Hienosti hihnassa

Tunnustettakoon, Luaun viimeisen pentunäyttelyn sijoitus ei ollut ihan toivomani (toisen kerran 2.), mutta tyytyväinen olin kyllä koiruuteen, joka kaksi viikkoa aikaisemmin esitti jähmeää jääbalettia Kaapelitehtaan lattialla. Nyt Luau oli unohtanut edellisen oikkunsa tyystin ja ennen kehien alkua hallissa vedetyt harjoittelukierrokset sen todistivat - tassujen pidossa ei ollut moitteen sijaa! No, esiintymisessä on vielä hiomista, mutta pentuhan typykkä vasta onkin. Arvostelussa tuomari käytti mm. sanaa "vauvamainen", joten näkevät sen toki muutkin, että pikkutyttöjä vielä ollaan. ;)

Näyttelypaikalta poistuttiin taas Helsingin hulinaan. Ei pintoja harjoittelemaan - ne jo osataan, vaan paljon tärkeämpää, Joulupukin Apulaisen tehtävää suorittamaan. Kun kello oli vähän vasta, päätettiin meitä näyttelyyn kannustamaan tulleen lukiokaverini Lauran kanssa ajaa metrolla aina Itikseen saakka. Mulla oli nälkä, kun en varhaiselta aikataulultani ollut ehtinyt nauttia aamupalaa (enkä niitä muutenkaan harrasta) ja päädyimme Itäkeskuksen Mäkkäriin lounastamaan. Lupe aidon kaupunkilaiskoiran tyyliin veteli sikeitä pöydän alle saaden sekin osansa ravintolan mauttomista, puoliraaoista ranskanperunoista.

Sitten etsittiin puheterapian sihinäharjoituksiin käärmeitä. On yllättävän isotöistä löytää ihan tavallista, n. 10cm mittaista muovikäärmettä. BR-leluliikkeestä lähes oikeantyyppinen kärmes sitten löytyikin, mutta se oli kalkkaro (yäh), eikä niitä ollut kuin yhdenlaisia. Puheterapiaharjoitteen idea on vastavuoroisuus, käärmeiden keskenään keskustelu sihisemällä ja mun esteettinen silmäni ei vain nähnyt kahden identtisen kalkkarokäärmeen keskustelua, kun en oikein kunnolla tykännyt siitä yhdestäkään. Ne siis jäivät lelukaupan hyllyyn. Kirjakaupasta sentään löytyi kaksipuolinen teippi tyttären julisteiden seinille teippaamista varten ja Puuha-Pete-versio Kimblestä pukinkonttiin nuorimmaiselle.

Tässä kohden olikin määrä isänsä luona viikonlopun viettäneen esikoisen liittyä seuraamme
ja niin istuimme Bulevardin penkille tyttöä odottamaan. Lupe osoitti taas osaavansa olla myös citykoiran käymällä maate penkin alle. Siinä kohden se onkin samanlainen kaikkien koirieni kanssa - niiden kanssa on aina ollut miellyttävää olla liikenteessä, kun eivät turhia höntyile. Vaikka tyttö on muita koiriani vilkkaampi ja niin ollen keksiikin vaikka mitä hassuja, on sen kanssa helppo ja rento mennä minne tahansa, eivät sitä heilauta joulupukit, eivät rollaattorit. Shoppailun loppurutistukseksi kävimme vielä Lumppasen kanssa valkkaamassa mulle pari paitaa vaatekaupasta, samalla kun Rosa ja Laura selvittivät koirakielteisen Tarjoustalon käärmetilanteen.

Porvoon bussi jo kutsui. Halit Lauralle ja kolme väsynyttä matkaajaa Stadin sykkeestä kohti maaseudun peltoa, rapaa ja rauhaa. Paikallisbussissa rapsutin pientä mustaa, kilttiä koiraani. On se vaan aikamoinen matkailija ja ihan hitsin reipas. :)