lauantai 23. huhtikuuta 2011

RUROK

Ragdoll-Jonnan kanssa lähdimme lähes aikataulussa tänä aamuna kohti Helsinkiä ja Myllypuroa, mukana meidän Myski ja Jonnan Kyösti. Pojat lauloivat stemmoja menomatkan ja paikanpäällä sitten sählättiin ja tohotettiin, pystytettiin telttaa, tarkastettiin rokotuksia ja saatiin lainaverhoilla varustetut häkit Myskin pojille E Ricille ja Rid Gelle laitettua. Mukana omaa laumaa siis Myski, ja kolme Kaunaria, valkoiset balineesit Hugo ja Anis ja Vuorikatin Annen Bubble, joka on Myyssin tytär.

Assarina toimin miellyttävällä rouva Hanne-Sofie Schneumilla ja kaikki kissamme kävivät myös rinnakkaisarvostela suorittavan tuomarikokelaan pöydällä. Kissoista ekana arvosteltiin valkoiset balineesit, joista harvinaista kyllä tuli värin paras. Elinan kissanpesuharjoitukset kannattivat, sillä Värin Parhaan valinnassa voiton vei Hugo! Sininaamio siamilaisia oli aivan ennätysmäärä paikalla, sillä meidän sininaamioedustuksemme lisäksi paikalla olivat Pinokin sininassuiset pikkusimskut, yksi isompi Pinokki ja yksi Arhantin sininaamio kastraatti. Värin paras valittiin sekä leikkaamattomista, että leikatuista ja Premior luokan kolmesta kissasta palkitsemisjärjestys oli: Myski ekaksi, Myskin poika Esko kakkoseksi ja Arhantin kisu kolmanneksi. Tuomari kovin harmitteli sitä, että kolme sertin arvoista oli ilmoitettu samaan näyttelyyn ja sitä, etei hän kaikille voi sertiä antaa, vaikka sen ansaitsisivat.

Värin parhaan leikkaamattomista vei Pinokin pieni suloisuus, vaikka Pandoran ja Kashmirinkin pointteja kehuttiin; leikkaamattomisssa Myski oli ykkönen. Tuomarin parhaan valinnoissakin Myyssin lapset edustivat. Aikuisissa naaraissa mittaa toisistaan ottivat siskopuolet Bubble ja Pandora - aikuisempi, kauniiksi itämaisneitokaiseksi kehittynyt Bubble vei voiton. No perheeseenhän se voitto meni. :)

Aikuisissa uroksissa Kashmirin kisahermot alkoivat loppua ja tuomari toivoi pojalle lisää näyttelyharjoitusta. Paneeliin hän valitsi hienon bicolor uroksen. Kastraattiuroksissa valintaan kutsuttiin monta komistusta, mutta lopullinen valinta tehtiin Myskin ja B-pentueemme isän, Mummeli Twixinho Jessen välillä. Myskin koko päivän kestäneestä kiroilusta johtuen balineesi lähti paneeliin ja itse huokaisin helpotuksesta, sillä sen verran näyttelypäivä tuntui muuten niin lunkia ukkeliamme kiukuttavan, että suottapa se olisi sinne rumia huutelemaan lähtenyt.

Myös tuomarioppilaan moni valinta osui Myskiin, valitsipa hän TP:eekseenkin. Myski on kaunis katsoa, sen myönnän, mutta mamman machopoika viihtyy parhaiten kotona ja saa sinne myös jäädä, kun ei sitä misterkisat paljon nappaa. Kasvatinomistajille (ja Annelle) iso kiitos Myski-miehen jälkeläisten esille tuomisesta. Ilman teitä olisi Kategorian parhaan siitosuroksen pytty jäänyt pokkaamatta.

Myskillä on muuten Annen jo kahtena viikonloppuna peräkkäin paneelissa loistaneen Bubble-tähtösen (Juu, voitto tuli myös tänään!) toinenkin BIS-jälkeläinen. Taannoisessa POH-KISsin näyttelyssä sininaamiomiehen jälkikasvua edustivat Orifamen nuori polvi iSukkulat ja siellä Orifame Iik Sininen oli BIS-pentu. Hyvin on äijä postinsa siitoskissana hoitanut ja vielä paremmin sen posteistä tärkeimmän: mamman rakkaan ja ihanan kainalokaverin tehtävän. Kiitos sinimiehestä kuuluu Myyssin kasvattajalle Marikalle ja sen minulle sijoitukseen antaneelle etä-äiti Senjalle.

Koko ryhmän saldo näyttelykoodikielellä: Hugo EX1 CACIB VP, Anis EX1 CAC, Kashmir EX1 CAC, Pandora EX1 CAC, Myski EX1 CAP VP, Esko EX2. Niin ja tietenkin Bubble EX1 CAC NOM BIS!!!

0 kommenttia: