Nexun vauvat, pattitilanne ja kuinka siitä selvittiin

Eilisaamuna meille syntyi suloistakin suloisempi 109-grammainen suklaatabbyunelma, joka oli emonsa mielestä kaiken synnytykseen liittyvän kivun ja pelon ruumillistuma.
Nexun käyttäessä hampaita "tuntemattomaan vaaraan ulkoavaruudesta" jouduin pikkutytön emoltaan pelastamaan ja aamukuuden jälkeen soittamaan soittokierroksen kasvattajakollegoilleni, joista yhden (Yrttitarhan Saila - kiitos Sinulle vielä kullanarvoisista neuvoistasi!)onnistuin herättämäänkin.

Hyvistä neuvoista huolimatta,allekirjoittaneen vajavaisesta kissahomeopaattisten puutteesta johtuen synnytys keskeytyi ensimmäisen pennun synnyttyä. Se oli ensikertalaiselle emolle yksinkertaisesti liikaa ja kun kissa pystyy halutessaan keskeyttämään jo alkaneen synnytyksen, pennustaan sydämistynyt Nexu teki juuri sen.
Se ei kokenut olevansa turvassa ja that's it!

Kun selvästikään emo, eikä kukaan masupennuista ollut pulassa, esim. jumissa synnytyskanavassa, jäimme odottavalle kannalle. Sainlisää puhelintukea Orifamen Senjalta ja Baila-Bailan Marikalta, söimme (Nexu lähinnä), joimme (Tiku äidinmaitoa pakkoruokittuna - Tiikeriä ei ruokittu pakolla, mutta emoa jouduin pitelemään kaksin käsin) ja suihkuttelimme (minä ja Tiku yhdessä. Tikru odottelin sähkötyynyllä lämmitetyssä pesässään pesukoneen päällä.)

Noin kolmannella pakkoimetyskerralla Nexu heltyi ja alkoi kiinnostumaan Almo Naturella hajustetusta minikokoisestä itsensä kopiosta. Annoin tutustumisen tapahtua valvotusti ja pian minulla olikin se hellyttävä emo-pentu-näkymä edessäni, joka aamulla jäi näkemättä. Synnytyskammoisen emon pesä oli kuitenkin peiton alla. Ei kevythäkissä, ei missään muussa pesässä joita sille tarjosin. Kaikki yritykset vaihtaa pienperheen paikkaa sai emon muristen vetäytymään vielä kauemmas peiton mutkaan. Niimpä ei yritetty, vaan annettiin emon hoitaa.

Iltapäivällä Nexun emäntä Elina pääsi töistä ja käänsi auton nokan Porvoota kohti. Matkan varrelta hän poimi ostoslistalla olleita asioita, mm. Felifriendin. Sitten alkoi tapahtua. Nexu onnellistui 110% oman emännän nähdessään ja suurella ylpeydellä hän esitteli jälkikasvunsa. "Kato äiti, mitä mä tein!"

Orifamen Senja tuli Loviisan Heidin kanssa Myskiä kissahäihin hakemaan ja neuvokkaasti minun fleecelläni omien
kissojensa hajuja naamioiden hän koulutetun pieneläinhoitajan ominaisuudessa kävi emon tutkimassa. Uutiset olivat hyviä: poltot olivat taas käynnistyneet ja eipä aikaakaan kuin seuraava pentu: klassinen tabby poika oli maailmassa! <3

Uusikin vauva vähän järkytti Nexua, mutta hajustimme hänet Felifriendillä ja ujutimme tissille Tikun taakse. Senja toi minulle homeopaattisia omista varastoistaan ja ohjeisti niiden käytössä, Elina hoivasi emoa ja kahta tabbylasta, Myski lähti häämatkalle ja kun olin saattanut Loviisaan suuntaavat ovelle, pukkasikin jo kolmatta tabbyä maailmaan. Tyttö! Tällä kertaa ei Nexu pentua peljästynyt, vaan hoiti istukan, napanuoran ym. ihan prona. Elinan kanssa olimme onnesta mykkyrällä ja tunnustelimme vielä massunpeitteiden läpi potkivaa pentua.
Nexu kehräsi ja oli niin täydellinen emo kuin vain kissaemo voi olla.

Kun soitin kolmen tabbyn ilouutista pentujen isän omistajalle, alkoi neljäs pentu syntyä. Puhelin pois, tilanne haltuun ja... TABBY! Nexu ei osaa todennäköisyyslaskentaa tai sitten se tiedostaan huolimatta päätti toteuttaa meidän tabbyhaaveemme moninkertaisena ja todentotta lykkäsi maailmaan vielä neljännen tabbyn! Ei ollut riemulla rajaa. Pitkä urakka oli lopussa ja vaikka Elina monta kertaa oli vielä viidennen pennun masua tunnustelemalla löytävinään, emon vointi kertoi muuta. Onnellisesti silmät kiinni hurisevan tabbyemon rukki lauloi ja pennut maitobaarissa olivat toinen toistaan upeampia.

Kun tilanne rauhoittui, kävimme keittiössä balineesipentuja kuvaamassa ja kupposet teetä juokaisemassa. Elina jäi meille yöksi ja varmaan omassa blogissaan kertoo kuinka Nexu muovasi hänestä ihmispesää pennuilleen ja jakoi pentuja mulle-sulle-periaatteella. ;)

KIITOS kaikille Nexun synnytyksessä tavalla tai toisella mukana olleille! Kiitos Saila, kiitos Senja ja Heidi, kiitos Elina ja kiitos korkeimmalle siitä, että hankalan alun jälkeen kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin! Kasvattaminen on vuoristorata, jossa kuljetaan suurimman epätoivon kautta hykerryttäviin onnentunteisiin ja joskus toisinpäin ja tuolla vuoristoradalla on kaikki tuki, tuttujen ja vieraampienkin, tarpeen sillä kirjasta ei voi kaikkea oppia ja joskus pienikin apu on merkityksellinen.

Elinan kuvat vastasyntyneistä tabbyistä löytyvät tästä klikkaamalla. Linkki balineesien seitsenviikkoiskuviin on tässä.