Tämä on blogiteksti, jonka kirjoittaminen on vaikeaa, mutta tärkeää, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mitä käyn läpi ja toimintani syyt.
Sain odotetun postin Evirasta. Sen sisältämä viesti oli paljon kauheampi mitä olin uskaltanut odottaakaan. Balineesikissanpentumme Belladonna ei kuollut tukehtumalla, ei myöskään sydänkohtaukseen tai aortan aneurysmaan. Vaikka ulkoisia merkkejä puremasta ei pennussa näkynyt, pennun kuolinsyy oli [lainaus tutkimustodistuksesta] "akuutti trauma, johon liittyy pääkopan nivelnastan murtuma."
Kaukaa ei tarvitse syytä hakea. Koiran haukahdushan oli se ääni, joka meidät havahdutti tilanteeseen.
Tiedon lyöminen tajuntaan sai minut haukkomaan henkeä. Ei itkua, vaan toivottomuus ja epäusko. 2/3 meillä tapahtuneesta pentukuolemasta on aiheutunut koiran puremasta. Näihin lisäksi pentu, joka selvisi, Belladonnan veli Brandon Lee.
Mitä vaihtoehtoja minulle jää? Lopettaa kasvatus? - Sitä en halua, olen halunnut kasvattaa eläimiä pikkutytöstä saakka. Se on harrastus, joka tuo elämääni paljon iloa ja sisältöä. Luopua koirista? - Niin. Arvatkaapa haluanko sitäkään. Mutta onko minulla vaihtoehtoja? Luottamus rakkaista rakkaimpaan, hyvänmielen koiraani Wiccaan on mennyttä ja siitä on toimintansa myötä tullut pahanmielen koira. Lupe ei pennuille mitään tekisi, mutta voiko siitäkään mennä takuuseen? Muutto maalle, koirat ulkohäkkiin ja kenneltiloihin? - Niin joo juu ja jaa. Koira on seuraeläin. Kenelle se pitää seuraa ulkohäkissä? Kuinka luonnollista on eristää paimen laumastaan? Ei kovin houkuttelevia vaihtoehtoja näistä yksikään, mutta kun maksimiturvallisuuskaan ei suojele pentuja koiran puremalta, mitä jäljelle jää?
Sain ensimmäisen koirani 1984. Ensimmäisen kissani sain monta vuotta aikaisemmin. En olisi ikinä uskonut, että joudun tämän valinnan eteen, mutta niin vain se näyttää olevan edessä. Abessinialaiseni stressatessa koiria valintani oli koirat. Nyt - niin, päätöksiä on tehtävä.
Kirjoitukseni on ajatusten virtaa. Työstämätön ensiryöppy, reaktio järkyttävään uutiseen. Otan vastaan kritiikkiä, ehdotuksia, ajatuksia. Pyydän kuitenkin, älkää suomiko minua liian kovin sanoin. Olen virheistäni kalleimman hinnan maksanut.
Koska tämä kirjoitus koskee niin koiria kuin kissoja, julkaisen sen molemmissa blogeissa.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Trauma
Lähettänyt Unknown klo 8.54
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Hurjasti osanottoja ja tsemppiä, nämä eivät ole niitä helpoimpia tekoja ja valintoja, ei käy kateeksi kyllä :(
Hurjasti tassutuksia meidän porukalta vaikean päätöksen edessä!
Kovasti voimia vaikean päätöksen edessä!
Nämä ovat vaikeita asioita. Kissanpentujen ja koirien yhdistelmässä on riskinsä ja toisaalta myös hyötynsä (sosiaalistuminen muihin eläimiin). Tärkeintä kuitenkin on että tiedostat ongelman ja pohdit siihen ratkaisua. Tukea päätökseesi, oli se mikä tahansa.
Oi voi, on todella vaikea asia :( Kuitenkin oikein paljon voimia päätökseesi ja jaksamista <3
Jatka kasvatusta ainakin kissojen kanssa.
On helppo sanoa että hän joka on syyllinen tapahtumiin tulisi poistaa, koska tiedän että rakastat jokaista eläintäsi tasapuolisesti.
Teet minkä päätöksen tahansa, pääasiahan on että vastaava ei pääse toistumaan.
Itse mietin vain että onko järkevää pitää sekä kissoja että koiria JOS taloudessa on tästäjohtuva jatkuva stressitila :/
Todella kamala tilanne :(
Olen pahoillani ja otan osaa menetyksiisi!
VOIMIA!!!
Ehkä tuo olisi ratkaisu se kahden kerroksen asunto.
Olen tukena päätöksessäsi.
Todella vaikea ja järkyttävä tilanne. Itselläkin on koira ja kissanpentuja ajoittain, joten tämä kauhuskenaario joskus häivähtää mielessä. Yksi ystäväni sanoi minulle kerran, että lemmikkien on tarkoitus tuottaa omistajilleen iloa, ei jatkuvaa huolta ja murhetta. Se onkin mielestäni hyvä ohje. Lyhytaikaista huolta aina tietysti ilmenee, mutta pitkään jatkuva tai pysyvä murhe ei ole kenenkään etu. Voimia, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin.
Lähetä kommentti