Kaksi emoa

Jotain hyvää huonossakin. Olen pian viikon sairastanut sitkeää kevät (kesä)flunssaa ja ollut siitä syystä poissa töistäkin. Soffalla lekotellessa olen pystynyt havainnoimaan kotilauman muuntuvia rooleja ja kemioita.

Lolaa en ole pentuhuumassa kommentoinut täällä hetkeen. Neitihän siis selvästikin on raskaana, mutta jalkapallonpyöreisiin maitovalaisiin tottuneena epäilen yhä vahvasti, ettäkö se kovin montaa pentua masussaan kantaisi. No laatu korvaa määrän - toivottavasti näin. Kunhan nyt syntyisivät terveinä ja saisivat lujan otteen elämänsyrjästä kiinni. Kahta toivon vähintään, että olisi pennuista seuraa toisilleen, kun Koksun pennut ovat kuitenkin kuukauden kookkaampia ja ketterämpiä.

Loli on hauska hömpötti. Se rakastaa läheisyyttä ja hakeutuu mielellään syliin surisemaan. Kaikkea se kommentoi, silitystäkin. Ja masua rapsutellessa ei sovi ihmisen katseen harhailla tietsikkaan tai telkkariruutuun, silmiin kuuluu katsoa. ;)

Tänään todistin jotain äärimmäisen herttaista, silti niin perin luonnollista. Heräävien äidinvaistojensa pakottamana Lola varovasti hiipi pesänä toimivaan kevythäkkiin, kun Kookos oli siellä pentujen kanssa ja naskalit varmaankin tissillä tappelivat tahi muusta syystä piippasivat. Häkin ovella Lola (ja moni muu kissa) on käynyt ennenkin, mutta nyt se määrätietoisesti eteni peremmälle. Minä seurasin valppaana taustalla valmiiina tarvittaessa puuttumaan. Myös Kookos valpastui, muttei noussut kyljeltään. "Kurr", Lola sanoi ja haisteli pentuja. "Mrää." ja pusutti pikkuveikan otsaa.

Hetken maitopartoja ja emoaan haisteltuaan se kävi maate häkin toiselle pitkälle sivulle. Minä ja Kookos rentouduimme. Näinhän sen pitikin mennä. Meillä oli kaksi emoa *heart*.

Tässä pari kuvaa kahden emon pesästä (Lola vasemmalla) ja niiden perässä linkkinä videonpätkä samasta tilanteesta.




Linkki