Kissaliiton THT (terveys- ja hyvinvointitoimikunta) järjesti toista kertaa rotuyhdistyksille suunnatun Rotujen terveyspäivän Tampereella. Olin paikalla BaJaVan edustajana, yhtenä kolmesta. Kyydin Helsingistä Tampereelle sain BaJaVan pj Elina Fermin ja puolisonsa Pasi Fermin autossa. Kiitokset vielä mukavasta seurasta molemmille matkalla ja päivän aikana :).
Päivän ohjelma oli seuraavanlainen: http://www.kissaliitto.fi/tiedostot/Terveyspv2010.pdf ja päivän aikana käsiteltiin mm. eri rotujen silmä- ja muita sairauksia, terveystilannetta, geenitestejä ja kissankasvatuksen tavoiteohjelmaa (KTO), jonka tarkoituksella haettua eroa sanamuodossa koirien käytössä jo vuosia olleeseen jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO) kritisoin. Samasta jalostuksen tärkeästä työkalusta on kyse.
Nyt kun koirapuolella jo lähes rodulla kuin rodulla on JTO laadittu ja se on yhdistysten nettisivuilta jokaisen luettavissa, on se hyvä keino esim. pennunostajan tutustua rotuun, sen historiaan, nyky- ja terveystilanteeseen. Kissarotuyhdistyksissä eletään murrosvaihetta, kun ensimmäisiä KTO:ia vasta valmistellaan ja aluksi käytäntö on varmaan kirjava, koska emoyhditys ei KTO:iden laatimista valvo tai ohjaile. Neuvoja onneksi saadaan, THT on se instanssi, josta apua KTO:n laatimiseen tarvittaessa saadaan.
Pohjana KTO:ille tulee olemaan rotuyhdistysten tekemät terveyskyselyt, joihin toivotaan vastauksia myös ikänsä terveenä eläneiden kissojen omistajilta. Siam-Orient -yhdistys on yhden tällaisen kyselyn jo tehnytkin, uusi olisi suunnitelmissa. Myös BaJaVa kaavailee terveyskartoitusta roduilleen ja muutakin päivän innoittamaa puheenaihetta tuomme Fermien kanssa BaJaVan vuosikokoukseen TUROKin yhteydessä.
Väyrysen Elina kirjoittaa Temppukissablogissaan geenitesteistä. Kannattaa käydä ajatuksen kanssa lukemassa. Tähän asti on kasvatuskissoista testattu lähinnä värin- ja naamionkantajuuksia, mutta nyt on ensimmäisten sairautta aiheuttavien geenien haravointi neloskategorian roduissa alkanut. Keski-Euroopassa tehdyssä tutkimuksessa (valitettavasti minulla ei ole linkkiä tuohon tutkimukseen) on saatu hälyttäviä tuloksia PRA -silmäsairauden leviämisestä IV kategorian rotuihin.
Seulomalla läpi kasvatuskissat saadaan tietoa siitä, missä mittakaavassa PRA (progressiivisesti etenevä silmän verkkokalvon rappeutuminen) on kotimaiseen kantaamme levinnyt ja testi antaa testatulle statuksen terve/kantaja/sairas, jolloin kahta kantajaa ei yhdistetä (pienessä kannassa kantajia ei voida sulkea pois jalostuksesta) ja toivottavasti pitkällä tähtäimellä saadaan kantajaluvutkin laskuun.
Tässä vaiheessa rotuyhdistys vasta tiedottaa ja yksittäiset kasvattajat testauttavat kissojaan omalla kustannuksellaan. Omat testipakkaukset ovat vielä tilaamatta. Asia, josta en suostu tuntemaan pistoa omassatunnossani, kun testauttamisesta on ollut puhetta vasta yhdessä virallisessa (hallituksen kokous) ja yhdessä epävirallisessa (kesäpäivät) BaJaVan tapahtumassa, joihin kumpaankin olen ollut estynyt osallistumasta. Huhupuheiden perusteella en ole lähtenyt kalliita testipaketteja summamutikassa tilailemaan. Nyt kun minulla on konkreettista tietoa, on asiantila toinen. Luultavasti tulen käyttämään Terveyspäivässä kehuja saanutta amerikkalaista VGL:lää.
Kasvattieni omistajat saavat asiasta minulta lisätietoja ja saavat toki muutkin, mutta virallista tietoa on luvassa ainakin BaJaVan seuraavassa jäsenlehdessä ja muistutan, että vaikka kirjoitan asioista innostuneesti ja suoraan, en ole geneetikko, enkä jalostustoimikunnan yhtäänmikään. Roolini rotuyhdistyksissä on rivijäsen. Suureksi ilokseni olen päässyt terveyskartoitusten suunnitteluun ja laadintaan mukaan.
En todellakaan tiedä kaikkea, enkä halua niin esittääkään ja kirjoitusteni pohjalta on turha hysteriaa lietsoa. Terveyspäivillä esillä olleista teemoista mulla on yhteenvedot ja suunnitelma siitä, kuinka oman kissalani kasvatuskissojen testaus tullaan suorittamaan.
Terveyspäivään palatakseni: Päivä oli mielenkiintoinen ja sen teemoista olisi riittänyt juttua varmaan koko viikonlopuksi. Kysymykseen siitä, tarvitaanko tällaisia päiviä on vastaus TARVITAAN!!!! ja kiitänkin Kissaliittoa ja THT:tä onnistuneesta ja ajatuksen aiheita antaneesta päivästä; Royal Caninia herkullisesta tarjoilusta ja kivasta osallistujalahjasta ja Tähtisen Jaanaa vinkeistä terveyskartoituksen toteutukseen ja mukavasta kotimatkaseurasta.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Rotujen terveyspäivä
Lähettänyt Unknown klo 12.14
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyvä Eve :) mitä useampi tästä asiasta kantaa vastuuta, sitä nopeammin asialle saadaan konkreettisesti tehtyä jotakin!
JEE!! Taas naseva kirjotus. Sysmobiilin kuljettaja odottaa priiffausta TUROKin matkalla :D
Lähetä kommentti