Luopuminen

kuuluu osana kasvatukseen. Luovutaan pennuista, kun on sen aika, aikuisemmista sijoitukseen suunnitelluista, kun se oikea koti osuu kohdalle. On surullisia luopumisia, kun pentu (tai aikuinen) lähtee liian varhain taivasmatkalle ja iloisia luopumisia, jolloin kotipesästä lähtijää odottaa uusi rakastava kotipesä ja omat ihanat ihmiset.

Väkisillä niihinkin, ei kotiin jäämään aiottuihin kiintyy. Kumma olisi, ellei niin kävisi. Ja kun lähtöpäivä lähestyy, tekisi mieli soittaa ja perua kaikki: "Ei sittenkään, kyllä me mahutaan!" Vaan kun ei mahuta.

Sijoituskissojen ja -koirien idea on sijoittaa omalle jalostukselle arvokkaita eläimiä luotettaville henkilöille. Kukaan ei viihdy, kun koti on lattiasta kattoon täynnä eläimiä, eivät edes ihmiset olkoot sitten kuinka eläinrakkaita tahansa. Sijoituskodit mahdollistavat kasvatuksen jatkumisen senkin jälkeen, kun kasvattajan omat kissan- ja koiranpaikat ovat täynnä. Myöskin he mahdollistavat valinnan: kasvattaja ei ole "pakotettu" käyttämään sitä ainoaa omistamaansa urosta tai naarasta. Subjektiivisuus on hieno ja tavoiteltava ominaisuus, mutta taiteenlajina se muuttuu sitä hankalammaksi, mitä vähemmän on jalostusmateriaalia, mistä valitaa suorittaa.

Minulla on ollut onni löytää loistavia sijoituskoteja eläimilleni. Kodeissaan he ovat rakastettuja perheenjäseniä ja saavat pienessä kotilaumassaan enemmän rakkautta ja jakamatonta huomiota, kuin mitä esim. 5-6 kissan (+koirat) laumassa kasvattajan luona saisivat. Tämä on seikka, joka tulee aina muistaa, kun luopuminen itselle rakkaaksi tulleesta eläimestä tuntuu vaikealta.

Tänä iltana uuteen, ihkaomaan kotiinsa muutti hollanninpoikamme Ploffy. Poikaa jää ikävöimään koko perhe, mutta eihän se kauaksi muuttanut - Kirkkonummelle vaan. Ja jahka saan kesän näyttelypaletin (ja alati kuralla olevan talouteni) johonkin järjetykseen, ilmoitan Plofinkin johonkin kesän näytelmistä debytoimaan. Ensin se pitäisi kuitenkin saada rekisteröityä Suomeen. Huominen onkin kissapostipäivä.