Kesän ensimmäinen sikaniska

Sangen epäonnistunut koiranuittoreissu osui kohdalle tänäiltana. Talviturkin ovat tähän mennessä käyneet Itämereen pudottamassa erilaisin kokoonpanoin: Lupe ja Hilma, Wicca ja Lupe (ja Naomi, joka oli myös mukana toissaillan uimarantalenkillä). Nyt kuitenkin päätin ottaa koko lauman mukaan ja kaikesta päätelleen se oli joko virhearviointi tai sitten osaksemme vain osui silkkaa huonoa tuuria. Mainittakoon jo tässä, että uimaranta, jota käytän, on virallinen koirauimaranta - eli ihan luvan kanssa käymme ko. mestassa uikkaamassa.

No tullessamme rantaan, oli paikalla kourallinen ihmisiä muutama vanhempi lapsineen. Jätin koirien hihnat penkille (paitsi Taran, joka karkailevana kahlaajalintuna sai luvan tyytyä pitkään liinaan) ja ne kirmasivatkin ilolla suoraan aaltoihin. Nelivuotias poikani kirmasi hänkin, vaikka jalassaan oli ihan tavalliset nauhakengät, eivät kahluusaappaat. Jälkikasvun komento takaisin ja kenkiä riisumaan. Samalla lentää koirille narupalloa, keppiä. Hilma seuraa mua syvään veteen ja oppii uimaan koiraa - on kuitenkin niin epävarma, että pyrkii kipuamaan hametta pitkin syliin ja vetää samalla hametta vekkulisti alaspäin - ihan vilauttelijaa ei musta kuitenkaan tullut, vaikka koira-avusteinen "mooning" lähellä olikin.

Huomaan lapsoseni kahlanneen taas liian syvälle. Kuivaa vaatetta on hänellä kainaloista ylöspäin, kaikki muu on suolaisessa merivedessä uitettua. Komento hakemaan kengät, Lupe kirmaa laajoja kaarroksia enemmän rannalla kuin vedessä ja sen kaarrettua pyöräilijää saatille otan sen kiinni. Tämä alkaa jo riittää. Narupallo katoaa -sitä ei näy missään. Purivatko koirat sen innoissaan puhki, upposiko se? Ihan sama, päätän koota joukkoni ja vetäytyä, liian paljon äksonia. Kääntyessäni hakemaan penkiltä hihnaa kuuluu rannalta vihainen "*ittu!" Wicca on rantautunut viltillä istuskelleen miehen syliin. Nolona huikkaan anteeksipyynnön ja kutsun koirani pois. Mies nurisee jotain josta en saa selvää ja pyydän sanomaan uudestaan. "Kai sä tiedät, että koirat pitää pitää kiinni." "Joo, mutta tämä on koirauimaranta, eikä koirat voi uida hihnassa." , vastaan ja kerään ryhmäni.

Kotimatkalla kiukuttaa. Onko pakko tulla koirauimarannalle, jos ei pidä koirista? Ihmisille noita uimarantoja on pilvin pimein. Ja se kadonnut pallokin keljuttaa. Ja lapsen kastuneet vaatteet. Ilta-auringossa harmitus kuitenkin haihtuu.Ompa kiva, että koiranpentukin oppi uimaan. Seuraavat uimakeikat tosin tehdään pienemmillä kokoonpanoilla.

Tappelevat muumit

Kissanpennun kuvaus on oma taitolajinsa. Pitää olla sekä kärsivällinen, että tarvittaessa nopea. Tämän päiväinen kuvaussessio oli nopea. Tappelevat muumit-lisänimen se sai, koska vuoroaan odottavat ja jo kuvatut eivät millään malttaneet pysyä poissa setistä, vaan kuvassa oli ainakin miljuuna kertaa liian monta kissaa ja poseerauksen sijaan olisi tarjolla ollut painikuvia ja muuta töhellystä. No mutta saatiin niitä posetuksiakin muutama, olkaapa hyvä! :)


Lenni, Willicon Pur Naa *vapaa*


Myy, Willicon Tyr Mää *vapaa*


Aurora, Willicon Sur Maa *vapaa*


Hannes Willicon Hur Maa *alustavasti varattu*


Lola, Willicon Mur Haa *varattu*

Syökää kanaa!

Harvemmin tulee käytettyä aikaa lauman syömiskäyttäytymisen tarkkailuun. Tänään tein sen tarkoituksella, puhtaasta mielenkiinnosta. Ihan kaikilla ei ole laumallista felis catuksia, joita tarkkailla ja laumakäyttäytymisen tarkkailu on juuri lauman omistamisen antoisimpia puolia. -Suurin osa siitä tapahtuu tiedostamatonta.

Tarjosin ipanoille ekan kerran jauhettua isompaa lihaa, broiskusuikaleita. Mukaan pitoihin osallistuivat isot pojat Aku ja Myski. Kookos päätteli jutussa olevan jokin koira haudattuna ja pidättäytyi ruokailusta lymyten sängyn alle piiloon.

Kissan syömistä on kiehtovaa seurata. Pikkulaumastamme Myski oli - yllätys yllätys - se äänekäs syöjä. Jätkä ärhensi kauheasti lihanpala suussaan ja jauhoi vuoroin sitä, vuoroin toista rasiasta lattialle nostamaansa "lintua". Kauas toisista saaliinsa kiikutti Lola, joka tosiaan mieluummin nautti eväänsä yksin ja kävi sen loputtua hakemassa uuden palan, jonka senkin vei taas piiloon - yksin ylhäisyydessä nautittavaksi. Aku, Lenni ja Myy omasivat tasaisen varman tahdin. Ruoka syötiin astiasta missä se oli sen enempiä murisematta ja kikkailematta, mutta tehokkaimman tyylin kaikista omasi Aurora, jonka leukojen käyttöä ei voi kuin ihailla. Aito saalistaja - kasvattajan ylpeys! =)

Aurora jauhoi tappavan tehokkaasti lihan suoraan poskihampaittensa väliin, ei etuhampailla tai kulmureilla sitä nyppinyt. Syönnistä kuului kuuluva skronts skronts ääni joka puraisulla, kun liha jauhautui nieltävään muotoon. Pienen hapuilun jälkeen muutkin saivat vauhtia syömiseensä ja skronts skronts kuului suihkuhuoneessa ja lauteiden alta.

Ruokailuhetken loppuvaiheessa Kookoskin päätti liittyä seuraan ja avatessaan oven tuli päästäneeksi myös Lupen sisälle. Luau vei empimättä rasian, jossa ei lihasta ollut jäljellä enää kuin haju ja Kookos ennätti saamaan viimeisen kanasuikaleen, Lolan lattialle unohtaman.

Lupe palasi hakemaan lisää ja joutui perääntymään, kun meille tullessaan koirille hurjasti murissut ja niihin suurella epäluulolla suhtautunut Myski puski niin innokkasti sen jalkoja vasten ja kierteli koiraa kulkien välillä sen vatsan alitse. Nauratti tuokin, pitäisi oikein Myskin kasvattajalle kertoa, millainen koirakissa bailaajasta on sukeutunut. ;D

Kuvitusta ei tässä blogimerkinnässä ole, vaikka kameran kylppäriin mukaan ottaminen mielessä kävikin. Pitäisi koittaa saada ipanoista edustavia kuvia, mutta milloin, oi milloin löytyisi samaan aikaan aikaa, kärsivällisyyttä minulta ja pennuilta, sekä oikea valaistus? Huomenna lähden joka tapauksessa Tampereelle ja palaan vasta illalla, persjantaina mulla on töissä aamuvuoro ja sen jälkeen jälkitreeni, mutta ehkä viikonloppuna sitten...

Voi Tampere!

Jo pitkään olen pannut merkille, että Tampereen suunnasta saapuu kaikkea hyvää elämääni. Ensimmäinen hyvä asia oli Aku. -Ihana valkoinen (nyt ex-)kollini. Seuraavaksi hain Jicarilla's kissalasta upean sininaamiobalineesi Kookoksen. Tammikuussa 2008 sai ensimmäinen Willicon groenendaelpentue alkunsa Pirkkalan koulutuskentällä, jonne Bomo ja isäntäväkensä hakivat meidät - mistäpä muualta kuin Tampereen rautatieasemalta!

Nyt pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeenolen valinnut seuraavan pentueemme isän. Se tulee olemaan ranskalainen uros Uggi des Perles Noires, jonka jälkikasvusta olen erityisen ihastunut koiriin Donatrix Wolfenne ja Donatrix Wan Damme (jälkimmäinen valioitui tänä viikonloppuna - onnittelut vielä tässäkin Elimäen suuntaan!) Uggista talteenotettua pakastespermaa säilytetään tietenkin Veterissä Tampereella. :)

Ellei tässä vielä ollut Tamperetta kylliksi,mainittakoon vielä - hiljaisella äänellä, sivulauseessa - että tulevalla viikolla lähden erään koulun haastatteluun. Koulutusohjelmaan pääsy saattaa muuttaa elämäni radikaalisti. Koulun nimeä en paljasta, mutta se sijaitsee... No tehän arvaatte: Tampereella. :D

Blogimerkinnän kuvituksena Hilma, joka eilen tasan yhdeksän viikon ikäisenä nosti toisenkin korvansa pystyyn. Hilmanhan noudimme 1,5 viikkoa sitten ja kun matka oli pitkä ja ajankohta myöhäinen, ajoi Hilpatin kasvattaja Piia meitä pätkän matkaa vastaan. Kauppakirjat allekirjoitettiin ABC Lahdesjärvellä (Tre).

Vapaa poikamies

Tänään tuli keskustelupalstalta kysymys, että ketä meidän pennuista vielä on vapaana. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että tiedotus asiasta oli multa kokonaan unohtunut! Nythän on niin, että naperoista kahdella tytöllä on varma koti, Hannes-balineesista tuli niin mukavantuntuinen kysely, että katsotaan, mihin tilanne kehittyy.

Varmasti vapaana on vielä pentueen hurmuripoika (toinen kahdesta) Lenni, siamilainen. Lenni on äidinkulta, mutta myös itsenäinen. Lennin lempipaikka on läppärin tuuletinaukon kohdalla - siinä saattaa silmät sulkiessaan kuvitella trooppisen tuulen kutittelevan varpaita ja viiksikarvoja. Tässä pari räpsyä Lennistä tältä päivältä. Lennin oikea nimihän on Willicon Pur Naa.

Meidän possea

Tässä tätä ryhmää tältä päivältä.




Catmaxissä hengarointia erilaisilla kokoonpanoilla. Alemmissa Myski ja Lenni



Hilman korva nousi tänään pystyyn. Eilen se antoi esinäytöksen, mutta palasi lurppaan. Nyt yön yli mietittyään se päätti nousta pysyvästi pystyyn. Saapa nähdä, koska oikea seuraa vasemman esimerkkiä.

Ja sit Hilman kasvattajan mieliksi yksi, jossa näkyy kissa ja Hilima samassa kuvassa. :)Eteisessä Hilma, Lupe ja Kookos.

Naomi

Tänään sain Jesseltä hänen Hollolan pentunäyttelyssä ottamansa kuvat. Pirjo Aaltosen arvostelu pikkupentu-Namppiksestahan kuului seuraavasti:

Komean yleisilmeen ja selvän sukupuolileiman omaava narttupentu, joka voisi olla aavistuksen lyhyempi rungoltaan. Kaunisilmeinen pää, jossa hyvin asettuneet linjat. Kauniit silmät ja hyvin sijoittuneet korvat.. Sopusuhtaisesti kulmautunut, liikkuu hyvin.









Kaksi alinta kuvaa onkin sitten metsäposeerauksia näyttelyä edeltävältä päivältä.

Kuvia

Tässä taas kuvakertomusta kolmen sininaamio- ja viiden valkoisen kissan talosta. Valtaosa kuvista on kissajoogademonstraatiota siitä, kuinka yksi emokissa ruokkii viisi ysiviikkoista kissanpentua putoamatta puusta. Viuhkamuodostelmassa, johon pennut emonsa eteen ryhmittyvät on jotain syvästi estetiikantajuuni vetoavaa. <3

Yöllinen blogimerkintä

Promises, promises... Aina lupaan kuvia ja ottamattahan ne jää, jos ei jää, niin nettiin en ainakaan ehdi ladata. Yövuorojen keskellä kerkesin sentään tapaamaan Amedein ja kumppaneiden Heidi-äidin, sekä Myskelin etä-äidin Senjan, joka Etelä-Suomeen turneellaan Porvoossakin piipahti bailapoikaansa lelluttamassa ja meidän muutakin sakkia hypistelemässä ja (jipiijipiijipii!) valokuvaamassa.

Samana iltana meillä kävi myös mukava pariskunta Porvoosta simskutyttöjä katsomassa. Mikäli he päätyvät kissan meiltä ottamaan, onkin pentuja enää vapaana kolme. :)
Ensi yöksi en ole menossa töihin, joten ehkäpä kuvatkin löytävät tiensä blogiin, ellen sitten illan pekotreenin jälkeen ole liian poikki. Mulla on myös CD:llinen Nexun lähiäiti Elinan ottamia kuvia pennuista RUROK-viikonlopulta (ei RUROKista, vaan meiltä tietenkin!), jotka tulen lataamaan Jalbumiin, kunhan siihen asti ennätän - luultavasti huomenissa.

Luvassa on myös hyviä koirakuvia, kunhan saan kuvauspäivän sovittua. Brodeeraus FunkyCatin paketin hain viimeinkin postista myös ja aijai, kuinka mahtavat boxiponchot meidän edustustolla tulevissa kissanäyttelyissä onkaan! Myös uusi pesä on ihana - siitäkin kuvia... joskus. ;)

Lauman yhteensovittamista ja paljon töitä

Siinä se on allekirjoittaneen aika mennyt viime päivinä. Ei ole paljon ehtinyt kameraan tarttua. Pikku Hilma Hilpanteriä oon kuskannut vapaa-aikoina mukanani. parturissa, päiväkodisssa, pankissa... Eläinkaupassa olemme ehtineet käymään jo kahteen kertaan! Bussissa, metsässä, kaupungissa... Hilma kulkee nätisti perässä ja sivulla, niin hihnassa kuin ilman - vaikka aluksi hihna sitä vähän ällöttikin.

Koiralauma on ottanut tulokkaan hyvin vastaan, kissat eivät tietenkään innokkaasta nuuhkuttelijasta, tilaisuuden tullen hampailla nipistelijästäkin tykkää. Eivät kyllä sitä pelkääkään. Laumassa vallitsee harmonia, joskin alkaa itsestäkin tuntua, että näitä on tässä muutama liikaa. Kysyisi nyt joku noita valkoisiakin! Näillä näkymin vain Kärppä, johon tästä edespäin viittaan nimellä Lola - oman kodin keksimä kutsumanimi - on lähdössä uuteen kotiin Juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Touhuissani mokasin sitten isosti kissanpentujen rekisteröintiasian. Vaikka Kissaliiton asettama kahden kuukauden raja oli tiedossa, aloin puuhaamaan papereita matkaan tietysti viime tingassa ja niin siinä kävi, että kun en pankin virheestä aiheutuneen Visa-sekaannuksen vuoksi saanut ajoissa rek. maksua maksuun, myöhästyin ja nyt ipanaattoreista menee tuplamaksu. No oppirahat on maksettava, minkäs teet. Ensi kerralla lähtee paprut heti, kun värit on selvillä.

Red eyed monsters

Välillä joku kisukuvakin, vaikka ovatkin laatua Ö. Tässä riiviöintiä tältä ja viime viikolta. Kunhan koirilta ja työnteolta kerkiän ryhmää kuvaamaan, laitellaan taas jotain uudempaa.



Rasismia... Helppo se on teidän sieltä huudella, kun teitä on neljä.


Valkopehvapaviaanit <3

Wake Up!

Ketunpolun W-pentueesta on tuo harmaa tyttönen - Hilma (aiemmin tunnettu nimellä Wilma) tulossa meille. Kiitokset Salosen Piialle mahdollisuudesta ostaa tämä "erilainen nuori"! Kuvat Pia Utriainen.

Iso poika näyttelyssä

"Pikkuinen" Wekku kävi tänä aamupäivänä misterkisoissa Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla, Palveluskoiratapahtumassa. Vinkuva ja naksutteleva tuomari oli hieman jännittävä, mutta muuten oli ihan kivaa siihen asti, kunnes taivaan hanat aukesivat. Vettä tuli kuin Esterin... saavista ja kaikilla oli niin mukavaa. Tokkopa tapahtumasta kuivin alusvaattein - ulommista kerroksista puhumattakaan - selvisi kukaan.

Junioriluokan H (= hyvä) oli arvosana tänään ja Virpi veikin Wekun autoon esiintymisen päätteksi. Itse jäin kehän laidalle vielä hengailemaan, narttujen avointa luokkaa odottamaan (olin luvannut siinä esittää meidän Ninjan siskopuolen, Pepin), juoruja kuulemaan ja kertomaan. Oli mukava henki, mukavaa porukkaa paikalla (No ainahan belgi-ihmiset on! Ja olen ihan tosissani, en sarkastinen...) ja hyvä tunnelma. Päivän voittajat jäivät näkemättä, kun kiiruhdin jo pallolinko-ostoksille, parkkipaikalle Salosen Piian tervupentuja katsomaan ja kotiinlähtemään.

Wekun arvostelu ja kuvia näyttelystä tulossa, jahka Virpi ehtii niitä minullepäin laittamaan. Kiitokset kivasta näyttelypäivästä ja -seurasta kaikille tutuille, uusille ja vanhemmille. Erityiskiitos kuuluu tietenkin Virpille, joka toivomuksestani Wekun geimeihin mukaan ilmoitti ja aamun varhaisina tunteina ajoi vielä minut mukaan noutamaan, vaikka suunta Hinthaarasta Tuomarinkartanoon olisi ollut toinen. Elokuussa uusiksi... isommalla porukalla ja toivottavasti huomattavasti suosiollisemmassa säänalassa! ;)

Mikäli joku haluaa lempeän jättiläisemme jo ennen sitä tavata, on siihen Kotkassa oiva tilaisuus.

Hakukoira naftaliinista

Whooaaa!!! Se toimii! Ihan kuin ei mitään taukoa olisi välissä ollutkaan! Opeta belkkarille jotakin ja se muistaa sen lopun ikänsä. Mamman haukkuva musta on tehnyt kambäkin. Tänään kaksi maalimiestä, ens kerralla vaikka neljä! Ja se metsän tuoksu... <3

Kuvia ehkä seur. treeneistä, jos vaikka tulis kamerakin mukaan. We're back. :)

Ja sit nää meidän pienet

Jumankeuta, mitä söpöstelyä! Pyörryn itekki.
Ensteks Lenni eli Pur Naa (korvaa kutittaa)











Sitten Myykky - Tyr Mää. Kuvausohje: Laitetaan pentu selälleen filtille, kutitetaan sitä masusta ja sit vaan kuvataan, kun se odottaa jatkoa (täytyy olla nopea!). On se <3. Nää taitaakin jäädä kotiin nää kaks. Tai tällä kysynnällä kaikki neljä valkoista...