin me Damonin kanssa TP-valinnoissa lauantainakin ;)

Unknown kirjoitti...

Oiiii sorry!! Mutta siis sehän oli hienoa. Ei siis ollenkaan huonosti lauantainakaan, vaikka sunnuntaina tykättiin enempi. :))