Koska palo mitä ilmeisemmin sai alkunsa viallisesta lämpöpeitosta, joka oli seinässä, vaan ei päällä, liitän blogimerkintään varoituksen, ettei tätä tapahtuisi kenellekään enää. Tutkinta on vielä kesken, mutta minulta saa yksityisesti kysymällä peiton myyneen liikkeen nimen.
Halusin antaa omistajien surulle tilaa ja aikaa, kirjoittaa Patelle kauniin muistokirjoituksen, jonka liitteenä olisi ollut satamiljoonaa kuvaa, mutta koska palon syy on tärkeää saada kissaihmisille tietoon, kirjoitan tästä nyt, kun itselläkin vielä on kyyneleet silmissä.
Pate ja Remu eivät kärsineet. Ne nukkuivat sylikkäin tästä maailmasta pois ja ovat nyt kirkkaina tähtinä yötaivaalla. Pitäkää niin eläin- kuin ihmisrakkaistanne huolta. Muistakaa, että jokainen ero voi olla viimeinen.


Kuvat Patesta ja Remusta mökkeilemässä on ottanut kissojen kotiväki.
Vetää todella sanattomaksi tämä ja pala nousi väkisin kurkkuun. Myös meillä on tälläinen lämpöpeitto, aina irti seinästä ellen itse ole sen alla. Hyvä kuitenkin kertoa tästä tämän talven "hitistä" varoituksen sana, eipä tule enää itselle ainakaan mieleenkään unohtaa peittoa seinään.
VastaaPoistaPaljon jaksamista ja haleja Eve sulle ja eritoten kissanpoikien perheelle. Lohduttavia sanoja on kovin vaikea löytää mutta ehkä helpottaa tieto, että lämpimiä ajatuksia on varmasti lähiaikoina Suomi pullollaan.
;( syvä osanotto sekä kasvattajalle, että poikien perheelle. On kamalaa, kun jotkut otetaan pois liian aikaisin ja niin äkkiarvaamatta. Suuri voimahali koko Keskimaan poppoolta ja emännältä <3
VastaaPoistaAivan kamalan surullista :(
VastaaPoistaOsanottoni poikien perheelle ja paljon voimia heille <3
Kasvattajalle myös halaus!