Uuden aika

Tällä kertaa uuden blogin. Töissä (työharjoittelussa) sitä näpräsin ja näpräilyn tuloksena syntyi http://www.williconcats.blogspot.com

Jatkossa kissalan uutiset siis siinä osoitteessa. Hyppää mukaan, jos kiinnostaa! :)

Surua, toivoa ja epätoivoa

Pennut täyttivät eilen kolme viikkoa. Kolmen viikon ikäisiä pesässä mönkii niitä enää kolme. Pentujen ollessa viiden päivän vanhoja, havaittiin Kreivin jäävän painossa sisaruksista jälkeen. Aloitettiin lisäruokinta, mutta jo seuraavana aamuna äkillisesti heikentynyt pentu jouduttiin lopettamaan. Eläinlääkäristä palattuaan Taika ilmoitti minulle aamupainot. Hali-pojan miinuspaino sai hälytyskellot soimaan ja koko pentue matkasi Porvooseen meidän omalle eläinlääkärille. Halille aloitettiin antibiootti, mutta kuten veljensä, sekin menehtyi tukihoidosta huolimatta. Päädyttiin aloittamaan suoja-ab koko jäljellä olevalle kolmikolle. Ensimmäisenä kuollut pentu toimitettiin Eviraan avattavaksi. Lääkehoidolla ja poikapentujen lisäruokinnalla (pentueen ainoa tyttö Jasmin ei ole sitä missään vaiheessa tarvinnut) saimme vekarat suojan puolelle. No.. ainakin kolmeviikkoisiksi. Pääsemme antamaan ensimmäisen madotuksen ja aloittamaan kiinteän ruoan. Nakeroista Prodigy on sisaruksiaan selvästi pienempi ja sen pitäisi pikkuhiljaa alkaa selviämään omillaan. Jasmin-sisko on pesueen selvästi temperamentikkain ja elinvoimaisin - oikea jätti! Legolas on pientä apua tarvinnut, mutta paino nousee jo mukavasti. Prodigyn suhteen huoli vielä varjostaa mieltä, mutta kirjoitan nämä kipeät asiat, että pystyn ajantasaisempaa tietoakin kertomaan. Tänään menen siis mukeloita Loviisaan treffaamaan. Kiusaamaan matolääkkeellä ja tunkemaan ruokaa suuhun. Ja nuuhkimaan, pusimaan ja nunnuttamaan sydämeni kyllyydestä. On ollut ikävä!! Taika on sijoituskotina tehnyt tärkeää työtä: valvonut, hoivannut, ruokkinut, lääkinnyt ja ennen kaikkea pitänyt minut jatkuvasti tilanteen tasalla. Pentueen kasvattaminen sijoituskodissa vaatii kasvattajalta ja sijoituskodilta läheistä yhteistyötä, lähes päivittäistä yhteydenpitoa ja valtavaa sitoutumista. Voitte uskoa, että kun kaksi veljestä kuuden päivän ikäisenä kuoli, Taika olisi halunnut tuoda loput pennuista meille kotiin. Kuitenkin pentueen siirtely on aina suuri riski ja siksi päätimme katsoa tilanteen loppuun sijoituskodissa. Kyse ei ollut osaamisen tai hoidon puutteesta, vaan siitä, että joskus vain pentuja kuolee. Se, että tämän faktan myöntää ja tiedostaa, ei tarkoita sen hyväksymistä, tai sitä, että viikatemiehen vaaniessa nostetaan tassut pystyyn. Edelleen jokaisesta pennusta kamppaillaan. Joskus minä voitan, joskus viikatemies. Kun viikatemies vierailee sijoituskodissa, on kasvattajan oltava vahva molempien edestä. Kyllä se itku tulee kuitenkin. P.S. Eviran avausraportti oli epämääräistä arvailua. Navan kautta on voinut päästä bakteereja elimistöön. Emo on voinut jättää imettämättä. No ei niissä olosuhteissa, joissa rotukissan pennut kasvavat: 24 tunnin tarkkailun alaisina puhtaassa, lämpimässä makuuhuoneessa, sturdipesän suojissa.

Kuvia pikkuisista ja työnimet

Kävin eilen tapaamassa Gislomin siamilaisia. Pesässä emot hoivasivat pentuja suurella antaumuksella antamatta minkään häiritä. Lapset olivat jänteviä ja reippaita kaikki. Ryppypyllyt tiirattiin monenmonta kertaa ja minun näkimilläni pesässä olisi neljä poikaa ja yksi mutkahäntäinen Siamin prinsessa. Täydellisiä kaikki, tietenkin!

Lapsilla on hyvä imu ja ne ovat kovia kakkimaan. Toiveikkaasti ne imuttavat myös apuemonsa nisiä, enkä ihmettelisi, vaikka Pulmu kehittäisikin maitoa - niin suurella emonrakkaudella ja väsymättä se vauvakissoja hoitaa. Sitä on ilo katsella! Tietenkin imuttajia ohjataan myös oikeaan osoitteeseen, Lululla maitoa tulee ja painot nousevat hienosti.

Väreistä on paha sanoa muuta kuin että vain yksi viidestä on tässä vaiheessa kirkkaan, häikäisevän valkoinen. Vitsailinkin, että ruskeanaamiot tarttuvat Pulmusta. Mikä ei siis ole lainkaan huono asia jos näin olisi. Ruskeanaamio siamilaisella on aina klassisen kaunis ja siitä safiirisilmät erottuvat upeasti. Mutta malttia, ei arvuutella värejä vielä, vaan annetaan viisikon kasvaa. Viikon päästä ollaan jo viisaampia.

Näkyy Blogger heittävän kuvat ihan hassuun järjestykseen, mutta yksityiskuvissa pennut ylhäältä alas järjestyksessä: Prodigy, Legolas, Hali, Jasmin ja Kreivi. Hali on valkoinen ja Jasmin tietenkin tyttö.

Pentuja!

Yhdestoista pentueemme näki eilen  päivänvalon emonsa sijoituskodissa Loviisassa. Pentujen vanhemmathan ovat elokuussa suloisesti pesineet Lulu ja Taavetti, eli valkoinen siamilaisneiti Delicatin Victricia ja ruskeanaamio balineesikoltiainen, vasta ensi kuussa 1-vuotta täyttävä "Teekakkonen", Willicon Chil Lai Lee.

Tämä pentueeni kasvaa Loviisassa, Taikan valvovan silmän alla, kahden siamilaisemon hellässä huomassa. "Emoja" on kaksi, koska Taikan luona asuu sijoituksessa myös toinen sijoituskissani, ihana ruskeanaamiotyttö Pulmu (Keskimaan Elea Duventoliel), jonka suhde Luluun on lähes symbioottinen. Kun Pulmu muutti Taikan luo, adoptoi Lulu sen lähes välittömästi ja tyttöjen suhde on niin läheinen, että synnytyksessä Pulmu toimi Lulun doulana, johon tämä ponnistusvaiheen aikana takertui.

Lulun pentujen myötä Pulmukin opiskelee emoilua. Onhan sen omatkin pennut suunnitteilla jo ensi vuodelle.

Kuvat vauvoista ja kahdesta emosta Taika S.

Warre

Niin on kaunis ja ihana poika tämä. Ujo, mutta kiltti. Oppii luottamaan meihin pikkuhiljaa, vaikka minä ilkiö menin sen näyttelyn jälkeisenä päivänä pesemäänkin. Juttelee pienellä äänellä, kehrää hiljaa ja söpösti, leipoo ja tassuttaa, puskee. Väri taitaa täplikkään sijaan ollakin solidi, mutta otetaan geenitesti, niin tieto on varma. Tällainen aarre meillä täällä on. Poikani sen jo uudelleenristi Rikuksi.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Murineesit

Laumassa eletään jännittäviä aikoja kun huushollissa sattuu ja tapahtuu enemmän kiin vuosiin. Olivian pysähdys sijoituskodissa oli tosiaan lyhyttäkin lyhyempi ja koska a) tykkään tytöstä b) inhoan periaatteesta kaikkea eläinten heittopussittelua ja tarpeetonta kodista toiseen siirtelyä, halusin yrittää sopeuttaa venäjättären laumaamme kotona. Aika nopsasti sujuikin tutustelut kastraattipoikiemme kanssa, saipa heti kärkeen kiimansa ajoittanut kuuma puuma kastraatti Myskinkin hormonut hyrräämään ja niin löysi Kapteeni Siniparta sisältään Kollien Kollin, joka vastaili miehen perään mouahtelevan lilatäplän vaatimuksiin miehekkäillä mrrnaueilla ja reippaan rehvakkailla astumisyrityksillä.

Sanomattakin on selvää, että mami-poika duoa olemme pitäneet erillään. Kastraattipoikain jälkeen arvelin hyväksi tutustuttaa lilaihanaa koiruuksiin. Perheemme kahteen, kookkaanpuoleiseen koiruloiruliin, joista nuorempi on siis 11 kuukauden ikäinen puolanvinttikoira. Melko kivutonta sekin. Catmaxistä luotuja kylmiä katseita, pari epäonnistunutta lähestymisyritystä.

Jännittävimpänä pidin Lady Of The Housen eli Kookoksemme tapaamista. Siksi lykkäsinkin sitä mahdollisimman pitkälle. Tänään sitten oli se päivä. Olivia jo kokee kotimme kodikseen. Eilen se joutui luovuttamaan saunakammarinsa seuraavalle uudelle tyypille - Skyen pojanpoika Warrelle, jonka siis toin mukanani sunnuntaisesta kissanäyttelystä.

Aamu sitten sujui melko rauhallisesti. Pieniä muristeluita sängyn alta kuulostelin, muuten tilanne ei ollut turhan uhkaava. Mutta poiki se outous pari takaa-ajotilannettakin. Ja takaa-ajajana vastoin luuloani olikin Miss Pulloharjahäntä, Olivia!

On se kova queeni. Aamulla hätisti austraalialaisen pussipirun äänellään siamilaiset puusta ja myöhemmin ajattaa talon kuningatarta edestakaisin olkkarin ja makkarin väliä. Tietenkin puhalsin pelin poikki ja suljin oven Koksun jälkeen, mutta harjoitukset jatkuvat.

Warre sen sijaan saa jatkaa muutaman päivän laumamme touhujen arvailuja oven läpi ääniä kuuntelemalla ja hajuja haistelemalla. Liitteeksi pari kuvaa uusista tulokkaista. Ainakin Warrelle (myös Waldorfiksi ja Rikuksi puhuteltu) olisi vielä se oma koti haussa. Saa Oliviaakin kysyä.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Family comes first

Joku on jo saattanut huomata minun jättäneen syksyn näyttelyitä väliin. Tämä on nouseva trendi. Minua ja kissojani nähdään tulevaisuudessa aina vain vähemmän ja vähemmän kissimissekisoissa. Syy on se, että olen joutunut pohtimaan, mikä minulle on elämässä tärkeää ja vaikka näyttelyt kiva harraste ovatkin, on se huono renki. Perhe tulee ensin nyt ja tulevaisuudessa ja annan vähän vapaa-aikani ennemmin pojalleni, kuin vietän sen eri puolilla Suomea näyttelypuuhissa.

Kasvatustyöstäni kiinnostuneet ovat tervetulleita sovitusti meillä kotona käymään ja toki vähintään vaadittavat avoimen EX -tulokset tytöille ja pojille haetaan jatkossakin. Rankingille viittaan kintaalla. Ne sijoitukset eivät onnellisuutta tuo, vaikka samaan hengenvetoon haluan toki kiittää kasvatinomistajiani ja sijoituskissojeni haltijoita aktiivisuudesta kissojen esille tuomisessa. Onnellisuutta tuokin tuo hyvä henki, yhteistyö ja yhteisöllisyys. On ne VP:t, TP:t ja BISsitkin kivoja, mutta nyt on aika keskittyä muihin juttuihin.

Edellisessä merkinnässä mainittuun urkkiinkin tullaan vain sunnuntaiksi. Mutta toivottavasti nähdään siellä! Pusit ja halit eläinystäville maailman eläintenpäivänä.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Warre ja muutkin viikonlopun näyttelystä bongattavat

Uusi kollimme, Rimppakintun Aamuvarhain saapuu aamuvarhain lauantaiaamuna URK:in näyttelyyn Kirkkonummen Masalassa. Kaikki kermatäplämiehestä kiinnostuneet (ja erityisesti sijoituskotiehdokkaita liikekannalle yllytän) ovat tervetulleita puolivuotiaaseen miakkoseen tutustumaan. Näyttelyyn osallistumme molempina päivinä, eli sunnuntainakin ehtii.

Toinen näyttelydebyyttinsä tekevä nuori kykymme on Taikan luona sijoituksessa asuva, minun ja Keskimaan Hannan yhdessä omistama ruskeanaamio siamilaistyttö Pulmu.

Sunnuntaina on mahdollista bongata myös kolme sukupolvea valkoisia. Alunperin sukupolvia piti olla neljä, mutta eräs hajamielinen unohti uusia rokotukset ajoissa ja niin pienimmäisen (ei enää niin pieni valkoinen, Ilpo 6kk) isoisoisä Aku jää geimeistä pois. Paikalla siis Akun tytär IC Willicon Sur Maa (Ninan rakas Ii), tämän tytär CH Nicator My Fair Lady (Anis) ja jo mainittu, pikkumies (ja Pulmun tuleva puoliso) Ilpo eli virallisemmin Willicon Lavacristallo. Ii on mahdollista bongata myös lauantaina.

Tulkaahan hihasta nykäisemään, jos sijoituskissa tai pentu meiltä kiinnostaa.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Hän on täällä

Olivia!

Kuvat eilisiltana saunan lauteilla istuessa räpsitty. Huom. sauna ei ollut päällä, vaan uusi tyttömme on toistaiseksi muista sauna-pesuhuoneesern eristetty.

Jää meille, jos sulattaa kotilaumamme (henkisesti, ei 100 gramman paloina) - muussa tapauksessa etsii sijoituskotia edelleen.

Voin kertoa, että aivan hurmaava likka ja yksi persoonallisimmista itämaisäänistä, jonka olen kuullut. Kaunis, kaunis, ihana, suloinen Olivia. Meidän Sohmun äiti.

Kiitokset lila(täplikkäästä) kaunottaresta kuuluvat Sultsinan kissalaan ja iso kiitos myös Kekkosen Hannalle, joka typykän meille Kuopiosta tänne etelään toi.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Willicon Libellula in memoriam

Joskus elämä on vain niin epäreilua ja tapahtumat tuntuvat niin vääriltä niin monella tapa. Keskiviikkona sain soiton Ellun sijoituskodista. Tyttö oli ollut aamusta saakka liikkumaton ja syömätön ja emäntänsä lähti sitä kesken työpäivän eläinlääkärissä käyttämään. Epäillyn suolitukoksen sijaan tutkimus ja röntgenkuva paljasti useasta kohdasta murtuneen lantion. Leikkaushoito eläinsairaalassa olisi ollut lähemmäs kymmenentuhannen euron luokkaa, eikä takuita siitä, tulisiko Lellusta itse kävelevää, kakkaavaa ja pissaavaa kissaa ikinä. Viisikuisen pennun eutanasiapäätös on raskaimpia koskaan tekemiäni.

Mitä sitten tapahtui? Paras arvaus on vauhdikkaan valkoisen villiviikarin portaissa putoaminen huonossa kulmassa. Kukaan ei sitä nähnyt tai kuullut. Kotipesän ja sijoituskodin suru on suuri. Tiistaina normaalisti liikkuva ja touhuava kissa nukutettiin keskiviikkoiltana ikiuneen. Nyt ei enää satu, pieni. Puolisiskosi, enkelikissa Esme pitää sinusta huolta.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Erinäistä sattumusten vuoksi (logistiikka ja rahatilanne ratkaisevimpina) päädyin käyttämään Nipa Novion kaneliveljeä sulhasena, kun Jemmica kesken kurjimman kurimuksen (kaksi päivää Esmen lopetuksen jälkeen) moukaisi kiimansa alkaneeksi. Astutus tapahtui Hurinesian saunatiloissa, joissa viime keväänä tapahtui tabbyrakkautta Jemmican ja Didierin velipuolen, Riston toimesta.

Ninan hauskasta kuvasarjasta näkee, kuinka riuska morsian nappaa kanelinuttua takista kiinni ja komentaa "Hommiin nyt!", kun toinen vielä ujostelisi ja salaa kaukaa ihailisi. No tapahtuihan siellä. Jopa siinä määrin, että Jemskin niskakin kaipasi Bepanthenia, kun sessiot oli ohi. Toivomme siis kauniita kanelin ja naamionkantajia marraskuussa syntyväksi.

Ne Kasumilan murut kuvissa alla. Isä on sama kuin L-pentueemme, emo Willicon Ste Pha Nie. Minun ja kasvattajansa sydämen vei pennuista piskuisin, "Haku."

Published with Blogger-droid v2.0.4

Kasumilan muruja

Ei elämä pelkkää surua ja synkkyyttä ole. Pitkänkin tunnelin päässä on aina valoa. Samalla viikolla kun Esme nukkui pois, sai hänen tätipuolensa, Pandora, Kasumi-kissalassa kuusi pentua. Tänään pääsimme näitä pieniä ihmeitä tapaamaan, kun matkustimme Saloon erästä sulhasmiestä palauttamaan... Tätä.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Willicon Animatrix 26012011 - 05092012

Viikko sitten lauantaina vein naaraani, pitkän esikiiman jälkeen itse asiaan päässeen Esmen kollin luo. Pisnes as usual. Kynnet leikattu, paprut reilassa. Ja ei kun vauvoja tekemään. Koirahuushollissa muksimmaksi paikaksi arvioin kylppärin ja sinnehän hääpari suljettiin.

Kaverini, jonka luona kissahäitä vietettiin oli työtön ja siksi päivät kotona ja niin sain lähes ympärivuorokautista raporttia homman edistymisestä. Vaan eihän se oikein edistynyt. Kissakokematon kyllä kovin todisteli naaraan kiimaa ja arvaili päivää, jona viimeistään homma onnistuu. Minä tyydyin myötäilemään joo juu ja jaa.

Se, mikä hieman kummastutti, oli kun hän yhdessä vaiheessa sanoi naaraan kuolaavan. Häh? Kuinka niin kuolaa, onko se kunnossa? -On, on se kunnossa. Stressaa vaan.

Outoa, mutta okei jos kaikki kerran hyvin?

Reaaliaikainen raportointi jatkui sunnuntain ja maanantain. Tiistaina naputtelin töistä viestiä että voisin illalla tulla käymään. Ei sopinut, kiireitä. No harmi, mutta minkäs sille voi. Kissavauvain teon yrittäminen jatkui, mutten uskonut kissan tuolla menolla tiinehtyvän. Harmittelin blogiinkin tissiposkien sukupolvea. Kunpa olisin tiennyt asiain todellisen laidan.

Tiistai-iltana saan Facebookin kautta viestin. "Nyt huolettaa, kollin omistaja (Ei ole sama henkilö kuin jonka luona kolli asuu, kirj. huom.) soittaa sinulle." Ja soitti. Naaras oli alkanut haisemaan. Aikaisemmin päivällä kaverini oli sanonut kissan kuolaavan vaaleanpunaista. Tosi outoa. Verta? "Niin varmaan purrut kieleen", veikkasi kaveri. Nyt tila oli mennyt nopeasti huonoksi ja kylppäriin yksin eristettynä tapasin kipeän, vaahtosuisen ja voimakkaasti haisevan kissan. Heti soitto eläinlääkärille. Päivystysaikaa ja vastaajaan sanelin viestin. Puoli tuntia odottelua. Uusi soitto ja päätös lähteä Sipooseen ajamaan.

Sipoossa kissan tutkimus, arvaus: uusi viruskanta. Koska haju oli sama kuin koiran märkäkohdussa, ultrattiin. Ei löytynyt vikaa. Piikkiä kahdenlaista ja kotiutus antibiootin ja kipulääkkeen kera.

Esmen oma perhe tuli kissaansa Nikkilän ABC:ltä hakemaan. Toivoteltiin pikaista parantumista, mutta koska koko tapaus oli niin friikki, ehdotin sijoituskotia seuraavana päivänä kiikuttamaan kissan CatVetiin, varmuuden vuoksi.

Yöllä Esme vointi yhä paheni. Se ei syönyt, ei juonut, ei pystynyt ottamaan lääkkeitä. CatVetiin aika saatiin iltapäiväksi, mutta Esmen emäntä ei voinut sinne asti odottaa vaan vei rakkaan konnatyttönsä Mevettiin jo aamupäivästä. Rauhoituksessa tähystys paljasti kaamean totuuden. Myrkytys! Kissan elimistöön oli joutunut syövyttävää (pesu-)ainetta ja lopputuloksen ymmärtää jokainen. Säästimme Esmeä lisäkärsimyksiltä ja annoimme sen nukkua pois.

Miten tämä sitten oli mahdollista? Pesuaineiden säilytys lemmikkien ja lasten ulottumattomissa ei ole sanahelinää - kaappiin ja lukkojen taakse vain kaikki. Kokematonta kissanomistajaa ei ole uskominen, vaan on aina omin silmin todettava tilanne. Tämän tragedian olisi voinut välttää, mutta päät vadilla eivät tuo Esmeä takaisin, eivätkä poista sen kokemaa kärsimystä.

Maailma on yhtä persoonallista nokkosperhoskorvaa köyhempi ja tapahtuneesta toipuminen ottaa aikansa, täällä Willicon kotipesässä, jossa Esme sisaruksineen syntyi ja tietysti ennen kaikkea Esmen omassa kodissa, jossa kissaa hoidettiin ja rakastettiin perheenjäsenenä viimeiseen matkaan saakka. Haavat paranevat aikanaan, mutta opitusta läksystä korkeimman hinnan maksoi puolustuskyvytön.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Astutuksista

Näinhän se on, ettei suunnitelmista kannattaisi paljon etukäteen henkseleitä paukutella. Nyt kävi juurikin niin, että naaras parhaassa kiimassa ja kokenut kolli - eikä yhtään astumista. Ai miksei? No kun ei naaras laskenut kollia kyllin lähelle. Useamman päivän saivat yhdessä hyöriä. Ensin kylppärissä, sitten koko asunnossa. Kun ei niin ei.

Tämä oli kolmas kohdalleni osunut "astutus" tätä laatua. No ei ole astutus kun ei ole astuttu. Eikä tyttö jää tyhjäksi kun ei ole astuttu.

Se mikä itseä tässä nyt mietityttää, on että onko mulla nyt sukupolvi tissiposkia, jotka ei pysty lisääntymään kuin omassa budoaarissa, mamman pitäessä tassusta kiinni?

No ei nyt sukupolvi, mutta kaksi näistä "Ei, en mä kollia halunnutkaan!" -tytöistä on omaa kasvatustani. Jemsuhan teki myös stopin jäädessään Riston kanssa kaksin kollin kotiin, mutta Hurinesiassa Jemmiksen romanssi Riston kanssahan kukoisti, mutta vauvoja ei niistäkään astumisista tullut. Kyseessä oli toinen tyhjäksi jääminen kissankasvattajaurani aikana. Selitystä sille ei ole. Eikä kaikelle aina olekaan. Mutta tämä Esmen keissi kyllä kummastuttaa. Täytyypä seuraavaa kiimaa odotellessa miettiä, mitä tehdään. Ko. sulhasta en kyllä haluaisi jättää käyttämättä. Olisiko se sitten niin, että Jemmis ja E. vaihtavat sulhasia päikseen? Sukkareiden puolesta täysin mahdollista.

Eilinen viesti Christalilta kertoi kanelimiehemme Didierin kusevan taloa nurin Salossa. Pitäisi senkin suhteen tehdä ratkaisuja. Oi voi.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Baby Boom!

Näin on. Kesä päättyi ja naaraat alkoivat availla ääntänsä. Ekana kiimatauon katkaisi Lulu, jonka häistä Taavetin kanssa jo kirjoitinkin. No jos en blogiin, niin jonnekin ainakin (Kissalan Facebook-sivua kannattaa seurata). Kahden naamiokissan vauvoista tulee luonnollisesti naamiokissoja ja koska emo on lyhytkarva, eikä variantti, ovat kaikki pennut myös lyhytkarvaisia. Emon valkoisen ja isän ruskeanaamion lisäksi mahdollisia värityksiä ovat sini-, suklaa- ja lilanaamio. Simskuvauvat syntyvät sijoituskodissa Loviisassa lokakuun puolivälin jälkeen.

Toinen karjulan täti oli Nanna ja Sohon häämatkasta Turkuun ainakin mainitsin blogissakin. Jos on pikku-ukon paukuissa kissanpennunsiemeniä, syntyy Turun sijoituskodissa lokakuun lopussa itämaisia lyhytkarvoja. Kuviokakarat tulevat olemaan klassisia tabbyjä, solidit eli yksiväriset luultavimmin mustia ja suklaita. Myös pieni mahdollisuus sinisiin ja liloihin kuviolla ja ilman on, mutta se mahis on tosiaan pieni. Onnellinen olen, jos terveitä pentuja saadaan ja heille hyvät kodit löydetään - kaikki värit kelpaa! :)

Kolmas ja viimeisin huutelija on kilpikonnanaamio balineesini Esme. Esmen kollihan vaihtui pitkäkarvasta lyhytkarvaan ja jos häämenoilla on toivottu tulos, on tässä syksyn kolmas varianttipentue.

Esmelle valitun kollin nimen haluan vielä tässä vaiheessa pitää salaisuutena, mutta pentujen väreistä värigenetiikkaa ymmärtävät osaavat kyllä isän värin ja rodun arvata. Eli marraskuun alussa syntyvän varianttipentueen pennut voivat olla siamilaisia ruskeanaamioita tai mustia itämaisia, sinisiä, suklaita, liloja, punaisia, cremejä tai eri värisiä kilpikonnia. Kaikki pennut tulevat olemaan kuviottomia.

Melkoinen suma siis tuo kolme pentuetta ja vaikkei tätä kirjoittaessani vielä yksikään tiineys ole varmistunut, on vahva tunne siitä, että työteliäs syksy ja talvi on tiedossa, vaikka yksi pentueista syntyy sentään meillä kotona eli ei vaadi kaukostressaamista ja matkustelua.

Sanomattakin on selvää, ettei tähän hetkeen enää lisää naaraita astuteta, vaikka kiimaisivatkin. Eli kaikki esim. Jemmican pennusta haaveilleet, jatkakaa haaveilua. ;) Lyhytkarvapennuista kiinnostuneiden kannattaa olla kuulolla ja vaikka jo tässä vaiheessa yhteydessä.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Näyttelyissä käytiin

Viime viikolla sattui ja tapahtui! Keskiviikkoiltana Saara soitti Turusta, että Nanna aloittelee kiimaa. Torstaina istuimme jo Sohon kanssa Onnibussissa matkalla Turun tabbyprinsessan luo.

Treffien alussa ei ollut muuta lupaavaa kuin se, ettei mitään kovin uhkaavia ääniä hääsviitistä kuulunut, mutta eipä aikaakaan kun yhteinen sävel löytyi ja pieni lilamies kasvoi ainakin kilon ja metrin Turun reissulla, niin pollea kolli siitä tuli!

Kissanäyttelyyn osallistuimme lauantaina kokoonpanolla: Ii ja Jemmica Hurinesiasta, Liitu meiltä kotoa, Iin ruskeanaamio balineesipoika Damon ja Liidun kaksi siskoa: Aprile ja Ellu, sekä veli Ilpo. Pienet valkoiset hassulaiset naurattivat muitakin kuin minua tuomarihäkeissä apinoidessaan. Eipä paljon ressaa tätä trioa. Kaikki saivat Reijersiltä kehuja profiileistaan ja silmistään. Myös turkit olivat kauniit ja valkoiset - Ellulla kahdesta tytöstä parempi, joten sillä ykköseksi. Ellua ja Ilpoa verratessa tuomari päätyi tällä kertaa tyttöön juurikin silmien ja niiden syvän sinisen värin vuoksi. Värin parhaan valinnassa vastassa olikin aikuinen ja oli kyllä mukavaa kun meidän nakeroille tuli sijoitukset 1. ja 2. Eli VP Ellulle.

Myös ruskeanaamio balineeseista valittiin värin paras. Siinä toiseksi tuli L-pentueen Aprile. Hyvä pikkuiset!

Damon sai EX1, Ii sertinsä ja Jemmicahan tempaisi olemalla jälleen TP! Paneelissa se hävisi Katin Pikku-Katille, mutta olihan se mukavaa. Enää en voi sanoa, että jospas oma kasvattikin joskus, kun viime näyttelyssä paneelissa kävivät sekä mummo Ii, että tyttärenpoika Ilpo :). Ja onhan Jemsu tulevien villikoiden äiti. Kunhan joskus kiimaa ja saadaan ensimmäinen vauvasuma kunnialla koteihinsa luovutettua. Vauvasumasta lisää omassa merkinnässään. Takaisin näyttelyyn.

Niin lauantain saldona siis saimme pitkäkarvakasvattajat pokata palkinnot parhaasta kasvattajaryhmästä (Willicon - jälleen kiitos kasvatinomistajille aktiivisuudesta!) ja parhaan siitosnaaraan pysti meni Jalecat'sien "Kanelille."

Sunnuntaina edustamassa olivat isommat valkoiset: neljä Iin kuudesta viimeisimmän (ja viimeisen) pennun pentueesta. Jo lauantaina esiintynyt Damon, ruskeanaamioveljensä Taavetti, kauniit valkoiset sinisilmäiset simskutytöt Nala (jos Ellu on Mini-Anis, on Nala selkeästi Mini-Ii) ja Milla. Harmillista kyllä näyttely ja ehkä muukin siihen liittyvä hässäkkä oli saanut Iiksu-mummun niin pahalle tuulelle, että Nina oli katsonut parhaaksi jättää sen kotiin. Eli ei jälkeläisluokan naarasta sunnuntainakaan. Uros sentään oli, kun kannoin kotoa mukanani Skyen viimeistä avoimen luokan sertiään hakemaan ja näyttelyyn oli myös ilmoitettu siniset lyhytkarvavariantit Minerva ja Bruno (Willicon Sleepwalker ja Wishmaster) ja Skyen tyttäret muista kissaloista Crimsonette's Cinderella ja Mummeli --- Rosalinda. Paremmat pisteet keräsi kuitenkin Keskimaan Pandan jälkeläiset ja niinpä ei pyttyä tällä kertaa. Kasvattajakisassakin jäimme kolmansiksi, joten ei voi kuin todeta, ettei aina voi voittaa. Tärkeintä on osallistua ja näkyä ja sitähän nyt olemme pitkäkarvakasvattieni (ja vähän lyhytkarvojenkin) kanssa tehnyt. Ollaan oltu esillä.

Sunnuntain arvosteluissa Taavetti sai EX1 ja veljensä Damon sitten EX2:n. Valkoisissa siamilaisissa tuli Iin poissaolosta huolimatta värin paras-valinta, kun ruotsintuonti "Ros" pisti kapuloita varianttisiskosten rattaisiin. VP-valinnan juuri alkaessa piti Rosin omistajan kiidättää toinen kissansa toisen tuomarin TP-valintoihin ja niinpä koppasin neiti söpön lennosta esitettäväkseni ja tyttö meni ja voitti. Karvan mitalla. Muuten Willicco-tytöt saivat enemmän kehua silmistään ja ilmeestään, mutta karva ratkaisi ja ei me huonolle hävitty. Vuorotellen ;). SUROKissahan VP:n vei meidän (Ninan) Ii.

Päivän onnellisin asia oli se, kun Aprilin omistajat tulivat hakemaan Liitua siskon kaveriksi. Pikku-Liin oli vielä aamulla määrä lähteä eri osoitteeseen, mutta koska sen tuleva koti oli estynyt sitä hakemasta, kysyin, halusivatko pikkutyttöön jo lauantaina ihastuneet Raija ja Vesa tulla sen omaan kotiin hakemaan ja hehän tulivat! Ja veivät minut ja Skyen ja kymmenen sturdia (neljä niitä vain oli) ja viisi säkkiä kissanhiekkaa kotiin samalla kyydillä. Ihanat ihmiset ja ihana koti ja kyllä on aina maailman onnellisinta kun sisaruksilla on yhteinen, rakastava koti!

Että sellaista rurokissa ja seuraava shöy on PIROK, Tampere. Mukana Sohmu (mol. päiv.) ja Tuukka, ent. Irwin (su). Niin ja Ii ainakin. :)

Published with Blogger-droid v2.0.4

Tihuilua tältä aamulta

Kunnon riiviökissanpentu myös tihuilee. Aamiaiseksi neiti pyydysti ja söi kärpäsen. Tässä kyytiä saa peilin ripustuslanka.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Lisää söpöilyä eiliseltä

Liidi on niin kaunis ja rakas.

Published with Blogger-droid v2.0.4

Liitua

En edes yritä sanoin kuvata suhteemme syvyyttä. Rakastan.

Published with Blogger-droid v2.0.4