Hienosti hihnassa

Tunnustettakoon, Luaun viimeisen pentunäyttelyn sijoitus ei ollut ihan toivomani (toisen kerran 2.), mutta tyytyväinen olin kyllä koiruuteen, joka kaksi viikkoa aikaisemmin esitti jähmeää jääbalettia Kaapelitehtaan lattialla. Nyt Luau oli unohtanut edellisen oikkunsa tyystin ja ennen kehien alkua hallissa vedetyt harjoittelukierrokset sen todistivat - tassujen pidossa ei ollut moitteen sijaa! No, esiintymisessä on vielä hiomista, mutta pentuhan typykkä vasta onkin. Arvostelussa tuomari käytti mm. sanaa "vauvamainen", joten näkevät sen toki muutkin, että pikkutyttöjä vielä ollaan. ;)

Näyttelypaikalta poistuttiin taas Helsingin hulinaan. Ei pintoja harjoittelemaan - ne jo osataan, vaan paljon tärkeämpää, Joulupukin Apulaisen tehtävää suorittamaan. Kun kello oli vähän vasta, päätettiin meitä näyttelyyn kannustamaan tulleen lukiokaverini Lauran kanssa ajaa metrolla aina Itikseen saakka. Mulla oli nälkä, kun en varhaiselta aikataulultani ollut ehtinyt nauttia aamupalaa (enkä niitä muutenkaan harrasta) ja päädyimme Itäkeskuksen Mäkkäriin lounastamaan. Lupe aidon kaupunkilaiskoiran tyyliin veteli sikeitä pöydän alle saaden sekin osansa ravintolan mauttomista, puoliraaoista ranskanperunoista.

Sitten etsittiin puheterapian sihinäharjoituksiin käärmeitä. On yllättävän isotöistä löytää ihan tavallista, n. 10cm mittaista muovikäärmettä. BR-leluliikkeestä lähes oikeantyyppinen kärmes sitten löytyikin, mutta se oli kalkkaro (yäh), eikä niitä ollut kuin yhdenlaisia. Puheterapiaharjoitteen idea on vastavuoroisuus, käärmeiden keskenään keskustelu sihisemällä ja mun esteettinen silmäni ei vain nähnyt kahden identtisen kalkkarokäärmeen keskustelua, kun en oikein kunnolla tykännyt siitä yhdestäkään. Ne siis jäivät lelukaupan hyllyyn. Kirjakaupasta sentään löytyi kaksipuolinen teippi tyttären julisteiden seinille teippaamista varten ja Puuha-Pete-versio Kimblestä pukinkonttiin nuorimmaiselle.

Tässä kohden olikin määrä isänsä luona viikonlopun viettäneen esikoisen liittyä seuraamme
ja niin istuimme Bulevardin penkille tyttöä odottamaan. Lupe osoitti taas osaavansa olla myös citykoiran käymällä maate penkin alle. Siinä kohden se onkin samanlainen kaikkien koirieni kanssa - niiden kanssa on aina ollut miellyttävää olla liikenteessä, kun eivät turhia höntyile. Vaikka tyttö on muita koiriani vilkkaampi ja niin ollen keksiikin vaikka mitä hassuja, on sen kanssa helppo ja rento mennä minne tahansa, eivät sitä heilauta joulupukit, eivät rollaattorit. Shoppailun loppurutistukseksi kävimme vielä Lumppasen kanssa valkkaamassa mulle pari paitaa vaatekaupasta, samalla kun Rosa ja Laura selvittivät koirakielteisen Tarjoustalon käärmetilanteen.

Porvoon bussi jo kutsui. Halit Lauralle ja kolme väsynyttä matkaajaa Stadin sykkeestä kohti maaseudun peltoa, rapaa ja rauhaa. Paikallisbussissa rapsutin pientä mustaa, kilttiä koiraani. On se vaan aikamoinen matkailija ja ihan hitsin reipas. :)

Sähköjohto sanoo rits ja kummituseläin puussa

Toiset heräävät viikonloppuaamuisin linnunlauluun, meidän perheen luontoäänet ovat hieman toisenlaisia. Huonosti nukutun yön jälkeen, muutaman kännykän herätysmelodian sängystä käsin kuunneltuani, makasin vielä peiton alla silmät kiinni torkkumassa. RITS! Sähköinen ääni ravisti hetkessä unet silmistäni. RITS! Lattialla sängyn vieressä koiranpentu ja -aivan oikein - sillä oli sähköjohto kaulassaan. Pistoke seinästä (helpotuksen huokaus) ja pentu silmukasta. Ja torut päälle. "HYYYI! Hyyyyiii, tuhma koiranpentu! Hyi Lupe!"

Hieman hämillinen koiranpentu tassuttaa ulos makuuhuoneesta ("Ai mitä mä nyt muka tein?") Tarkastan kannettavan johdon. Jep. Hyvä, että meillä vielä on koiranpentu. Uusi laturinjohto tosin tarvitaan. Vaara on ohi, jatkan unta. Tai siis yritän. Tammikuussa neljä vuotta täyttävä poikani on herännyt ja höpöttävä, kikattava, suhiseva ja möykkyilevä elohopea unikaverina tekee aamutorkuttelun melko mahdottomaksi. Lopulta nakitan tv:n lapsenvahdiksi, sängystä käsin on helppo osoittaa digiboksin kaukosäätimestä kakkonen, kunnes

MMMOUUUU! MMOUUUUU! Uni keskeytyy. -Arto? MMOUUUU! (varmaan huutaa johonkin paperista käärimänsä tötteröön, karmea ääni) -Arto? Arto? Pää tyynystä, lapsi katsoo telkkaria. MMOOUUUU! Kissankiipeilypuussa suuri valkoinen kummituseläin huutaa pelottavalla äänellä koirille alas. Kollin jaloissa Kookos leikkisästi nakkaa niskojaan, puree poikaa jaloista. MMOUUU! ei taukoa. Koskaan en ole nähnyt kollia noin hurjana, joka karva pystyssä, korvan sivuille kännettynä se tuijottaa leiskuvin silmin koiria, jotka toki ääniefektillä varustetusta karvapallosta kiinnostuneina pyrkivät lähemmäs. Ensin ajattelen kyseen olevan kissaromantiikasta: kolli puolustaa naistaan, mutta kun huuto vain jatkuu ja siihen liittyy selvästi pelkoakin, komennan koirat kauemmaksi ja lähestyn varovasti hurjistunutta kissaeläintä.

Maailman kiltein Aku, ei se äitille mitään tee. Mitään kipeitä ei kissassa näy, se ei kuitenkaan antaisi nostaa itseään syliin. Lopulta saan siitä otteen, kannan sen saunaan ja ovi kiinni, ettei koirat pääse. Hetken rauhoittumisajan jälkeen jo laskeneella siilikarvoituksella varustettu siamilainen otetaan tarkasteluun suihkuhuoneen puolella. Ei mitään näkyviä vammoja, häntä on keskikohdasta vähän märkä. Olisiko koiranpentu siitä jatkanut, kun sähköjohdon poikkaisu jäi kesken? Mene ja tiedä, jätän kollin saunaan rauhoittumaan leikattuani ensin sen kynnet. Koirat pihalle ja aamupalaa laittamaan.

Naomi Nallekarkki 7 viikkoa

Jyväskylän vahvistuksemme merkkipäiväkuvan otti Johanna Koskiaho. Prinsessan Porvooseen muutto tapahtuu ensi viikon alussa. Sitä ennen kuitenkin viikonloppuna Lumppasen vimppa pentunäyttely - jokohan osattaisiin? Naomi on selvästikin treenannut jo poseja. ;)

And we're back

Wordpress saa toimia kotisivuna, blogi palaa Bloggeriin. Syynä linkitysten vaikeus etc. Mennäämpä tällä siis sitten. Marraskuun merkintöjen siirtämistä tähän blogiin harkitsin, mutta päädyin ne lopulta kuitenkin tylysti deletoimaan. Uutta jutskaa on tulossa ja ne wordpressiin näppäillyt lähinnä käsittelivätkin uutta sivustoa. Tosin mukana olivat uutiset siitä, että Turkkiruhtinaalta meille tuleva pentu on omakätisesti valittu ja että Moton oma koti on löytynyt ja poika sinne jo muuttanut.

Yökukkuja kuittaa ja koettaa saada unta. Huomenna tulossa... seitsenviikkoiskuva Naomista. :)

Ja sinne meni!

Lyhyt visiitti Bloggerin maailmaan päättyy. Blogger on käyttis, mutta vielä käyttiksempi on blogi omalla sivulla. http://willicon.wordpress.com on uusi jorinoideni tyyssija. Tervetuloa! :)

Ensimmäinen ikinä

Moto

Luau

Nani


Wekku



Ylpeänä esittelen kasvattajaryhmän, joka teki Willicon-historiaa ollen ensimmäinen koskaan esitetty kasvattajaryhmäni. Pennut vasemmalta oikealle ja yksityiskuvissa alhaalta ylös: Wekku, Lupe, Nani, Moto. Ohjaksissa Virpi ja Minna. Kiitokset kuvaaja MW:lle ja kuvausavustajille! :) Lisää valokuvia uusien kotisivujen galleriassa.

Terveiset pentunäyttelystä

Vantaan pentunäyttely järjestettiin Myyrmäki-hallissa, Lemmikkimessujen yhteydessä. Messujen ahmaistessa leijonanosan hallitilasta ja vielä pentunäyttelyn puolelle sijoitetun agilityradan viedessä oman tilansa siitäkin vähästä, oli tilaa niukasti. Kehät olivat pienet kehänauhalla maahan piirretyt ja kehien ympärille jätetty niin niukasti kulkutilaa, että koiransa kanssa vuoroaan odottava sai olla tarkkana, ettei maassa nukkuvan koiran yli kävelty.

Tuomari sen sijaan oli miellyttäväkäytöksinen hollantilaisherra. Hans van Raad arvosteli kaikkiaan kuusi groenendaelpentua, joista neljä meidän. Kärkisijat menivät vielä uskottavamman kehäkäyttäytymisen omanneille, mutta pentumme sijoittuivat hienosti Nani narttupentujen toiseksi ja Lupe kolmanneksi. Urospentujen luokassa 7-9kk veljekset Moto ja Wekku sijoittuivat ensimmäiseksi ja toiseksi. KP:n saanut Moto vielä PU2:ksi nuoremman urospennun viedessä voiton siitä ja vielä parhaasta narttupennustakin. :)

Kasvattajaluokkani esittämisavuksi riensi nettituttuni Minkeli ja yhtenäinen ryhmä sai kehuja hyvistä päistä, ilmeistä ja sukupuolileimoista. KP napsahti ja sen myötä ROP-kasvattaja, mutta pikainen tiedusteli kasvatinomistajien innostuksesta jäädä isoa kehää odottamaan tuotti tuloksen, että rotukehässä esiintyminen riitti tällä kertaa. Pentusetkin olivat ensiesiintymisen ja sen jälkeisen ulkoilmassa pidetyn valokuvaussession jälkeen niin väsyneitä, että päästin ihmiset ja koirat kotiin kera kiitosten. Ihanaa, kun toitte koiranne kehään ja hyvällä tsempillä ne myös itse esititte. :D

Hyvällä mielellä kannoin komean, ensimmäisen ROP-kasvattaja-pokaalin kotiin vitriiniin. Se olisi kuulopuheiden mukaan saattanut vielä BIS-sijoituspystiksikin kirkastua, mutta ahneella on *piip* juuri sellainen loppu ja eikä noita näyttelyitä nyt niin tosissaan pidä ottaa. Virallisissa luokissa sitten... Tämä oli Weekkosten ensikosketus missi- ja misterkisojen maailmaan ja hiljaa hyvä tulee. Tosin sisaruksista Moto ja Luau jatkavat harjoituksia jo 16. pvä Kaapelitehtaalla.

Minkelin ottamat valokuvat penneleistä päivitän kotisivuille heti kun ne saan, uutta kotisivuhahmotelmaa in english saavat kiinnostuneet muuten käydä kurkistelemassa osoitteessa http://willicon.wordpress.com Kommentit... vaikka tähän.