Lisää vauvaelämää

Kaiken jännityksen, pelon ja ikävän jälkeen tuntuu onnelliselta, kun rauha on taas hetkeksi (?) laskeutunut laumaamme ja päivät soljuvat eteenpäin ilman punnituksia suurempaa draamaa.

Jouduimme muuttamaan kissafarmin olohuoneesta saunan pesuhuoneen puolelle, kun villiviikarit Thorne etunenässä eivät enää kertakaikkiaan pysyneet leikkikehässään ja koirien takia heidän ei ole mahdollista vapaasti jalotella, joten yhtenä iltana ennen yövuoroon lähtöä humpsista vaan, siirtyi koko leiri kylppäriin.

Kahden emon lapset ovat suurimman osan ajasta kiinnittyneinä Lolan vatsapuolelle, mistä superäidillinen Lola on vain mielissään. Kookoksen emo-ominaisuudet ovat hyvät, mutta se hoitaa tarpeelliset ja muuten ottaa etäisyyttäkin lapsiin. Lola voisi vaikka hautautua niihin. Se on suuresta lapsilaumasta vain onnensa kukkuloilla ja toisin kuin Kookos, joka pentujen imetyksestä riutuu aina luurangoksi syöttipä sille mitä tahansa, Lola säilyttää kissamaiset muotonsa myös imettäessään. :)

Hauki saa päivä päivältä lisänimiä. Se on Nyyppä, Paavo, Tiitiäinen eli Tiittis... Lisäruokimme sitä kolmesti päivässä. Oikeastaan kastelemme sitä maidolla, sillä homma menee suunnilleen niin, että antaessamme sille maitotilkan (ruiskulla) suuhun, se huutaa WÄÄ!, jolloin maitotippa tippuu sen rinnuksille ja ruokkijan reisille. Toinen tippa - WÄÄ! ja taas kastutaan. Kahden millin maitolutrauksen jälkeen emo nuolee poikansa puhtaaksi ja Hauki mönkii tyytyväisenä emon maitobaariin. Paino nousee hitaasti, mutta varmasti ja jahka päästään kahteen- kolmeensataan grammaan, luulen, että jätämme tuon lisämaitosirkuksen pois ohjelmistosta.

Niin surkeaa kuin pienen haltiaprinsessapennun menettäminen olikin, uskon, että Nyypästä kasvaa vahva veijari, kun se urheasti pönöttää itseään viisi viikkoa vanhempien pentujen kanssa ja nyt jo ilman ihmisen apua puolustaa paikkaansa. Isompien pentujen suhtautuminen on hellyttävää ja viimeksi tänään sydämessä läikähti lämpimästi, kun pikku-Erkki huolehtivan isoveljen tavoin puhdisti pesässä Paavoa.

Erkki on muuten melkoinen pakkaus! Isoine korvineen tämä joukkueen kääpiö on mielenpainuva ilmestys ja luonteeltaan sulaa kultaa. Siitä joku saa rasittavuuteen asti syliinpunkevan kattimuksen itselleen. Toinen viiden koplasta erottuva on Thorne, jonka lookissa on myös jotain uniikkia. Se on varsinainen escape artist ja houdini ja pelkkää kehräystä koko mies! Kahdesta isosta äijästä Brooklynistä ja Ridgestä minun on vaikein erottaa kumpi on kumpi, onneksi kynsilakkamerkki auttaa. Ja Steffi nyt on Steffi. Ainut tyttö, what can I say? Korvat ovat pystymmät kuin osalla porukasta, mutta aika näpsäkkä pakkaus.

Ihanaa on nauttia vauva-arjesta ilman eloonjäämisjännityksen piinaa. Helpotuksesta huokaisut jätän edelleen taikauskoisena pois, mutta nautin, oi nautin niin näistä vauvoista ja emoista! Kun nyt vain aurinko hieman maltillisemmin porottaisi, saattaisin nauttia kesästäkin.

P.S. Uusia kuvia otan tänään. Lupaan! :)