maanantai 10. lokakuuta 2011

Kes-Kis ilman kissaa

Joo hei vain blogin lukijat ja anteeksi, että tämä päivittäminen on jäänyt. Teknisten ongelmien lisäksi on vaivannut ajan- ja motivaationpuute, mutta nyt kun äkillinen inspiraatio iski, niin päivitelläämpäs tännekin viime aikojen kuulumiset.

Kävimme ystäväni (ja tulevan kasvatinomistajani) Vuoren Annen kanssa Jyväskylässä Keski-Suomen Rotukissayhdistyksen 20-vuotisjuhlanäyttelyssä. Mukana meillä oli Annen poika Tomi, Myskin tytär Bubble, sekä Vuorikatin myyntiosasto. Kaksi yötä hotelli Alexandrassa (voin lämpimästä suositella: ihanat, isot huoneet, ystävällinen henkilökunta ja maittavat antimet) ja kaksi päivää assaroiden. Omat kissat siis jäivät kotia, eikä sijoitus- ja tai kasvattisellaisiakaan ollut ilmoitettu.

Lauantaina touhusin Elena Noskovan pöydän takana, jolla myös Skyen tytär, Crimsonette's Lazy Spinner (OLH b 22) kävi ihastuttamassa. Mini-Nexun sisko C. Cinderella oli ilmoitettu näyttelyyn kaverikissaksi ja komea velipoika C. Frog Prince esitti silkkistä turkkiaan ja pelotonta luonnettaan vastapäätä arvostelevan Martti Peltosen pöydällä. Lyhytkarvoillehan ne molemmat sitten TP-valinnoissa hävisivät, mutta kävivätpähän pitkäkarvan mallia näyttämässä kuitenkin.

Sunnuntaina ei yhtään pitkäkarvaa näyttelyssä edes nähty. Jos tulee vielä Keski-Suomeen lähdettyä, täytyy virhe korjata. Sunnuntaina pyyhin pöytää Raymond Alessandro Saetrelle, jolla arvostelussa oli isoja karvaisia - siis cooneja, norskeja, raggareitä, birmoja ja siperialaisia. Sekä perskiveteraanit ja yksi (ihana!) naamiocurli <3. Toinen toistaan upeaturkkisempia kattimuksia, mutta kyllä se oma sydän sytkyttää vain neloskategorian kaunokaisille. Mielenkiintoista silti nähdä kakkoskategoriankin kiinto- ja nousevia tähtiä.

Muksan matkaseuran, vanhojen ja uusien kissakamujen lisäksi onnen tunteen hyrädyksiä ja lämmintä läikähtelyä sydänalassa aiheuttivat tavatut omien kollien jälkeläiset: Myskin tyttäret Orifamet Gullan Gallis (Suoma) ja Ilkamoiden (Tiuhti), ex-vaimo Houska, jonka sain kunnian kantaa paneelissakin; sekä jo mainitut Crimsonetet, joista erityisesti isäänsä muistutti ihana pieni leipuripoika Risto. Riston sinitickedtabby itämainen pitkäkarva sisko, Crimsonette's Cinderella, on muuten vielä varattavissa. Ottakaahan pitkäkarvatytöstä (ei kasvatukseen) kiinnostuneet Tiinaan ja Marleenaan yhteyttä. ;)

Kiitokset viikonlopusta menee järjestäneelle yhdistykselle, Annelle ja Tomille ja tietenkin kotijoukoille, jotka matkustamisen mahdollistavat. Pennuista tulossa päivitystä vielä tänään. Heillä kaikki on hyvin: kasvavat ja touhuilevat. Jonkinlaisen nopsan pentuasiapäivityksen ennen reissuun lähtöä kirjoittelinkin, mutta se lipsahti koirablogin puolelle ja Bloggerin temppuilun vuoksi en saanut sitä tälle puolelle siirrettyä. Kirjoitetaan sitten uusi briiffi tänään, jos vaikka kuvia kuusiviikkoisista (ylihuomenna seitsemän, kääk!) laittaisin. :)

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kävin tuota pentulaatikkoasi tarkkailemassa/ihailemassa :) samalla sai kasvot nimen, jyväskylässä jokunen sana vaihdettiin, minulla oli se balineesi tyttö pentunen.

Viipi kirjoitti...

Meiränkin PITI tulla Lilin kanssa mutta sitten tuli pieniä ongelmia matkaan, harmittaa niin pirusti, nolis ollu itteni sekä Lilin ensimmäiset näyttelyt..
Jospa me vielä päästääs :)

Unknown kirjoitti...

Hei naavatassu :) Nyt on uudempaakin kuvaa riivinkäisitä. Ratkaisevalla hetkellä kamerasta loppui paristot ja jouduin luopumaan kuvausaikeistani. Onneksi sain seuraavana päivänä kylään kahden sijoituskissani emännän Ninan, jonka kuvasaalista löytyy seuraavan merkinnän lisäksi kissalan FB-albumista. :)

Virpi: Näyttelyitä tulee aina uusia Meidän porukkaa näkee seuraavan kerran TUROKissa, kun ERYyn ei ehditty klassinen tabby-VP:tä masinoida, vaikka yritys oli kova. :D