Ensimmäinen blogipalkintomme

Orifame on palkinnut meidät blogipalkinnolla!

Ihan puun takaa kyllä tuli tämä kannustin ja on varmasti ennemminkin hyvästä yrityksestä kuin todellisista ansioista, mutta yhtä kaikki ilahdutti kummasti ja saa tuntemaan olonsa tervetulleeksi blogistanian ihmemaahan. Kiitos! =)

Tunnustuksen mukana kulkee teksti:
Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen,
mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfäärin tehdyn
panostuksen johdosta, millä tahansa maailman kielellä.

2. Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja
sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi
sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3. Palkinnon saaja laittaa palkinnon logon blogiinsa.

4. Logo tulisi linkittää alkuperäiseen osoitteeseen.

5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt blogissaan.

Willicon-poppoo tahtoo palkita seuraavat viisi blogia:

Belgipainajaisten päiväkirja

DeLaSoul's

Paskamutsi

Jalecat's

Umanoma

Kuvia Motosta

Rantalan Piia poikkesi meillä matkalla WMC:n leirille ja tapasi tuoreeltaan uuden pirkanmaan vahvistuksemme. Piialle iso kiitos pilvisenä iltana pihamaalla räpsityistä moottorikuvista. Tässä siis prodigal son tuorein kuvin. Lisää fotoja kotisivuilla Moton omassa albumissa, myös poseerausta. :)

Kolmeviikkoisten kuvia

Sirun kanssa soitellaan harva se päivä, turkkiruhtinaiden kasvua katsellaan (Siru) ja kuunnellaan (minä). Turkkiruhtinaiden tosiaan, sillä tuo kennelnimi Sirulle FCI:stä myönnettiin :). Kuullun ja kuvista nähdyn perusteella valintasilmukkani alkaa yhä tiiviimmin kiristyä kahden pennun ympärille, blogissa jo esitellyn Neiti Vaaleansinisen ja sisarensa Neiti Valkoisen. Koska en osannut päättää, kumman heistä esittelen viikon suosikkityttönä, esittelen molemmat. Yläpuolella siis Miss Light Blue, kuva S. Heinonen, Miss White linkin -click- takana.

Lattea muistokirjoitus

Myönnän - menin siltä, missä aita on matalin. Eikä niin saisi tehdä etenkään, kun on rakkaimmista kysymys.

Fakta on kuitenkin, ettei kukaan, joka ei minua ja Willaa tunne, voi minkään kirjoituksen perusteella käsittää suhdettamme. Ei vaikka se olisi kuinka loisteliaasti kirjoitettu. Kopioin siis tekstin kotisivuiltamme, korjailin kirjoitusvirheitä (mikä ehkä kannattaisi tehdä itse kotisivuillakin) ja laitoin sen sellaisenaan. Pitkähkö se muistokirjoitukseksi on ja uskonkin päätoimittajan tekstiä editoivan. En vain saanut itseäni tiivistämään Willaa muutamaan lauseeseen. En halunnutkaan. Ehkä teen sen vielä joskus, mutta tänään ei ollut se päivä, ei vielä.

Itkua ja naurua vaalisunnuntaina

Yövuorosta kotiuduttuani, puolen päivän mittaiset päiväunet nukuttuani aloin miettimään Willan muistokirjoitusta belgilehteen. Koiran kuolema on mulle vieläkin niin tuore haava, että kaikki sen ohuesti arpeutuneen pinnan koskettelu saa padot aukeamaan: Yksikseni, koiralaumani ympäröimänä vollottaen koitin tapailla lauseita, miettiä asioita, joita vieraille haluaisin Willasta ja sen elämästä, meidän elämästämme sen kanssa kertoa. Läppäri kastui kyynelistä, karvaiset lohduttajat tulivat huolestuneina kuonoillaan tökkimään.

Se vain on niin kovin vaikeaa. En saa muistokirjoitusta itkultani tehtyä ja kuitenkin haluaisin jotain sanoa... että ihmiset tietäisivät, kuinka tärkeä Willis minulle oli. Haluaisin kertoa hyvistä ajoista ja huonoista (?), siitä kuinka kova ikävä mulla on vieläkin ja kuinka sydämessä on iso reikä sen lähdön jättämä. Kuinka se kuolemaansa seuraavana yönä vielä kävi kotona jättämässä hyvästit, kuinka näen ja muistan sen jokaisessa belggarissa, kuinka kaikki paikat ja maisemat, yhteiset lenkkimaastot, Ranskan erkkari, agilityesteet ja jälkiliina muistuttavat siitä.

Se on kuin arpien auki repimistä aina uudelleen, eikä niitä oikeita sanoja vain tunnu löytyvän. Olen solmussa tämän tehtävän kanssa ja vuoden viimeisen belgilehden deadline on huomenna... Murheen keskellä turvonneet silmäni kuitenkin pistivät merkille jotain asiaan kuulumatonta eteisen lattialla: vanutukkoja... Ne nyt voivat olla peräisin mistä tahansa, vaikkapa olohuoneen rikkinäisestä sohvasta tms., mutta MIKÄS TUO ON?

-Poimin muovipussiin suljetun vanupussin käteeni, sen sisältö on vanun alla kova??? Ja samalla AHAA! Koirat ovat nukkuessani teurastaneet Late Lampaan (ks. kuva yllä)!, Porvoon koiranäyttelystä paimentimille tuodun tuliaislelun, sellaisen, joka puristettaessa ääntelee, röhkii. Pidin kädessäni Laten röhkymoottoria! xD Kauempana lattialla makasi Late vatsa auki revittynä, täytteet hauskasti ympärilleen revittyinä. Purskahdin spontaaniin nauruun. Tätä elämä noiden kanssa on: äärimmäisiä tunteita! "Hauskat pojat" heiluttivat tyytyväisinä häntäänsä. =)

Poika palasi kotiin

Moton paluu kotiin aikaistui, kun tekemisen puutteessa nuori mies päätti tehdä nuoren omistajansa huoneen seinään reiän. Omistajan perheessä tapahtuneesta seurasi sotatila ja kaikkien kannalta paras ratkaisu oli koiran meille tuominen.

Eilen Moto sitten tuli. Vaikka koiruus on pentu vielä, oli kokoero toukokuussa meiltä lähteneeseen seitsenviikkoiseen melkoinen. Reipas poika se on kaikin puolin, pikkuisen sitä eteisessä hirvitti, kun koko koirasuku oli sitä vastassa: äiti, sisko ja isotäti.

Kirjoitettiin kaupan purku ja pitkänmatkalaisten piti lähteä kotia kohden. Sitä ennen kaverini Kia, lagottokasvattaja, tuli, paitsi allekirjoittamaan kaupanpurun kolmantena todistajana, myös katsastamaan koiraa ja hienosti Moto sietää vieraankin käsittelyä. Kotona Ylöjärvellä esiintynyttä koppailua omistajan alle kouluikäistä pikkuveljeä kohtaan, ei meillä ekana iltana havaittu, vaikka 3,5-vuotias poikani Arto koko illan touhusikin koirien kanssa ja keskellä.

Kovien äänien sietokyky tuli testattua, kun kasa metallisia ruokakuppeja putosi kaapista kolisten - ei reaktiota. Luita ei miekkonen osannut syödä, vaikka mehevää, lihaista hirvenjalkaa sille tarjosin (Neljän koiran huoltajana en voi olla ihailematta, kuinka tarkoituksenmukaista onkaan, että hirvellä on neljä jalkaa :)), mutta myöhemmin illalla tarjoiltu riisiliha nappulalla ja kuivalihalla upposi. Hihnakäytös on mallikasta, eikä muutenkaan ole pahaa sanaa sanottavana. Ihana poika ja komistus - ikävää, etten voi sitä itse pitää.

Tänään menemme märkään metsään jäljestämistä kokeilemaan. katsotaan, josko saadaan vielä toinen sisko tuosta läheltä oukuteltua mukaan. Lisää kuulumisia ja ehkä kuviakin tulossa.

Ama Lur Iruñea

Pitkän pähkäilyn ja "tutkimustyön" tuloksena sain tulevalle sijoitusnartulleni nimiehdotuksen mietittyä. Hieman arastellen sen pennun kasvattajalle, Sirulle, puhelimessa esittelin - samalla silti vähän ylpeänäkin: Olinhan löytänyt baskimaan kasvatin tyttärelle baskinkielisen nimen! Siru antoi nimelle siunauksensa ja niimpä otsikon nimestä (ilman N:nän väkästä - Kennelliitto kun ei hyväksy kuin suomalaisista aakkosista koostuvia nimiä) tulee pikkuprinsessan kirjanimi. Plus kennelnimi, of course. Ama Lur on baskimytologiassa Äiti Maa, Iruñea Pamplonan baskinkielinen nimi. Pamplonan, koska pentujen emä Flick Flack on ko. kaupungista lähtöisin. :)



Nimen kantajan valitseminen sen sijaan on vielä vaikeampaa kuin itse nimen. Viidestä valittavanani olevasta tyttöpennusta sen oikean löytäminen pelkkien valokuvien perusteella on liki mahdotonta. Onneksi en valintaa pelkkien kuvien perusteella tee. Siru toimii silminäni ja sorminani, vastaa kysymyksiini ja jahka pentuaitauksessa vilistää mustia ja tervuferrareita sata lasissa, suoritan excursion Keski-Suomen sydämeen, ihan omin aistein tilanteen toteamaan. Tämän viikon suosikkityttö on kuitenkin Neiti Vaaleansininen. Kuvan otti Johanna Koskiaho.

Koiralle koti

Kasvattini Willicon Wikiwiki etsii uutta kotia. Nuori omistaja oli huomannut, ettei koululta ja töissäkäynniltä aika riitäkään toimeliaan koiranpennun aktivoimiseen ja niimpä etsimme Motolle nyt uutta kotia, jossa paremmin aikaa ja innostusta lupaavan groenendaelpojan kanssa touhuamiseen olisi. Ongelmakoira Motskari ei ole, pentupoikanen vasta. Infoa koirasta kiinnostuneille kotisivuiltamme http://www.willicon.kotisivukone.com/ ja puhelimitse minulta (Eve) 044 033 4303 ja omistajalta (Roosa) 040 773 6449

Moto asuu nyt Ylöjärvellä. Jos harrastuskoiran ja karvakaverin paikka on perheessänne auki, älä epäröi ottaa yhteyttä! :)

Vaihtelu virkistää

Uusi blogi alkaa tästä. Uutta kerrottavaa ei ole paljon, mutta eiköhän näitä ala kertyä, kunhan syksyä edemmäs mennään. Odotettavissa ainakin: pennunkatsomisreissu Jyväskylään marraskuussa; kolme pentunäyttelyä Luaun kanssa; pentutreffit, jonne tulossa 4/5 keväällä syntyneestä W-pentueesta (Willicon hawaijilaiskvintetti); uuden pennun hakeminen kotiin (sijoituskoti trinsessalle yhä haussa, hohoi!) ja ehkä - ja vain ehkä - kissavauvauutisiakin jossain vaiheessa talvea. Ovatko sitten meiltä vai muualta suunnalta jätän vielä arvailujen varaan...

Että onhan näitä tulossa. Tällä hetkellä vain ei mitään. Jäljelle pitäisi. Jälkitykki Luau tuossa vieressäni vaan vetää sikeitä. Saisi jo riittää tämä laiska elämä. RYHTIÄ, POWERIA, VAUHTIA! ... Nää, ehkä iltapäivällä sitten ;).

Olen tämän aamun käyttänyt asioiden hoitamiseen. Tällä kertaa ei niinkään koiramaiseen kuin ihan yleisten asioiden: työhön, opintoihin, toimeentuloon ja sen sellaiseen liittyvän. Liittyy se eläintarhaankin välillisesti. Näitä kun ei ihan ilman rahaa ruokita. Haen omaa alaani sivuavaa duunipaikkaa Helsingistä ja toivon, että saan sen. Jospa sitten jonain päivänä oma koira-autokin olisi haaveiden sijaan todellisuutta. Nyt CV:n kimppuun. Pitäkää peukkuja!