Jouduimme päästämään rakkaan Taramme nukkumaan. Märkäkohtu oli helppo diagnosoida kotonakin, en halunnut ystävän kärsivän. Reipas mammeli ei paljon vaivaansa näyttänyt ja käveli tänään vielä iloisesti häntäänsä heiluttaen kaverin autolle, kun viimeiselle matkalle lähdettiin. Olisi takuulla hypännytkin, jos olisin pyytänyt.
Kiitos Tara kaikista näistä vuosista, jotka olit luonamme. En arvannut lähdön ajan koittavan näin pian, mutta kukapa edessä olevien päivien määrän arvaa? Taran myötä yksi luku elämässäni sulkeutuu. Vain yksi voi olla ensimmäinen.
Hyvää matkaa, kallis ystävä. Vie lapsillesi Willalle ja Benôit'lle terveiset!
Sudenpesän Black Welvet 31.1.1995 - 23.8.2009![]()
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Sudenpesän Black Welvet in memoriam
Lähettänyt Unknown klo 16.16 4 kommenttia
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Porvoon näyttely part1
Naomi avasi sitten aikuisten luokat pamauksella! 10kk junnunarttu sijoittui englantilaisen erikoistuomari Jeff Luscottin arvostelussa PN1:ksi, sai SERTin ja oli vielä VSP:kin! Tuomari sanoi koirassa olevan paljon lupausta - senhän me jo Ainin ja Jessen kanssa tiesimmekin :). Alla Namppiksen arvostelu. Kuvat sovittiin otettavaksi kuivempana päivänä (tänään vettä tuli kuin Esterin.. noh, sieltä.)
"Bitch with a lovely outline. Good head and expression. Very typical. Nice scull to muzzle ratio. Good teeth. Nice neck, topline and croup. Go...od over the front and rear. Very promesing."
(Aini, mikä on tuo Go..od?)
Lähettänyt Unknown klo 23.10 0 kommenttia
Tulospalvelu
Finticatin tulokset menestyneimmän mäykyjämme Myskin osalta:
Lauantaina joka kehässä best of breed ja best of division
Ring 1
Specialty
4th
Ring 2
All Breed
3rd
Sunnuntaina joka kehässä best of breed ja best of division
Ring 1
All Breed
4th
Ring 2
All Breed
4th
Ring 4
All Breed
9th
Ring 5
All Breed
5th
Kokonaistuloksissa Myski oli näyttelyn seitsemänneksi paras aikuinen (5. paras lyhytkarva). Sur Maa oli kokonaistuloksissa näyttelyn 10. paras pentu, sunnuntain 6. Ja meidän pikkukisummehan osallistuivat arvosteluun vain toisena päivänä. ;)
kuva Katja Patrikainen
Lähettänyt Unknown klo 6.44 0 kommenttia
perjantai 14. elokuuta 2009
Weuweu
Lisää Erkkarikuvia. Pari headshottia Wekusta, valokuvaaja Nina Toivonen. Kiitokset taitavalle kuvaajalle! :D![]()
![]()
Pitää alkaa siirrellä näitä kuvia Jalbumiin, kun hukkuvat vain kaiken muun sekaan tänne blogiin.
Lähettänyt Unknown klo 17.27 0 kommenttia
Bond girl Lupe Lamora
Pakko jakaa tämä kanssanne, kun tuolla Facebookin ihmemaassa annettiin tutulle "Which Bond girl are you?" -testissä tulokseksi Lupe Lamora! Vitsit, en ollut edes tiennyt, että semmoinenkin on ja kävi vähän naurattamaan, kuinka osuvasti olin tietämättäni tullut nimenneeksi Bond-leffan mukaan nimensä saaneen Octopussyn tyttären! Kuvahaulla löytyi kasa kuviakin tästä Talisa Soton roolihahmosta. Kieltämättä yhdennäköisyyttä belgineidon kanssa on. ;D
Lähettänyt Unknown klo 13.10 0 kommenttia
torstai 13. elokuuta 2009
Kissanäyttelykuvia á la Katja Patrikainen
Finticat näyttelyn kuvat ovat ilmestyneet nettiin ja tuttuja kissannaamojahan niiden joukosta löytyi! Tässä ne rakkaimmat:

Hugo eli Willicon Hur Maa BAL w 67



Myski eli Baila-Bailan Rauhan Aika SIA a
Molemmat pojat kuvattu itävaltalaisen itämais- ja siamilaiskasvattajatuomarin Kurt Vlachin arvosteltavana, joka sijoitti Myskin sekä lauantaina, että sunnuntaina neljän parhaansa joukkoon - tähän tarkennus sijoituksista, kun joko a) tulokset julkistetaan b) kehtaan taas kysyä Senjalta. Katjalle suurkiitokset hienoista kuvista!!! :D
Lähettänyt Unknown klo 14.48 0 kommenttia
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Painonlisäys english breakfast-dieetillä/Hokamix challenge
Ja ei pelkoa, immeiset, en itseäni aio enempää paisuttaa. Kyseessä on LLL, eli Laihan Luaun Lihotusrojekti, josta muutkin koirat saavat osuutensa. Mullahan on tällainen nuoren koiran ruokintaongelma, että tuppaavat olemaan enemmän ja vähemmän luuta ja nahkaa nuo kasvavat neidot (uroksia mulla ei ole ollut). Lupen isän omistajalta sain ruokintavinkin, joka pitää sisällään englantilaisesta aamiaisestakin tuttuja ainesosia. Ylläpitoruokana vielä toistaiseksi Cibau, katsotaan, josko vaihdamme RC German Shepherdiin (toinen vinkki, jonka sain). Tästä päivästä lukien lisään koirien ruokiin myös Hokamix-ravinnelisää. Vaikutuksia jäämme mielenkiinnolla seuraamaan. Alla vertailukohdaksi J. Koskiahon viime viikonloppuna belgierkkarissa kuvaama "Miss Bikini 2009". (Rumat ne vaatteilla koreilee...)
Lähettänyt Unknown klo 12.04 0 kommenttia
Ekat Erkkarikuvat
Koskiahon Johanna kuvasi Belgierkkarissa ja meidän poppoosta kameran etsimeen osuivat seuraavat hauvelit (Lupe tosin requestinä). Kiitos Johanna! :)
Wekku - Willicon Weuweu
Lupe - Willicon Waikiki Luau
Wicca - Mustantuulen Octopussy
Lisää Johannan kuvia voivat halukkaat katsella osoitteessa: http://www.kolumbus.fi/jkoskiaho/albumit/Erkkari%202009%20-%20Grotskut/index.html
Lähettänyt Unknown klo 11.40 0 kommenttia
maanantai 10. elokuuta 2009
Kissojen Kalevala
Viikonloppuna näyteltiin kissojakin. Myskin omistaja ja etä-äiti Senja haki Myskin jo perjantai-iltana, sillä lauantaiaamun aikaiset herätyksemme menivät pahasti ristiin: Päättelimme kissan olevan fiksuinta olla samassa lähtöruudussa näyttelyttäjän kanssa heti aamusta.
Myskin näyttelymenestyksistä lauantaina ei Senja ole ehtinyt kertoa minullekaan sen enempää kuin sen, ettei huippumenestystä kohdallemme tällä kertaa osunut, pari Best Cat-finaalisijoitusta kuitenkin - tarkempaa tilanneselvitystä voinemme lukea Orifame blogista lähipäivinä?
Sunnuntaina oli showtiimimme jo täysilukuinen, kun kesäduunikeikalta palannut tyttäreni Rosa astui remmiin. Matka Viikkiin sujui leppoisasti linja-autossa kissoista kiinnostuneille rouville itämaisrotujen ihanuudesta ja ihmeellisyyksistä tarinoiden. Show grooming suoritettiin siinä bussin penkillä samalla: kynnet nips naps, katsastus: silmät, korvat siistit, karvat nätisti ja muutenkin hyvinvoivat kisulit - pusut nenukkaan ja takaisin koppaan. Helsingin päässä matkustimme vielä pätkän matkaa paikallisbussilla ja melko pienellä seikkailulla suunnimme Viikin monitoimitalolle.
Ihania pitkäkarvaitämaisia oli paikalla Kookoksen lisäksi Teonsanat pentueen Hur Maa ja sijoituskisuni Nexu, Skazki Nereida, joka myös pentuluokassa esitettiin. Nexun emäntä oli ilahduttavasti satsannut näyttelyn Kalevalaiseen teemaan, katsokaapa upeat kuvat kissan asusteista ja tuunatusta näyttelyhäkistä Temppukissojen blogista! :)) Hugo Hugelille tämä oli ihka ensimmäinen näyttely ja oli huiman kivaa nähdä, kuinka lunkisti ja leikkisästi se kaikkeen suhtautui.
Meille (Senja, Rosa ja minä) TICA-näyttelyjärjestys oli jo tuttu juttu: Rosalle sunnuntain Kalevala oli toinen, minulle kolmas ja Senjalle peräti neljäs TICA-näyttely, joten homman juju alkaa olla selvillä. Vasta-alkajaa uudenlainen näyttelysjärjestelmä kummastuttaa ja systeemistä kiinni saaminen vie aina hetken aikaa. On kuitenkin kiva huomata, kuinka uudetkin kokeilijat innostuvat rinkinäyttelyistä. TICA:n ja CFA:n näyttelyissä kun toimintaa riittää ihan eri tavalla yhdenkin kissan kanssa. Meillä olikin näyttelyssä selvä työnjako kissojen kannossa: Senja händläsi edelleen Myskiä, Elinat hoisivat molemmat omat kissansa kehään ajoissa, Rosa kantoi Kookosta ja minä pieniä valkoisia aina siihen rinkiin, johon kulloinkin numero osoitti.
Päivä oli tapahtumarikas ja jännittävä. Korkeimmat sijoitukset leiriimme korjasi pieni valkoinen Sur Maa (ex-Aurora tuleva Iines?), jonka korkein sijoitus oli 2nd Best All Breed Kitten tuomari Tomoko Tanakan ringissä. Myös hollantilainen Mary-Lise De Landtsheer ihastui pieneen valkoiseen. Erityisen merkittävää Mary-Lisen Best Kitten-finaalissa oli, että siihen osallistuneista Sur Maa oli ainoa Suomessa kasvatettu ja ylipäätään suomalaisomistuksessa oleva kissanpentu! :) Sur Maan sijoitus oli 5th Best AB Kitten ja komeat ruusukkeet olikin mukava antaa kissanpennut sovitusti näyttelystä mukaansa noutaneen uuden omistajan, Miran ja tämän kaksijalkaisen elämänsulostuttaja Rasmuksen mukaan, kun he näyttelypäivän pentujen osalta päätyttyä pakkasivat uudet karvakaverinsa autoon ja käänsivät sen nokan koti-Nokiaa kohden. Pur Naasta ja Sur Maasta kuulemme vielä. Mira lupasi tuoda tyypit ainakin Tampereelle syyskuussa, joten siellä nähdään! =)
Tuossa edellä kun hehkuttelin Sur Maan menestystä: Myski sai aivan hunajaiset arvostelut tuomarilta jos toiselta. Mieleen jäi mm. Mary-Lisen "excellent example of the breed, super type!" ja Mys sijoittuikin viidestä tuomarista neljän Best AB Cat-finaaleissa - kaksi kolmossijaa, yksi nelos ja yksi? - Näistäkin tarkempi selonteko Orifame-blogissa, malttakaa mielenne. -Minäkin yritän. :eager:
Kotiin saimme liftattua kyydin Starring-kissalan Maritalta ja pian finaalien jälkeen pakkasimmekin kimpsut ja kampsut, myös viikonloppulainassa olleen Myskelin ja pikaheipat halailtuamme kirmasimme jo tukka putkella kohti catmobiilia. Myski piti taas koko ajomatkan juttua yllä. Melkoinen herrasmies on hän: Luulisi, että rankan näyttelyviikonlopun jälkeen olisi jo väsyttänytkin, vaan ei. MÄÄY eri variaatioineen kaikui eri voimakkuuksilla, eri asennoista äännettynä boxista koko 50km Porvooseen. ;)
Hieno näyttely ja ihanaa oli tavata kaikki ihanat kissaihmiset, pennunomistajat ja sijoituskissanomistajat ja -haltijat. Kiitos yhteisesti Kaikille! Teette harrastuksesta mukavan, olette sen suola, pippuri ja kermavaahto! <3
Sur Maalle ja Pur Naalle toivottaa kotipesän väki ihanaa elämää uudessa kodissa, nopeaa sopeutumista ja kivoja nelikissapainimaaotteluita!
Lähettänyt Unknown klo 16.34 0 kommenttia
sunnuntai 9. elokuuta 2009
SBPKY:n Erkkari
Kuuma! Kiire! Odotusta, nahka paloi, tunnelmaa! Erikoisnäyttely kuten aikaisempinakin vuosina, paikalla vain tällä kertaa myös omia kasvatteja. Rakas ystäväni, kuskini ja händlerini kaikki samassa persoonassa - Minna - nouti meidät sovitun aikataulun mukaan ennen kahdeksaa lauantaiaamuna ja saimme pakattua koirat, eväät, patjat, tuolit, häkin, kiertopalkinnon ja muut kommervenkit autoon ja ärkeleitäperkeleitä sisältävä menomatka kohti Belgierkkaria 2009 saattoi alkaa.
Ärräpäät sai alkumatkasta niskaansa pikkuhauveli Lupe, jolle Mimun auton takapaksi ei ollut riittävän prinsessainen, vaan neiti koki arvoisemmakseen istuinpaikaksi paikan takapenkillä hervottoman kamakasan huipulla ja kampesi itsensä sinne kerta toisensa jälkeen saamastaan negatiivisesta palautteesta (prrkele, saatana!!!) ja rakentelemistamme kulkuesteistä huolimatta. Muutaman kerran kaameasti karjahdellen (olisipa piilokamera tallentanut nämä tilanteet!) runttasimme typykän takaisin takaluukkuun, mutta lopulta oli tunnustettava, että kovapäisyydessä pikkupelki meidät tällä kertaa päihitti - ellemme olisi antaneet periksi, emme olisi ehtineet ajoissa kehään ja niin lopulta otin Luaun etupenkin jalkatilaan istumaan.
Erkkarissa arvostelu alkoi ennenkuin ehdimme telttaa pystyttää ja täyttä neliä kirmasimme yhtä aikaa alkaneiden avoimen narttujen ja nuorten luokan urosten kehiin. Wekkulin emäntä olikin ajoissa paikalla ja esitti koiransa hienosti itse. Wekku esiintyikin hyvin ja kun vähän kehän laidalta kannustimme emäntään lisää vauhtia, sai liikkeensäkin esitettyä. Meidän porukasta päivän paras menestys koettiinkin nuorten luokan sijoituksia jaettaessa, kun EH:lla laatupalkittu Weuweu tuli sijoitetuksi 2. parhaaksi. Kyllä oli kasvattajalla suu messingillä! :D
Narttujen suhteen eivät odotukset korkealla olleetkaan. Kotona vielä edellisiltana pohdin, otankon nukkavieruturkkista Wiccaamme mukaan ollenkaan, mutta päätin, että sehän on erkkari ja on sitäpaitsi nartuilla ennenkin loppukesästä huonoja turkkeja nähty. Luaun aioin viedä ihan jo vain siksi, että Weekkosten isän omistajat Kari ja Jaana sen näkevät. Laihan luikun arvosteluun osallistumisen perustelin itselleni sillä, että koirassa on paljon laatua, se tarvitsee aikaa, mutta kehityttyään se tulee olemaan oikein kaunis ja tyypillinen rotunsa edustaja. Nuorten luokassa ei vielä tarvitsekaan olla valmis paketti. Lisäksi erkkari oli tavallaan pentutreffit - olihan sinne ilmoitettu kolme viidestä...
Päivän tunnelmaa pilasi hieman Moton Willemine van Dejltä saama T, jonka perusteluja tyrmistyin, kun hollantilainen arvostelulipukkeessa väitti pojan korvan olevan väärin kalloon kiinnittynyt! Moottorihan tuli aamulla näyttelypaikalle kaksi korvaa päässään, mutta juuri ennen kehäänmenoa alkoikin ravistella kovasti päätään, kuin korvassa olisi ollut jotain sinne kuulumatonta. Käänsin korvan, katselin ja kaivelin ja mitään tolkkua siitä, mikä kummitus korvassa kidutti, en saanut. Niimpä, kun oli yksilöarvostelun vuoro, Wikiwiki tilttasi korvaansa pahasti vasemmalle, mistä toki näki, että korvassa on jotain vikaa, mutta ettäkö koko kiinnitys päin p*rsettä?
... Päätinkin, että koira vielä viedään samalle tuomarille, kunhan tilaisuus tarjoutuu. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä korvista sanotaan, kun mielikuvituskärpänen on poissa.
Muuten kaikki sujui kivasti, nähtiin kauniita koiria (missäpä niitä kauniimpia näkeekään kuin belgierkkarissa?!), mukavia ihmisiä - uusia ja vanhoja tuttuja, nautittiin juomaa ja särvintä, ostettiin tuliaisia (lähinnä itselle, jotain koirillekin) ja seurattiin arvostelun kulkua. Vaikka nartuille ei punaista nauhaa kummoisempaa menestystä herunut, osallistui Wicca myös Mustantuulen kasvattajaryhmään. Valitettavasti ryhmä jäi sijoituksetta, mutta itse pidän Kirsin kasvateista kyllä - eipä kai mulla muuten niitä kahta olisikaan!
Kun kemut alkoivat olla lopuillaan keksi odotteluun kyllästynyt Minna, mistä narusta vetää, että saa mut liikkeelle ja vei koirani edeltä autoon! Henkeen ja vereen koirien helteellä autossahautomista vihaavana kipitin hyvin pian kiltisti perässä ja "pääsimme" kotimatkalle. Mukavaa oli, ensi vuonna uudelleen ja kiitokset koiransa näyttelyyn tuoneille kasvatinomistajille Virpille ja Niinalle, sekä Motoa kehässä esittäneelle Tuulalle. Minnalle kuuluu kiitos niin monesta, etten ryhdy niitä tässä listaamaan. Sähän tiedät Minna, sähän tiedät! <3 =)
Lähettänyt Unknown klo 21.14 1 kommenttia
perjantai 7. elokuuta 2009
Studiokuvat Myskistä


Suurkiitos valokuvaaja Jan Nyströmille ja Baila-Bailan Marikalle, joka antoi meille valokuvaukseen oikeuttavan lipukkeen!!!
Lähettänyt Unknown klo 18.21 4 kommenttia
torstai 6. elokuuta 2009
Maalari maalas taloa, sinistä ja punaista...
On jotain hykerryttävän ihanaa, kun jalostussuunnitelmat saa siihen vaiheeseen, että vain juoksuja odotellaan. Kissavauvoja siis edelleen suunnitteilla, mutta koska Kookos juoksee niin tiuhaan ja voimallisesti, niin alkuperäissuunnitelmasta käyttää nuorta ulkomaantuontia seuraavan pentueen isänä luovuttiin ja alkoi uuden pitkäkarvamiekkosen etsintä.
Etsintä oli lyhyt, sillä aivan naapurista, Helsingistä, löytyi harvinaiset sukulinjat omaava lupaava kolli, jonka karvanopat ovat pojan merkkausinnostuksesta johtuen päätymässä eläinlääkärin pöydälle. Saan kuitenkin tilaisuuden käyttää tätä kollia Kookokselle ennen operaatiota, josta olen velkaa vihjepalkkiot Satu V:lle ja Heidi Å:lle. Tietystikin suurin kiitos kuuluu Mummeli-kissalaan, jonka tuotantoa ko. punanaamio balineesi on! :)
Enemmittä puheitta, kuvassa seuraavan Willicon balineesipentueen isä, Mummeli Twixinho Jesse.
Kuvan otti Jari Kiiskinen.
Lähettänyt Unknown klo 17.15 6 kommenttia
maanantai 3. elokuuta 2009
Näyttelykuvat Myskistä by Heikki Siltala
Ihanat kuvat taas ja hienosti esittäjän pällinaama ja nakkisormet häivytetty. Tuota jälkimmäistä rakastan aivan erityisesti. Kiitos Heikki!!! :D

Lähettänyt Unknown klo 22.47 0 kommenttia
Miksi puffaan TICAa?
Tuli tuota edellistä blogimerkintää kirjoittaessani mieleen, että tämän moni varmaan haluaisi tietää, se kaipaa siis perusteluja. Minusta TICA toiminta on reipasta, sen näyttelyissä ja yhdistyksissä (näitä on Suomessa toistaiseksi kaksi: Alfa Felis ja FINTICAt) on hyvä ja kissaa arvostava henki. TICA-näyttelyt ovat tervetullutta vaihtelua ja mukava lisä kissaharrastukseen. Itse en koe TICAa FIFen kilpailijana, enkä näe ongelmaa siinä, että näyttelyttää kissojaan useammassa organisaatiossa. Mulle se on kuitenkin vain harrastus, ei verenmaku suussa titteleiden tavoittelemista. IMO: Kun harrastus menee liian vakavaksi ja kun siitä katoaa ilo, on aika lopettaa harrastaminen. Huumori ja rento meininki, samanhenkiset ihmiset, uudet ja vanhat tuttavuudet tekevät harrastuksesta voimia arkeen tuovan henkireiän. :)
TICA toiminta on Suomessa vielä niin lapsenkengissään, että jokainen näyttely tarvitsee näytteilleasettajien tuen, jotta näyttelyitä on mahdollista järjestää tulevaisuudessakin. Tämä on se syy, josta johtuen mielelläni promoan FINTICAtin kissanäyttelyitä ja osoitan oman tukeni ilmoittamalla useita kissoja. Olempa yksi sunnuntain rinkisponsoreistakin.
Lähettänyt Unknown klo 9.17 0 kommenttia
SUROK
Oli se kuuma! Hiki virtasi, mutta minusta meillä yläkerrassa oli silti viileämpää kuin alhaalla. Tosin hallin takaosassa oli selvästi ihan oikeasti viileää, ei vain vähemmän kuumaa. Meiltä näyttelyyn osallistui Kookos, joka sai avo Ex1 CAC ja Myski, joka nuorten luokassa voitti kaksi muuta poikaa, joista niukemmin velipuolensa Leevin, ollen Ex1 ja vielä VP:n valinnassa kasvattajan kauniin sininaamionaaraan Devilisaloserin. TP:n valinnassakin käytiin, mutta valinta kohdistui tällä kertaa nuoreen itukkityttöön. Olen tuloksiin tyytyväinen ja niin oli Myskin kasvattajakin, joka antoi oman ilmainen valokuvaus-lipukkeensa meille ja muistutti vieläpä käyttämään sen, kun minä jo iloisesti pistin leiriä kasaan. Jan Nyströmin studiokuvia siis odotettavissa. =))
Lisäksi Myskeliä näyttelytilanteessa kuvasi elävä legenda Heikki Siltala, sekä nuori nainen, jonka nimeä en tullut kysyneeksi. Seuraillaan siis kissapalstojen näyttelykuvaketjuja, josko löytyisi enemmänkin Myski-kuvia, kunhan kuvantekijät saavat kuvansa käsiteltyä. :
Balineesiporukkaa oli kiva näyttelyssä tavata, etenkin Hugon emäntä Elinaa, joka poikaystävineen valvoi myös minun kissojani, kun itse singahtelin ympäri näyttelyaluetta kauppoja tekemässä, maailmaa parantamassa. Myös kauniita itiksiä nähtiin, lyhyellä ja pidemmällä karvalla. Nexun veli Nate teki kyllä vaikutuksen. On se vaan komee!!! :D
Nyt on enää viikko KISSOJEN KALEVALAAN, jonne muuteen OTETAAN VIELÄ ILMOITTAUTUMISIA VASTAAN! Ja sitten saakin jo kissanäyttelyiden osalta lössähtää hetkeksi kasaan. Koiranäyttelyitä on tiedossa vielä SBPKY:n erkkari, pikku-Porvoo ja iso-Porvoo ennen näyttelytaukoa. Vajaaseen kolmeen kuukauteen viisi koiranäyttelyä, kaksi kissanäyttelyä (Myskillä kolme) on kyllä tahti, jolla en aio jatkossa eläimiäni näyttelyttää. Olenkin suunnitellut ensi vuodelle näyttelyvapaata elokuuta. ;)
Lähettänyt Unknown klo 8.55 4 kommenttia