Sekaisin mari... Myskistä

Se tuli - kauan odotettu. Tuli ja sai hetkessä kaikki polvilleen. Ihana, ihana Myski!
Ennen sen tuloa tapahtui jotain muutakin, sen tulon jälkeen tapahtui jotain muutakin, mutten pysty muistamaan muuta kuin tuon pienen, sinisilmäisen kissanpennun, joka tälläkin hetkellä tarkastelee uutta valtakuntaansa olohuoneen patterin päältä käsin. Olen sanaton... ja joka solullani rakastunut. <3

Kuvia, kun saan jonkun kuvaamaan. Vapaaehtoiset ilmoittautukoon.

Äiti mä en tahdo kotiin

Jep jep. Wiccahan siis lähti eilen sovitusti poikaansa karkuun Minnan ja Pasin luo Haikkooseen ja jo alkaa tulla viestiä riveillä ja rivien välistä, että koira sais sinne jäädäkin. Tiedänhän minä, että se on maailman ihanin, mutta tämän kuvaviestin mukana saamani viestin on kyllä kirjoittanut joku ihan muu kuin meidän wiccs. Nice try anyway... ;)

" Äiti mä en taho kotiin ko mul on tääl herkkuikii ja oma paikka, nää kaks pientä pyörylä mattoa on ihkui.."

Kuva luulla herkuttelevasta Wicciksestä Minna Johansson.

Sopimaton juoksu

Täysin sopimattomaan ajankohtaan: kahta päivää ennen nuoren, viriilin, urospuolisen hoitokoiran meille hoitoontuloa löytyi lattialta veritippa. Kas, totesin iltavuorosta kotiuduttuani. -Vai sillä tavalla. Väsy ja mukavuuden halu voittivat ja häntien alle kurkkimisen ja talouspaperilla intiimialueiden pyyhkäilyn sijaan käperryin mukavasti pesääni (jota myös sängyksi kutsutaan) koirineni, kissoineni ja livuin unten maille.


Aamulla katselin epäluuloisena jalkopäässä köllöttelevää Luauta. 10 kuukautta vasta! Ja jo eka juoksua pukkaa! Millaisen hormonihiiren olin itselleni kotiin jättänyt? "Syyllisten listan" olin nimittäin mielessäni jo lyhentänyt kahteen nimeen. Wiccahan juoksija ei nimittäin voinut olla, vastahan se syyskuussa juoksi. Tara-mamman edellistä juoksua en muistanut, mutta pääepäilty katseli minua tummilla silmillään takaisin ja nuoli vuoroin omia ja minun varpaitani. Hännän alle katsomisesta en tullut hullua hurskaammaksi, joten vessapaperitesti sai selvittää, osuivatko epäilykseni oikeaan. Arvatkaa vain, kenen kohdalla paperiin saatiin punaista? -No Wiccan!

Hieman on rouvallakin hormonit sekaisin, jos reilun viiden kuukauden välein alkaa juoksuja tekemään, ennen pentujahan juoksuväli oli belgille normaali 7-8kk, mutta päähuoli oli tässä Wekku ja Wekun meille tulo. Juoksunartun ja toimivan uroksen saman katon alla pitäminen kun on kaikkea muuta kuin hyvä idea, ellei sitten ole tarkoitus lisäännyttää niitä keskenään ja ainakaan tässä kohtaa äiti-poika -paritus ei kuulunut suunnitelmiini. Toisaalta Wekkulin perhe oli jo lomasuunnitelmansa tehnyt ja voi vain miettiä, kuinka mynkään ne menisivät, jos päivää ennen lomallelähtöä ilmoittaisinkin, ettei hoitopaikkaa nyt auliista lupauksesta huolimatta olekaan tarjolla. :(

Ei auttanut kuin miettiä, kenellä olisi mahdollisuus - ja kuka olisi niin hullu - että huolisi juoksuaikaisen nartun viikoksi riesoikseen. Treenikaveri Timo se ei ollut, oli jo lupautunut vanhempiensa koiria hoitamaan. Jäljelle jäi Minna... Mahdollinen? - yes. Hullu? - absolutely. Niin hullu, että ottaisi toisen juoksunartun omaansa 24/7 useammaksi päiväksi astumaan? - Bingo!


Keskiviikkona Wekku tulee ja Wicca lähtee. Kiitos Minna! (ja Pasi ja V-V) =)

... ja vielä

Ystävänpäivähalaus kaikille ystävilleni, suurille ja pienille, karvaisille ja vähemmän karvaisille kera tämän hellyttävän, netistä löytämäni ja ilman lupaa blogiin lainaamani kuvan.

Rakastunut suklaaseen

... sihteeri nimittäin! :)

Kävin eilen katsastamassa kuusiviikkoisen Skazki-kuusikon ja tyyppien syötävän suloiset raitapöksyt pyörivät mielessä vielä nukkumaanmennessä, vaikka välissä kävin tapaamassa ystävääni Lauraa, syömässä Ilves Grill-lautasen Ilves Pubissa, juomassa kaksi kuivaa siideriä ja puhuin hollanninpaimenkoiramaailman uusimmat kuulumiset kasvattajaystäväni Liisa Kukkasen kanssa bussimatkalla kotiin.

Sadun suklaakärpät tapasin päivällisunilta ja hurjimmat niistä sihisivät mulle (omasta mielestään tosi) vakuuttavasti, kun olemuksestani huokuvat vieraat kissa- ja canis familiaris-hajut pistivät hännät lamppuharjoiksi. Pian kuitenkin uteliaisuus voitti ja tärpästikkelit hipsuttivat vierasta tätiä katsomaan. "Tästä otetaan nyt selvä.", sanoi kuvista ihailemani Noelkin ja kipusi rohkeasti lahjetta syliin. Sitten purtiin kavelia leuasta ja hännästä, painittiin, kiivettiin, riehuttiin, kakittiin, pissittiin, syötiin ja riehuttiin hurjemmin. Hauskaa oli kaikilla ja vaikea oli suloisia varvaskarva-tupsukorvavauvoja jättää, mutta kotiinhan oli lähdettävä ja päästettävä kissojen ihmisvanhemmatkin viikonloppua aloittamaan.

Mukavaa oli käydä ja seuraavalla kerralla noudankin jo Skazki Nereidan meille kotiin, huhtikuun alussa siis. Siihen asti seuraan lasten kasvua Skazki-blogista ja Sadulta lisäselvityksiä puhelimessa kärttämällä. Myös kutsumanimipohdinnot on aloitettu. Satu, mikä on venäjäksi tupsu, tassu, ilves, suklaamuru tai nokkonen? ;)

Hoidoggi muistaa kuvilla ja viikko Myskiin

Sain ihanaa sähköpostia, kun Wiccan pojan, Wekun omistaja lähetti kuvapläjäyksen gmailiini. Ajatteli varmaan, etten muuten isoksi kasvanutta pikkupoikaa tunnista ;). Wekku on tulossa meille hiihtolomahoitoon ensi viikolla ja hyvähän on, että tiedän, minkälaista körilästä odottaa. Vaikka pikkupoikiahan nämä vielä on, 10kk vasta.

Odottavana aika on pitkä, mutta kuluuhan sekin ja näin on enää viikko siihen, kun porilainen siaminihme valtaa jalansijansa hullussa huushollissamme. Valmistelut on tehty, pennun on lupa tulla. Jännittävää nähdä, kuinka nykyinen kissapopulaatio sen vastaanottaa.

Skazki-kissalaan lähden käymään tänä iltana. 6,5-viikkoiset suklaatabbypentuset ovat siellä kasvaneet ja riehustelleet, on aika tavata tuleva kasvatusnaaraamme - ehkäpä Myskin morsian? Hassua, kuinka palaset loksahtavat paikoilleen. Nereidassa kohtaa haaveeni klassisesta tabbystä rakkauteni pitkäkarvanelosiin. Lisäksi tyttö on aiiivan herkullisen suloinen ja kaunis! Katsokaa vaikka tätä! <3 ...Nereidalle on muuten sijoituskoti hakusessa. Kiinnostuitko? -Ota yhteyttä, niin kerron lisää.

Kuvat Wekusta Virpi Koskela, linkin kuva Nereidasta Satu Valkiainen.

Astutusreissu Paimioon ja paljon paketteja

Toissailtana kaverini ja koiranruoantoimittajani Kiia kilautti ja kysyi, lähtisinkö Paimioon, niinkuin NYT. Oli lähdössä lagottonarttua astuttamaan ja ensikertalainen uros kyseessä... tulisin mukaan ikäänkuin back upiksi ja -tietenkin- pitämään kaveria hereillä pitkillä maantietaipaleilla. -Mitäpä tuollaiseen voi muuta vastata kuin "Tietenkin tulen." Ihminen, joka rakastaa koirailua ja automatkailua.

Matkalla puhuttiin menneet ja tulevat, lagotot, belggarit ja aika paljon kissaakin. Perillä meitä odotti komein lagotto, jonka eläissäni nähnyt! Ihana Ransu, pelastushakua harrastava, ultraihanan luonteen omaava ruskea käkkäräpää. Meidän ja pojan uuttersta yrityksestä huolimatta oli lopulta todettava, että olimme liikkeellä liian aikaisin - Uzi ei antaisi astua vielä tänään ja teet juotuamme, karjalanpiirakat syötyämme käännyimme paluumatkalle. Romanssin seuraavat vaiheet voitte lukea Romagna Valley's-blogista.

Ja ne paketit? No niitä on alkanut tippua... Postiin, kotiovelle toimitettuna. Näyttää siltä, että kun oikein innostuu tilailemaan (ja huuto.netissä huutamaan), sitä tavaraakin alkaa kertyä. Tilaus zooplussalta tuli viikossa, eilen hain postista makkarapesän, koiran pedin ja pesän väriin matchaavän ruokakupin. Huuto.netissä huusin yhden raapimapuun lisää *ups*, eiköhän ne kohta ala riittää.

Aamukampaa voisi myös pikkuhiljaa alkaa viritellä. Myskin tuloon enää 10 päivää... :D

Pyyhkeitä Pepiltä

Nettikaverini Tiina ihmetteli taannoin, minne tyrkkäisi kaappeja siivoillessaan ylimääräisinä, kulahtaneina syrjään siirtämänsä koirapyyhkeet. Lähialueen koirahoitolat oli soiteltu läpi, kukaan ei tuntunut tarvitsevan. Minä, pyyhkeiden suurkuluttaja, ilmoitin heti halukkuuteni vastaanottaa koirapyyhekassi. Ikäänkuin noita usein pesisin.. No en ehkä koiria itsejään, mutta sitäkin enemmän koirien kuratassuttamia lattioita!

Sovittiin tärät, kun Tiinalla oli koulutus tällä suunnalla. Vielä viikonlopun työvuorojen jälkeen sen muistin, mutten enää tänä aamuna ja olinkin hetken sanaton, kun Tiina kilautti mulle "Me oltais nyt täällä kaupungissa, oikeastaan lähdössä jo kotiapäin." Paniikissa suoritin inventaarion (Aargh! Mulla ei ole vaatteita, tukka on kampaamatta, kämppäkin kuin ydinpommin jäljiltä!) ja päädyin siitä huolimatta antamaan ajo-ohjeet meille. EHKÄ Tiina on nähnyt räjähtäneitä tukkia ennenkin.

Nähtiin taloyhtiön parkkipaikalla ja koskapa molemmilla oli koiruudet mukana, käväistiin pikkulenksu viereisen peltolänttäreen poikki koiria juoksuttamassa. Hyvin meni, mitä nyt Lupella on vielä vähän käytöstavat hakusessa. Kiitokset kukkikselle ja Peppilille ja muistakaa sitten huhtikuussa tulla kissanpoikia katsomaan! =)

Pitäsköhän mun nyt OIKEESTI pestä tuo trio ja lakata vain puhumasta siitä...