Viime hetken vastahakoinen ostoksillakävijä (allekirjoittanut) kävi jouluostoksilla kaupungilla. Pikkukaupunkimme tärkeimmästä kaupasta, Nelitassusta löysin juuri sopivan joululahjan Tara-mamsullemme, joka reilun kuukauden päästä täyttää 14 vuotta. Vaikka Tara muuten reipas ja hyvävointinen koiravanhus onkin, alkaa ikä näkyä liikkeissä. Back On Track-tuotteista olen kuullut paljon hyvää ja päätinkin yhdistetyksi joulu- ja synttärilahjaksi ostaa Taralle BOT-takin. Pet Pointin mainoslehtisestä kuitenkin huomasin, että Tassuun on tullut BOT-makuualustoja ja kun se oli vielä puolet takkia halvempikin, pakattiin se enempiä pähkimättä mukaan.
Uusia leluja en tällä kertaa ostanut, en luitakaan kun olin vielä aikeissa kaupungilla kierrellä. Kissoille nappasin sentään testattavaksi pussukan Orijeniä. RC-ruotuun on helppo palata, ellei tuote sovi ja tokihan 1st Choiceakin saadaan Kiian kautta tilattua. RC on kuitenkin se peruskaura, josta väliin muihin merkkeihin harhaillaan ja palataan taas takaisin. Ja toki kissojemme suuri suosikki: raaka liha.
Jyväskylän kissanäyttelyyn lähti tänään ilmoittautuminen. Kookoksen eka FIFe-näyttely. :)
maanantai 22. joulukuuta 2008
Joulun alla
Lähettänyt Unknown klo 16.05
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti