Kesän ensimmäinen sikaniska

Sangen epäonnistunut koiranuittoreissu osui kohdalle tänäiltana. Talviturkin ovat tähän mennessä käyneet Itämereen pudottamassa erilaisin kokoonpanoin: Lupe ja Hilma, Wicca ja Lupe (ja Naomi, joka oli myös mukana toissaillan uimarantalenkillä). Nyt kuitenkin päätin ottaa koko lauman mukaan ja kaikesta päätelleen se oli joko virhearviointi tai sitten osaksemme vain osui silkkaa huonoa tuuria. Mainittakoon jo tässä, että uimaranta, jota käytän, on virallinen koirauimaranta - eli ihan luvan kanssa käymme ko. mestassa uikkaamassa.

No tullessamme rantaan, oli paikalla kourallinen ihmisiä muutama vanhempi lapsineen. Jätin koirien hihnat penkille (paitsi Taran, joka karkailevana kahlaajalintuna sai luvan tyytyä pitkään liinaan) ja ne kirmasivatkin ilolla suoraan aaltoihin. Nelivuotias poikani kirmasi hänkin, vaikka jalassaan oli ihan tavalliset nauhakengät, eivät kahluusaappaat. Jälkikasvun komento takaisin ja kenkiä riisumaan. Samalla lentää koirille narupalloa, keppiä. Hilma seuraa mua syvään veteen ja oppii uimaan koiraa - on kuitenkin niin epävarma, että pyrkii kipuamaan hametta pitkin syliin ja vetää samalla hametta vekkulisti alaspäin - ihan vilauttelijaa ei musta kuitenkaan tullut, vaikka koira-avusteinen "mooning" lähellä olikin.

Huomaan lapsoseni kahlanneen taas liian syvälle. Kuivaa vaatetta on hänellä kainaloista ylöspäin, kaikki muu on suolaisessa merivedessä uitettua. Komento hakemaan kengät, Lupe kirmaa laajoja kaarroksia enemmän rannalla kuin vedessä ja sen kaarrettua pyöräilijää saatille otan sen kiinni. Tämä alkaa jo riittää. Narupallo katoaa -sitä ei näy missään. Purivatko koirat sen innoissaan puhki, upposiko se? Ihan sama, päätän koota joukkoni ja vetäytyä, liian paljon äksonia. Kääntyessäni hakemaan penkiltä hihnaa kuuluu rannalta vihainen "*ittu!" Wicca on rantautunut viltillä istuskelleen miehen syliin. Nolona huikkaan anteeksipyynnön ja kutsun koirani pois. Mies nurisee jotain josta en saa selvää ja pyydän sanomaan uudestaan. "Kai sä tiedät, että koirat pitää pitää kiinni." "Joo, mutta tämä on koirauimaranta, eikä koirat voi uida hihnassa." , vastaan ja kerään ryhmäni.

Kotimatkalla kiukuttaa. Onko pakko tulla koirauimarannalle, jos ei pidä koirista? Ihmisille noita uimarantoja on pilvin pimein. Ja se kadonnut pallokin keljuttaa. Ja lapsen kastuneet vaatteet. Ilta-auringossa harmitus kuitenkin haihtuu.Ompa kiva, että koiranpentukin oppi uimaan. Seuraavat uimakeikat tosin tehdään pienemmillä kokoonpanoilla.