Kookos on pitänyt tyhmää jännityksessä arvuuttelemalla, onko masussa pentuja vai vain kilokaupalla kissanruokaa jota se siis appaa itseensä pohjattomalla ruokahalulla. Eilen jo aamulla suunnittelin sittenkin ultra-ajan tilaamista, että saadaan asiasta selvyys, mutta illalla kisun pömppömahaa tunnustellessa tajusin, kuinka pönttö olin, jollen päivänselvää vauvamahaa tunnista. Kookos siis on kuin onkin tiineenä! :)
Lisäksi juoksuja pukkaa sijoitusnaarailla. Nexun emäntä tuskin ehtii vetää henkeä välissä, kun suklaapupunen juoksee tahtia viikko ja viikko. Uroskin on prinsessalle sovittuna, mutta sienitestin tulos antaa odottaa itseään - pahimmissa uhkakuvissa viljelyyn saattaa hurahtaa jopa seitsemän viikkoa! Sääli Nexun isäntäperheen hermoja - neidin lemmenhuutelut kun eivät ihan vaimeimmilla nuoteilla kaiu. SYmpatiani. Jospa vielä päästään asiassa eteenpäin.
Toinen juoksujaan käynnistelevä on Kookoksen tytär Lola, sininaamio balineesityttö, jonka on määrä viettää häitään komean balineesikollin kanssa jahka saan nämä kaksi edellistä pentuetta hoidettua. Varsinainen ruuhka-aika! :D
Koirista sen verran, että mustilot värirasisteina tölvivät Hilmaa siihen malliin, että koiran henkisen hyvinvoinnin vuoksi olen pakotettu etsimään tervulapselle uuden kodin. Ehdokkaita ei ole ollut ylen määrin tarjolla, mutta tiedoksi vain harrastuskoiraa etsiville, että tässä olisi sellainen pakkaus, josta ei potentiaalia puutu. Näyttelyihin en ole kaunotarta kerinnyt kuskaamaan, mutta tulevana viikonloppuna ajattelin lähteä kotikaupungin match showhun katsomaan, minne paukut riittävät. Harrasteista Hilmis on tutustunut tottisteluun ja pk-jälkeen.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Pieni blogipäivitys
Lähettänyt Unknown klo 8.14 0 kommenttia
lauantai 10. lokakuuta 2009
Kuulumisia
Alfan Witches and Bitches Halloween-teemanäyttely oli viime viikonloppuna täällä meillä Porvoossa, minun ja Myskin kotikulmilla. Näyttelyssä kaverin komea suklaatabby Amedei (Orifame Aurinkokuningas) voitti kutakuinkin kaiken, mikä on mahdollista (onnittelut vielä kerran Heidille ja Ampulle!), Myski sen sijaan keräsi vain pisteitä tasaisen tappavaan tahtiin ollen jokaisella tuomarilla värin, rodun ja kategorian paras kissa, mutta jääden ilman sijoituksia tuomarin paras-kilvoissa (josta poikkeuksena 4. paras short hair cat-sijoitus lauantaina tuomari Brigitte Berthelonin kehässä). Alla olevan kuvan Myskin ja Thomas Andersenin kohtaamisesta otti Heikki Siltala.
Hormonit panevat tuon nuoren hurmuripojankoltiaisen kurnuttamaan ja Kookosta kositaan sellaisella intensiteetillä, että herää jo epäilys siitä, onko tyttö tulossa uudestaan kiimaan - mikä siis merkitsisi Kookoksen ja Jessen treffien jääneen toistamiseen tuloksettomiksi. Vai sekoittaako kokematon nuorukainen raskaushormonit viettelystuoksuihin? Jopa kastraattikolli Akun olen nähnyt nenä pitkällä Koota nuuhkuttelemassa. Ultraan en ole ajatellut balineesia tälläkään kertaa viedä. Aika kyllä näyttää, mihin suuntaan asiat kehittyvät ja ihan näinä päivinä merkkien tuon kehityksen suunnasta pitäisi olla nähtävissä (punertuneet nisät massun alla) tai kuultavissa (uusien kosiolaulujen ilmoille kajauttaminen.)
Turussa laulujaan kuuluvasti kajauttelee Nexu. Tämä silkkiturkkinen tabbyprinsessa juhlisti Tampereen parin viikon takaista näyttelyä ensimmäisellä juoksullaan ja viikon levättyään päätti aloittaa uudet laulajaiset. Komea kolli on kyllä jo duolevytystä varten sovittu, mutta odottelemme vielä siitostestien tuloksia. Aiemmista suunnitelmista poiketen laitamme varianttitilauksen sisään ja jos kaikki menee hyvin, on meillä aika ihanaiset kuvioitämaiset käsissämme ennen vuodenvaihdetta. Rakastettavista riiviöistä (emon taipumuksista voi lueskella Temppukissablogista) kiinnostuneiden yhteydenotot ovat tervetulleita. ;)
Lähettänyt Unknown klo 11.44 3 kommenttia