Itupekon jälkileiri

Itupeko eli Uudenmaan Pelastusliiton Itä-Uusimaa r.y:n koiraosasto järjesti toisen jälkileirinsä kouluttajana Matti Ylönen. Olin ilmoittanut mukaan Hilman, sekä "ehkä jonkun mustistakin." Ennen leiriä saatu varoitus lämmittämättömästä konehallista (joka minun ajatuksissani oli yhtäkuin jäätävän kylmä autotalli), jossa jälkipäivän teoriaosuus tultaisiin pitämään yhdistettynä saatuun hirvikärpäsvaroitukseen (niitä pikkuveijareita metsissä tosiaan oli, paikoin ropisemalla!) söi mukavuudenhaluisen hienohelmaohjaajan motivaatiota siinä määrin, että pienen puntaroinnin jälkeen päätin osallistua vain yhdellä koiralla. Niimpä aamulla siis kömmimme treenikaveri Caron autoon minä ja Hilma ja suunta kohti Myrskylää.

Myrskylässä meitä odotti ihastuttava maatilamiljöö, viihtyisä halli ja höveliäkin hövelimpi isäntäväki. Pelastusjäljen perusasiat käytiin läpi, kyseltiin, opittiin ja niin päästiin jäljelle. Hilman jälki oli päivän eka ja niin vain tuo kesäkuussa ekat jälkensä nuuhkutellut pieni harmaa (hiekanvärinen) painatti kohti metsää sieraimet avoinna, jo polulla innosta puhisten. Jälkimestarimme Mari oli jättänyt jäljelle pyynnöstäni muutaman maksanpalan ja ne itseasiassa hieman häiritsivät nälkäistä ja ahnetta koiranpentua, joka jälkityöskentelystään harhautui ruoanetsintään aina maukkaan makupalan osuttua kohdalle. Kunnialla jälki kuitenkin loppuun sompailtiin ja kotiläksyksi saimme suoria ja kaarevia jälkiä, joissa palkka - ruoka taikka esine - on aina jäljen päässä.

Loppupäivän seurasin seurakavereitteni suorituksia, tallasin yhden jäljen ja toimin maalimiehenä. Wiccan tyttären Nanin jälki jäi ikävä kyllä näkemättä, kun oman jäljen jälkeen halusin hetken pudistella hirvareita tukastani ja kuivatella märässä metsässä kastuneita lahkeitani. Nansku sai kouluttajaltamme paljon kehuja ja läksyksi lisää jälkiä vain, niinhän kaikki.

Mukavia suorituksia nähtiin ja hyviä harjoituksia saatiin kaikille koirille ja ohjaajille. Maastot olivat aivan übermahtavat ja kahvihetkituokiot konehallilla hyödynsin sosiaalistamalla tervupentuani antamalla sentutustuaa itsenäisesti ihmisiin ja valvotusti myös ympäristöön (mm. tyhjä navetta tuoksuineen oli tulevalle pelastuskoiranalulle sangen mielenkiintoinen paikka!)Välillä itse maastoon lähtiessäni jätin pennun hihnassa "vieraalle" ja tästä sosiaalistamistreenistäkin olin sangen tyytyväinen. Kotiin lähtiessä oli hymy korvissa yhdellä sun toisella ja uutta koulutuspäivääkin jo ohjaajaltamme varailtiin.

Itse päätin panna paikan korvan taa ihan itsekkäistäkin syistä kuultuani siellä mm. nahkacollieiden pentutreenejä järjestetyn. Olisihan mulla jo jälkimestari ja -kouluttajakin valmiina, sillä Maria olen pyytänyt jo vuosi sitten kasvatinomistajilleni jäljen alkuopetusta pitämään. Nyt kun vielä saataisiin musta I-pentue maailmaan - Wiccan juoksuhan oli juuri, eli ensi kevääseen menee...

Syys- ja talvikausi treenataan tänään saatuja kotiläksyjä ja keväällä katsotaan, missä mennään. Kiitos myrskyläläiset, Matti ja treenikaverit Itupekossa! Tästä on hyvä jatkaa. :)