BIS-voittaja Myski

Voi jumankeissön! Vieläkin on pää pyörällä eilisestä kissanäyttelymenestyksestä! Menimme siis tulevalle tabbyisä Myskille naimalupaa, avoimen luokan excellentiä hakemaan ja kuinka kävikään?!

Tiukkana tuomarina tunnettu Martti Peltonen arvosti pujopartapoikamme ulkomuotoa suuresti, antoi sille sertin ja toivotti tervetulleeksi TP-valintaan. Tuomarin parhaan kissan valinnassa Myski voitti komean itämaisuroksen ja jatkokilpailuna olisi siis paneeli. Koska meillä oli tuttu assari, Nexun kasvattaja Satu, pyysin tietenkin häntä kantamaan Myskelin isossa skabassa ja hän lupautui.

Näyttelyä edeltävä monivaiheinen ja yöpymisen vieraassa koirahuushollissa sisältänyt matka rassasi nuorta poikaa ja kun paneelihäkin viereiseen häkkiin pantiin vielä kiimainen naaras, muuttui hormonaalinen teinikissapoikamme eläväksi lamppuharjaksi! Juuri ennen nelosten esiintymistä sain Myskin rauhoittumaan ja saatoin seurata jännittyneenä paneelin arvostelua. Vastassaan Myskelillä oli upea Velokatin Pegoretti - paljon ja hyvästä syystä voittanut itämaiskolli ja mielessäni kuvittelin pelin olevan selvä, erityisesti, kun kerrottiin tuomareiden olevan päätöksestään yksimielisiä.

Kun voittaja olikin meidän Myski, lakkasi ajatustoiminta täysin ja robottina kiirehdin hakemaan Mykkimiehen Sadulta, jolla oli kiire jo seuraavaan kantoon. Nopea kissan kiepautus käsivarren mitan päässä, pokaali mukaan ja karkuun! Palkinnon mukaan kuuluvaa hiekkapakettia kantanut toimitsija juoksi puolet matkasta häkillemme perässäni, ennen kuin sai häkeltyneen BIS-voittajan mamman kiinni. ;D

Omista kasvateista oli näyttelyssä kolme, Sur Maa tosin vain seuraneidin ominaisuudessa. Valkoiset veljekset, Hugo (Hur Maa) ja Lenni (Pur Naa) saivat myös Myskin arvostelleelta tuomarilta ultrahienot arvostelut, joissa mm. turkkia, silmien väriä ja korvien asentoa kiiteltiin. Ylpeyttä säteilin myös, kun molemmat kutsuttiin Tuomarin parhaan nuoren valintaan!!! :D

Elinan luotsaama Nereida hurmasi omalla tahollaan Lone Lundin ja sai sekin kutsun TP-valintoihin. Huima päivä kertakaikkiaan! Menestys, jota ei osannut odottaakaan ja pienten rakkaiden jälleennäkeminen! <3

KIITOS Senjalle, Marikalle, Elina S:lle, Elina V:lle, Miralle ja Sadulle! Kiitos mukaville kissatuttavuuksille, vanhoille ja uusille! Kiitos PIROK ja Lahden Marikalle kiitos tästä kuvasta. :)


DGC Baila-Bailan Rauhan Aika "Myski" CAC NOM BIS

Jää hyvästi, Piisku

Viesti sähköpostilaatikossani kertoi ensimmäisen hollanninpaimenkoirani, Piiskun olevan nyt koiraenkeli. Lissunmustan Baghera Antika oli one of the kind - aito holsku, mahtava harrastuskoira, jonka otin sijoitukseen nyt jo monivuotiselta ystävältäni, Kukkasen Liisalta (kennel Lissunmustan) kesällä 1998. Piin kanssa harrastimme mm. pk-hakua, tokoa ja agilityä. Koira imi kaiken opin kuin sieni ja sen kanssa harrastaminen oli helppoa ja älyttömän mukavaa.

Mukavaa ei ollut se, että Piin tullessa sukukypsäksi, alkoivat nartut, Tara ja Piisku, ottaa toisistaan mittaan jopa siinä määrin, että pahimmassa tappelussa Piiskun korva revittiin halki. Kolme vuotta narttutappeluiden erotuomarina toimittuani, kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot kokeiltuani oli pakko nostaa tassut pystyyn ja alkaa etsimään Piille omaa loppuelämän kotia. Syksyllä 2003, puolen vuoden kodinetsinnän jälkeen viisivuotias holskutyttöni matkusti perhe Remeksen mukana kohti Espoon kotia, jossa Piistä oli määrä tulla emäntä Kirsille pelastuskoira x-rotuisen Rokin rinnalle.

BH-kokeen koirakko suoritti, mutta pian huomattiin Piiskun silmissä todetun korneadystrofian edenneen ja sumentaneen koiran näkökentän siten, ettei ollut reilua koiraa kohtaan panna sitä vaativiin, vieraisiin maastoihin etsimään ja Pii sai jäädä perhekoiran tärkeää virkaa toimittamaan.

Näiden vuosien varrella olen käynyt Piitä katsomassa vain kerran, mutta sähköposti on kulkenut ja kuulumisia puhelimessa vaihdettu. Piillä on ollut Remesten luona ihana koti ja elämä! Todellinen paimen on saanut nauttia vauvantuoksusta ja kasvattaa perheen pikkutytöt isoiksi. Se on myös saanut opastaa Rokin seuraajaa, nuorta beaucenpaimenkoiraa siinä, miten ollaan ja eletään.

Viimeiset vuotensa Piisku eleli rentoa maalaiselämää Kirkkonummella. Sen nivelrikkokipuja hoidettiin menestyksekkäästi kipulääkityksellä ja luultiin koiralla olevan vielä monta hyvää vuotta edessään, mutta pari viikkoa sitten kurkusta löytynyt kasvain alkoi aiheuttaa koiralle hengitysvaikeuksia ja eilen Piipaan annettiin nukkua pois, sillä armollisempaa on antaa koiralle inhimillinen kuolema, kuin pitkittää sen elämää vain siksi, että se on mahdollista. Piiskulla on nyt hyvä olla.

Kiitokset Remeksille ihanasta kodista! Yhdestätoista elinvuodestaan Piisku ehti olla enemmän teidän kuin minun. Rakkaalle pienelle tulisielulle toivotan hyvää taivasmatkaa. Meillä on sinua Piisku ikävä.


Piisku kissaystävänsä kanssa kuvattuna viime joulukuussa. <3

Kookos ja Jesse ne yhteen soppii

Eilen heidät pantiin pussauskoppiin! Pikkubalineesihaaveet ovat askeleen lähempänä toteutumistaan, kun toisilleen jo syyskuun alun treffeiltä tutut balineesikissat saatettiin toistamiseen yhteen. Tällä kertaa ajoitus lienee edelliskertaa parempi, niin pehmeästi kissat kohdatessaan kurisivat toisilleen. Bussimatkan Helsinkiin Kookos istui äidin (=minun)sylissä, tyytyväisenä maisemia bussin ikkunasta katsellen. Kissamme ovat kokeneita ja uteliaita matkailijoita ja niin kauan kuin saa sylissä olla, ei kommentoinnillekaan ole tarvetta.

Matkailijoita (maailman- sellaisia) ovat Jesse ja isänsä Twixkin, joista jälkimmäinen osallistui viime viikonlopun Scandinavian Winner-näyttelyyn. Voitto meni tällä kertaa toiselle ruskeanaamiosiamilaiselle, mutta Twixin emo, Jessen isoäiti, Suomessa kasvatettu Funny sai näyttelyn balineesikilvassa himoitut kaksi kirjainta nimensä eteen liitettäviksi. Mielestäni tittelit eivät kissaa tee, mutta onhan silti aika päheetä, kun tulevien pentujen suvusta löytyy kategoriavoittajaa, Skandinavian Voittajaa ja jopa Maailmanvoittaja! (Twix itse) Aika näyttää, voittavatko tulokkaat itse muuta kuin sydämiä puolelleen. Minulle riittäisi sekin. :)

Iloa ja surua

Eläimen elämä on niin lyhyt ihmiseen verrattuna. Koira- tai kissaihminen ehtii elämänsä aikana jättää jäähyväiset monelle rakkaalle ja tärkeälle. Sille koiralle tai kissalle on parhaimmillaan vain yksi omistaja tai perhe, jolle kiintymyksensä suoda. Sain tänään puhelun Oulusta. Taran tyttärellä Mistyllä on todettu jo viime talvena inoperaabeli kasvain ja nyt kasvain vaikuttaisi levinneen vatsaontelosta keuhkoihin. Omistaja on raskaan päätöksen edessä ja halusi siitä minulle, koiran hänelle 11 vuotta sitten luovuttaneelle, emän ja sisarpuolen omistajalle kertoa. Kiitokset, Jussi tiedosta ja voimia. Ystävän pois päästäminen on vaikea päätös, mutta velvollisuus, joka kulkee eläimestä vastuunottamisen - omistamisen kanssa. Misty on saanut Jussin luona täyden elämän: mahdollisuuden harrastaa monipuolisesti, toteuttaa taipumuksiaan, käyttää nenäänsä, päätään ja lihaksiaan, sekä osakseen niin paljon rakkautta ja huolenpitoa kuin vain ihminen voi koirallensa antaa.

Ensimmäisellä belgialaisella on aina erikoisasema omistajan sydämessä ja on suuri kunnia saada jonkun ensimmäisen belgianpaimenkoiran "kasvattaja" (Mistyn pentue on rekisteröity Sudenpesän kennelnimelle, mutta olen itse pentueen suunnittellut ja toteuttanut tiiviissä yhteistyössä Sudenpesän kennelin kanssa koiraharrastukseni alkuvuosina) ja olla hengessä, puhelimessa ja ihan IRL mukana alusta saakka, koirakon myötä- ja vastamäissä. Kun tulee Mistyn aika siirtyä taivaskenneliin, se tulee olemaan kolmas Taran lapsista, joka liittyy äitinsä seuraan. Willa ja Benoit'han menivät sateenkaarisillalle jo emonsa edellä. Ihan kaikista Taran pennuistahan minulla ei tietoa valitettavasti olekaan - Sudenpesän pennuista kuin vain ja ainoastaan Misty lähti lopulta minun kauttani maailmalle.

Surullisten ajatusten keskellä iloa minulle tuottaa tulevaisuus. Kookoksen ja Jessen viileäksi jäänyt romanssi saa jatko-osan huomenna, kun kuljetan uudestaan mourunsa aloittaneen morsiamen sulhon luokse. Tällä kertaa tärppää, minulla on siitä varma kutina! ;) Ehdin jo kalenterista räknätä balineesi-ipanoiden syntymäpäiväksi noin suurinpiirtein marraskuun 25. päivän! Olisivat siis noilla koordinaatein luovutuksessa 2010 maaliskuun alussa. Ei kuitenkaan nuolaista, ennenkuin tipahtaa, vaan peukutetaan Jesselle ja Koolle hottia honeymoonia ja jäädään sitten pikkuruisten hanipuppeleiden syntymää. Koska tykkään kuluttaa odotusajan nimiä tuleville pienokaisille miettimällä, otetaan ehdotuksia nimiteemoista - ihan valmiita nimiehdotuksiakin vastaan!

Olisin liittänyt blogimerkintään kuvan Mistystä (JK3 BH Sudenpesän Funkylady), mutta mulla on paha tapa tallentaa kuvat koneeseen ja kun kone sanoo sopimuksen irti, menetän kuvani samalla. Näin näyttäisi nyt käyneen Mistynkin kuville. Katsotaan, josko jonkun paperiversion saisin skannattua nyt kun skannerikin talosta löytyy..

Itupekon jälkileiri

Itupeko eli Uudenmaan Pelastusliiton Itä-Uusimaa r.y:n koiraosasto järjesti toisen jälkileirinsä kouluttajana Matti Ylönen. Olin ilmoittanut mukaan Hilman, sekä "ehkä jonkun mustistakin." Ennen leiriä saatu varoitus lämmittämättömästä konehallista (joka minun ajatuksissani oli yhtäkuin jäätävän kylmä autotalli), jossa jälkipäivän teoriaosuus tultaisiin pitämään yhdistettynä saatuun hirvikärpäsvaroitukseen (niitä pikkuveijareita metsissä tosiaan oli, paikoin ropisemalla!) söi mukavuudenhaluisen hienohelmaohjaajan motivaatiota siinä määrin, että pienen puntaroinnin jälkeen päätin osallistua vain yhdellä koiralla. Niimpä aamulla siis kömmimme treenikaveri Caron autoon minä ja Hilma ja suunta kohti Myrskylää.

Myrskylässä meitä odotti ihastuttava maatilamiljöö, viihtyisä halli ja höveliäkin hövelimpi isäntäväki. Pelastusjäljen perusasiat käytiin läpi, kyseltiin, opittiin ja niin päästiin jäljelle. Hilman jälki oli päivän eka ja niin vain tuo kesäkuussa ekat jälkensä nuuhkutellut pieni harmaa (hiekanvärinen) painatti kohti metsää sieraimet avoinna, jo polulla innosta puhisten. Jälkimestarimme Mari oli jättänyt jäljelle pyynnöstäni muutaman maksanpalan ja ne itseasiassa hieman häiritsivät nälkäistä ja ahnetta koiranpentua, joka jälkityöskentelystään harhautui ruoanetsintään aina maukkaan makupalan osuttua kohdalle. Kunnialla jälki kuitenkin loppuun sompailtiin ja kotiläksyksi saimme suoria ja kaarevia jälkiä, joissa palkka - ruoka taikka esine - on aina jäljen päässä.

Loppupäivän seurasin seurakavereitteni suorituksia, tallasin yhden jäljen ja toimin maalimiehenä. Wiccan tyttären Nanin jälki jäi ikävä kyllä näkemättä, kun oman jäljen jälkeen halusin hetken pudistella hirvareita tukastani ja kuivatella märässä metsässä kastuneita lahkeitani. Nansku sai kouluttajaltamme paljon kehuja ja läksyksi lisää jälkiä vain, niinhän kaikki.

Mukavia suorituksia nähtiin ja hyviä harjoituksia saatiin kaikille koirille ja ohjaajille. Maastot olivat aivan übermahtavat ja kahvihetkituokiot konehallilla hyödynsin sosiaalistamalla tervupentuani antamalla sentutustuaa itsenäisesti ihmisiin ja valvotusti myös ympäristöön (mm. tyhjä navetta tuoksuineen oli tulevalle pelastuskoiranalulle sangen mielenkiintoinen paikka!)Välillä itse maastoon lähtiessäni jätin pennun hihnassa "vieraalle" ja tästä sosiaalistamistreenistäkin olin sangen tyytyväinen. Kotiin lähtiessä oli hymy korvissa yhdellä sun toisella ja uutta koulutuspäivääkin jo ohjaajaltamme varailtiin.

Itse päätin panna paikan korvan taa ihan itsekkäistäkin syistä kuultuani siellä mm. nahkacollieiden pentutreenejä järjestetyn. Olisihan mulla jo jälkimestari ja -kouluttajakin valmiina, sillä Maria olen pyytänyt jo vuosi sitten kasvatinomistajilleni jäljen alkuopetusta pitämään. Nyt kun vielä saataisiin musta I-pentue maailmaan - Wiccan juoksuhan oli juuri, eli ensi kevääseen menee...

Syys- ja talvikausi treenataan tänään saatuja kotiläksyjä ja keväällä katsotaan, missä mennään. Kiitos myrskyläläiset, Matti ja treenikaverit Itupekossa! Tästä on hyvä jatkaa. :)

Hilma paikkaa BH-kurssilla

Olen tainnut blogihöpinöissä unohtaa mainita, että Lupe aloitti ekat juoksunsa kaksi viikkoa sitten. Sisarusparven viimeisenä hormonikiertoaan käynnistelevä 17-kuinen on myöhäisimpänä juoksunsa aloittanut narttuni. Juoksujen alkua odotellessa tosin kuulin tarinoita vieläkin myöhempään kiimaan tulleista belginartuista, joten ihan vakavissaan huolissani en missään vaiheessa ollut muusta kuin omasta havaintokyvystäni.

BH-kurssille ehdimme Luaun kanssa osallistua kaksi kertaa, viime viikon treenikerran jätin väliin flunssaoireilun vuoksi ja tänään tein vihdoin valinnan kahden "varakoirani" välillä. Wiccasta ja Hilmasta lähti seurakseni pk-kentälle Hilppu.

Pikkutervu on reipas ja kiva koiranalku, eikä se kauaa jaksanut koiria (riisenit oli siitä vähän pelottavia) ja ihmisiä kummastella. Treenin teemana oli paikallamakuu ja eteenlähetys ja niimpä saimme Hilpullekin elämänsä ensimmäisen eteenlähetystreenin, onnistuneen sellaisen! Jatkamme liikkeiden harjoittelua kotona, ensi viikolla Hilma on taas kentällä mukanani. On mukavaa pitkästä aikaa osallistua koulutuksiin muussakin ominaisuudessa kuin koulutusohjaajana. Omaa koiraa varten saatujen hyvien vinkkien lisäksi aina oppii paljon myös toisten suorituksia katselemalla.

Huominen on juoksevien asioiden ja maksuliikenteen hoitopäivä. Jos iltapäivästä saan tyttären kuvausapulaiseksi, voisin yrittää ottaa Hilmasta muutaman uuden kuvan, viime fotosessiosta kun on viikkoja päässyt kulumaan.

Porvoon näyttely part2

Toisen vuotuisen Porvoon koiranäyttelyn ensimmäinen (se parempi) päivä on takanapäin. Viime hetkessä päätinkin ottaa käsikoiraksi näyttelyyn turisteilemaan oman Hilpukan sijoituskoira Naomin sijasta. Päivä sujui mukavasti tuttuja tavatessa, ruotsalaisen tuomarin tiukkaa arvostelua rotukehässä seuratessa. Willicon Waha Nui esiintyi nuorten luokassa ekassa virallisessa näyttelyssään ja kehätottumattomuuttaan sai saldoksi sinisen nauhan, vaikka junior handler-kehissäkin kunnostautunut omistajaperheen tytär Nea koiran hienosti esittikin. Arvostelu oli kaikilta osin hyvä, vain itseluottamusta toivottiin koiralle lisää. Virhe, josta sakotettiin monia muitakin koiria. Kiitos Nealle Nanin tuomisesta näyttelyyn! :)

Hilman kanssa jäimme vielä mustien arvostelun jälkeen katsomaan tervut, ne kaksi ilmoitettua maliakin, ennenkuin siirsimme leiripaikkamme schipperke-kehän laidalle. Näyttelyn hälinään ja hulinaan ensikertalainen Hilma suhtautui erinomaisesti. Alkukangertelun (piti pysähtyä väenpaljoutta välillä ihmettelemään) koiranpentu sujahteli kehien ja kojujen välissä kuin wanha pro. Sipukehän laidalla se otti ansaitut päivätorkut - pää kehän puolella tietenkin.

Kotiin päästiin Naomin äidin kyydillä ja kotona syötiin vielä pussillinen näytepussiraksuja naksuttimen säestyksellä. Vanha konsti kaivetaan koulutusohjaajan inspiroimana siis meilläkin naftaliinista. Naksu käy paitsi koiran, myös kissan palkkaukseen. Saa nähdä, koska saan saralla kissan aktivointi kunnostauduttua...


Huomenna minua odottaa kehätoimitseminen tanskandoggi- ja juniorhandler-kehässä. Väsymystä ja päänsärkyä uhmaten suuntaan silti vielä tänä iltana ystävättäreni synttärikemuihin, mahdollisesti niiden jatkoille kaupungin yöelämäänkin. Cheers!

Eka juoksu ja viileät treffit

Kookoksen juoksu alkoi viimein ja parin vuorokauden odotuksen jälkeen vein sen Munkkiniemeen treffeille komean Mummeli Twixinho Jessen kanssa. Tapasin kaksi polvea Mummelin kissalan väkeä ja kaikki sen kissat, mukaanlukien 10-11 vrk vanhat tuoreimmat tapaukset: suloisen varianttipentueen, jonka sinikilpparityttö vei oitis mun sydämeni! <3

Kookos jäi sinne kollin ja kollinomistajan hoiviin ja jäin jännittyneenä odottelemaan kissahääuutisointia. Harmitus olikin suuri, kun kollin omistajan kautta alkoi kantautumaan viestiä siitä, etteivät kissojen välit vierekkäin kököttämistä läheisemmiksi lämmenneet. Lauantaiaamuna oli jo uskominen siihen, ettei kissanpentuja tästä kiimasta saatu aikaiseksi ja hain kissani pois ennen iltavuoroon menoa. Konnatytöt ja klassikkopojat tilaukseen sitten seuraavasta juoksusta - toivottavasti emme joudu odottamaan kauan. :)

Tuo eka juoksu on meidän Lupen. 1v 5kk ikäisenä se on koiristani vanhimpana aloittanut kiimakiertonsa. No, pidetään sitä hyvänä merkkinä, sillä hyväähän kannattaa tunnetusti odottaa (pätee myös kissanpentuihin)! Jos Luaulle joskus siitoskäyttöä suunnittelen, tulee aikaa siihen kulumaan kuitenkin vielä huomattavasti paljon enemmän. Nyt päällimmäinen huolenaiheeni on: kenet otan Lupen sijasta BH-kurssille mukaan?

Tämä koira ei osaa seurata

... mutta se ei ole sen vika, totesi koulutusohjaaja Jukka, kun Willicon mamma Lupen kanssa BH-treeneihin osallistui. Totta puhui. En ole tuon nuorison kanssa mitenkään koulutussaralla kunnostautunut. Häpeäisin, jos osaisin. Tosiasia kuitenkin on, että on ollut aika haipakkaa, monenlaista touhua ja tohinaa, eikä kaikkeen vain aika riitä. Se on sitten ollut poissa koirien tottelevaisuuskoulutuksesta. Vaan oppimaanhan me kurssille mentiin ja nopeaoppinen rotu kuten belgi oppii asiat muutamalla toistolla. Kuten esim. Lupe: ikinä sille ei olla naksuteltu, mutta jo treenikerran loppupuolella se yhdisti koulutusohjaajan naksuttimen äänen syömiseen. Kyllä se seuraamisasiakin tästä korjaantuu, odottakaapa vain! ;D

Toissa viikonlopun jälkeen olen tehnyt töitä, töitä ja töitä. Tilipäivänä lyhensin velkani eläinlääkärille - tällä jengillä sitä piikkiä kertyy, vaikkei oikeasti sairaita oltaisikaan. Siitostestejä, pentuetarkastuksia, vuosihuoltoja, rokotuksia... Ja siihen vielä jos jotain päälle, niin pitkä pennihän siitä kertyy. Meillä onkin ell:llä oma mappi tietsikassa. Sieltä on myös helppo tarkastaa, mitä milloinkin on tehty.

Kissarintamalla elämme jännittäviä aikoja. Näinä päivinä olisi Kookoksen määrä kohdata punanaamioinen balineesisulhasensa Mummeli Twixinho Jesse ja jos kissarakkaus leimuaa, seuraava Willicon pentue syntyy jo marraskuun alkupuolella! Odotettavissahan olisi kilpikonnavärisiä tyttöjä (kaikki konnat mahdollisia, joskaan kaneli tuskin kuuluu valikoimaan), sekä klassisilla naamioväreillä (ruskea, sininen, suklaa, lila) varustettuja uroksia. Ja koska molemmat vanhemmat ovat pitkäkarvoja, ovat kaikki syntyvät pennut myös balineeseja! :)

Temppukissa Nexullekin on alustavasti pitkäkarvainen sulhanen sovittu ja jos vain kolli pysyy leikkaamattomana niin kauan, että kissahäitä ehditään viettämään, niin ensi vuoden puolella syntyy suklaita ja mahdollisesti lilojakin pitkätukkaitämaisia. Mutta mennään nyt kuitenkin yksi pentue kerrallaan ja pidetään peukkuja, että tämä tuleva yhdistelmä on toiveideni mukainen, sekä -tietenkin- että kaikki (astutus, odotus, synnytys etc.) menee hyvin. Over and out, Willicon matte lopettaa Kissasalkkareiden juonipaljastukset tähän ja kaappaa unimatin vielä hetkeksi kainaloon. Myskin myös. :)